Katso missä opiskelijat juovat eniten
Rovaniemellä opiskelijat ovat opinnoistaan ja alastaan innostuneimpia koko Suomessa. Heillä on myös paras ote opiskeluun, selviää Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n tekemästä sähköisestä Sätky-kyselystä.
Hyvä opiskelumotivaatio oli YTHS:n terveyspalvelupäällikön Hanna Karin mukaan muutoinkin iloisin yllätys kyselyssä. Myös opiskelijoiden alkoholinkäyttö on pysynyt aisoissa, ja lähes yhdeksän kymmenestä ei ole koskaan käyttänyt huumeita. Ainoastaan seitsemän prosenttia ensimmäisen vuoden opiskelijoista polttaa.
– Panostus fuksitoimintaan on purrut. Alkoholittomia tilaisuuksia on nykyään enemmän, Kari sanoo.
Opiskelijanaisista 80 prosenttia ja miehistä 60 prosenttia on kyselyn mukaan alkoholin kohtuukäyttäjiä.
Uneton
Helsingissä
Jos Rovaniemi voikin kyselyn perusteella olla rinta rottingilla, ei etelän kaupungeilla ole aihetta hurrata. Pääkaupunkiseudulla opiskelijat liikkuvat ja nukkuvat vähiten. Kallis hintataso pakottaa työntekoon, mikä YTHS:n Hanna Karin mukaan voi lisätä stressiä.
Rovaniemen kampuskulttuuri puolestaan on Yle Uutisten haastattelemien opiskelijoiden mukaan rento ja motivoiva. Lähellä oleva luonto lisää hyvinvointia entisestään.
– Kun on pieni kampus ja pieni yhteisö, on eläminen rauhallisempaa. Elämisen kulttuuri on ehkä leppoisampaa, Kari sanoo.
Lappeenrannan yliopisto erottui alkoholinkäytöllään. Teknisiin aloihin panostavassa kaupungissa opiskelijat juovat paljon. Pulloa kallistavat erityisesti naiset, jotka juovat kyselyyn vastanneista eniten koko Suomessa.
Turussa opiskelijat ovat puolestaan poikkeuksellisen yksinäisiä. Muualta tulevilla opiskelijoilla on lukuvuoden alussa vähän ystäviä, ja Turussa verkostojen rakentaminen näyttää onnistuneen muuta maata huonommin.
Naiset lihovat,
miehet juovat
Terveyskyselyn mukaan opiskelijoiden ongelmat ovat varsin samanlaisia sukupuolesta riippumatta. Eniten opiskelijoita kiusaavat erilaiset jatkuvat pikkuvaivat, kuten päänsärky, nuha ja niska-hartiakivut. Jatkuessaan pikkuvaivoista tulee helposti isoja.
Kaikkia opiskelijoita kiusaavat myös yksinäisyys ja pitkäaikaissairaudet, joita kumpaakin esiintyy lähes joka viidennellä ensimmäisen vuoden opiskelijalla. Myös sosiaaliset tilanteet jännittävät ja stressaavat monia. Naisilla ongelma on toiseksi pahin heti jatkuvien vaivojen jälkeen.
Miehet rumentavat tilastoa ryyppäämisellään. Se on miesten kohdalla toiseksi hälyyttävin ongelma heti jatkuvien vaivojen jälkeen. Naisilla alkoholinkäyttö ei mahdu ongelmien viiden parhaan joukkoon, mutta paino-ongelmat sen sijaan mahtuvat.
Sekä mies- että naisvastaajista ylipainoa on joka kymmenennellä ja alipainoa viidellä prosentilla.
Kohtuus,
kohtuus
Jokainen opiskelija on itse vastuussa hyvinvoinnistaan. YTHS:n Hanna Karin mukaan terveydestä huolehtiminen ei ole tähtitiedettä. Kari kertoo kolme tärkeintä neuvoa opiskelijoille kuin apteekin hyllyltä:
1. Nuku hyvin
2. Syö terveellisesti
3. Liiku kohtuullisesti
Yksinkertaisista asioista huolehtiminen varmistaa Karin mukaan jaksamisen niin tenttiputkissa kuin työharjoittelussakin. Stressi on ajoittain kaikkien ihmisten arkeen kuuluva asia, mutta kiireen hetkinäkään perusasioita ei saisi unohtaa.
Kysely toteutettiin osana opiskelijoiden sähköistä terveystarkastusta. Sen perusteella hoitopalveluja pystytään kohdentamaan paremmin, ja hoitoa saavat ne, jotka sitä eniten tarvitsevat. Ensi kertaa toteutettuun kyselyyn vastasi reilut 7 600 ensimmäistä vuottaan yliopistoissa opiskelevaa.
Kari kertoo, että kyselyn perusteella terveydenhoitajan kanssa keskustelemaan kutsutaan 39 prosenttia vastaajista.
































Kommentit (18)
Dokaaminen taasen ón nyt passe, mutta itäviinan kanssa lotraajat erottuivat silti tästä kyselystä.
nyt aloitti Rovaniemen yliopistossa, myöteinen kokemus heti alusta, kaupunki pieni ja kodikas,yliopisto ja asuntolat lähellä toisiaan samoin kaupunginkeskusta.
Uusien opiskelioiden kotiutus hyvin hoidettu.
Hyvältä näyttää. Vain 40 prosenttia miehistä on dokuja.
Helsingin huonot tulokset johtuvat katunäkymistä. Opiskelija näkee uusiosuomalaisissa mihin tulevat veroeurot menevät. Ei ihme jos masentaa.