Heitä on työttöminä nyt ennätysmäärä
Korkeasti kouluttautuneita on nyt työttöminä ennätysmäärä. Ammattijärjestö Akava pitää työllisyystilannetta vakavana, koska uusimmat työttömyystilastot osoittavat sekä tutkijakoulutettujen että korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrän olevan kaikkien aikojen huipussaan.
Heinäkuun lopussa työttöminä työnhakijoina oli lähes tuhat tohtoria ja lisensiaattia, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Työttömien määrä kasvoi 16 prosenttia.
Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita oli työttöminä noin 17 000 eli kymmenen prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä kasvoi runsaat 8 prosenttia lähes 18 000:een. Molemmat lukemat ovat ennätyksiä.
Kaikkien työttömien määrä kasvoi 4,1 prosenttia.
Akava vaatii työ- ja elinkeinotoimistojen toimipisteitä takaisin korkeakoulujen urapalvelujen yhteyteen. Järjestö patistaa myös koulutustarpeiden parempaan ennakoimiseen.
– Oppilaitoksia on kannustettava panostamaan koulutuksen sisältöön ja hyödyllisyyteen työllistymisen kannalta. Sen vuoksi Akava korostaa, että korkeakoulujen rahoituksen pitää perustua myös tähän laadulliseen tarkasteluun, Akavan työvoimapoliittinen asiamies Heikki Taulu sanoo tiedotteessa.
































Kommentit (86)
Jotta tuo tavoite voisi toteutua täytyy tie korkeakouluopiskeluihin aueta älykkyysosamäärällä n 90. Tuolla älykkyydellä täytyy pystyä myös valmistumaan, joten opetuksen taso on mitoitettava sen mukaisesti -muuten tavoite ei voi toteutua.
Tämä on johtanut korkeakolutettujen tason romahtamiseen ja titteleiden inflaatioon. Nykyinssi ei vastaa osaamistasoltaan edes entistä teknikkoa!
Valitsin oman alani sillä perusteella, että töitä riittää, alan vaihto on helppoa rinnakkaiselle, palkka kohtuullinen ja olosuhteet inhimilliset. Vakiduuni.
Työttömyyden lisäksi koko ajan lisääntyvä pätkätyö ja suoranainen orjatyö (työllisyyskursseihin liittyvä harjoittelujakso) piinaa akateemisia. Opintolainan lyhennys haittaa kuluttamista ja säästämistä.
Jonkinlainen downshiftaus duunariksi on itselläkin edessä.
Suomi on tosi rikas maa. Lääkäreistä kylläkin on pulaa, mutta kun he itse sanelevat paljonko heitä tarvitaan (naurua)
Aivan. Tutkinnot nostavat palkkoja ja kun valtaosa no tohtoritasoisia työntekijöitä, ovat palkkatulotkin sitten korkeimmillaan. Kovista palkkatuloista voidaan periä progerssion myötä kovimmat verot ja julkistalouskin pelastuu.