Kiva äiti vippaa 4 000 euroa kuukaudessa

Lehtikuva
Kiva äiti vippaa 4 000 euroa kuukaudessa
Yksinasuva nuori saa vanhemmiltaan noin satasen kuukaudessa.
Vanhemmat antavat pois kotoa muuttaneelle nuorelle keskimäärin sata euroa kuukaudessa, mutta avokätisimmät tukevat jälkikasvujaan useilla tuhansilla euroilla.
Hyvä3
TaSa
30.8.2010 09:03
Kommentit 97

Neljä viidesosaa kotoaan viiden vuoden sisällä pois muuttaneesta nuoresta saa vanhemmiltaan kuukausittain noin sata euroa, ilmenee puhelinoperaattori Tele Finlandin teettämässä Taloustutkimuksen tutkimuksessa.

Tarkka tukisumma oli kuitenkin pienempi nuorten mielestä, jotka arvioivat saavansa noin 60 euroa kuukaudessa. Vanhemmat arvioivat antavansa sata euroa kuukaudessa. Tele Finlandin liittymistä vastaava Sonja Pihlaja arvelee, että nuoret eivät miellä kotoa saatua ruokakassia tueksi.

Vanhemmista lähes neljä viidesosaa kokee antaneensa jonkinlaista tukea. Nuorista reilu kaksi kolmasosaa sanoi saaneensa tukea.

Arviot euromääristä vaihtelivat eurosta 4 000 euroon. Enemmän saivat pääkaupunkiseudulla asuvat nuoret ja vähemmän Pohjois-Suomessa. Korkeakoulutettujen ja hyvätuloisten vanhempien tuki oli keskimääräistä suurempaa. Miehet saivat tukea naisia puolta enemmän.

– Taloudellisen tuen lisäksi nuoret toivoisivat saavansa neuvoja ja tukea vanhemmiltaan. Avoimissa vastauksissa toivottiin esimerkiksi enemmän yhteydenpitoa vanhemmilta, Pihlaja sanoo.

Kyselyyn vastasi 199 nuorta ja 347 vanhempaa.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (97)

Huono 0
Ketä nuo nuoret ovat?
Ei senttiäkään kotoa
Niin, pitäisi miettiä onko asiat kestävällä pohjalla Suomessa jos nuoret eivät kykene elämään itsenäisesti muutettuaan omaan ensiasuntoon (joka on yleensä pieni alle 20 neliön opiskelijaboksi) vaan heidän selviämisensä on pitkälti riippuvainen vanhempien antamasta tuesta.

Itse näin keski-ikää jo lähestyvänä ihmettelen mikä on pielessä Suomessa kun en pysty tekemään oikein minkäänlaisia hankintoja vaikka olen korkeastikoulutettu ja vakituisessa hyvämaineisessa työssä. Rahat tuntuvat riittävän minullakin vain perustarpeisiin - asumiskuluihin ja ruokaan. Säästöön ei rahaa valitettavasti vain kerta kaikkiaan jää.
asiat omituisella tolalla Suomessa
Opittava mahdollisimman nuorena reaalitalouteen.
Parempi antaa lapsille,kuin verottajalle.
Hoikkapoika
Ja lahjaveroasiat ovat kunnossa. No hyvä.Kai tiedätte,että verottaja pääsee tutkimaan niitä otto-panoja.
Omatunto kuin ensilumi
Äiti elättää kotona asuvan aikamiespojan (peräkamaripoika)
Sehän on hyvä ettei piltin taloudellinen vastuu omasta elämästä jää kokonaan piltin kaposille harteille vaan napanuoraa pitkin tilille tulee vielä piiiiiiitkään viikonloppurahaa. Ruokakassi ja vaatteita silloin tällöin.
Piltti on aikuinen mutta ei vastuun osalta
Ja lahjaveroasiat ovat kunnossa. No hyvä.Kai tiedätte,että verottaja pääsee tutkimaan niitä otto-panoja.

Tuskinpa monikaan tukee lapsiaan tilinsiirtojen kautta. Eiköhän se pääosin anneta käteisenä ja siitä verottaja ei onneksi tiedä yhtään mitään. Käteisenä voi antaa vaikka tuhansia Euroja ilman mitään seuraamuksia. On hyvä, että ahne verottaja pidetään osattomana tässäkin tapauksessa. Koko perintö- ja lahjaverotus on lopetetaava typeränä.
Arttu
" Itse näin keski-ikää jo lähestyvänä ihmettelen mikä on pielessä Suomessa kun en pysty tekemään oikein minkäänlaisia hankintoja vaikka olen korkeastikoulutettu ja vakituisessa hyvämaineisessa työssä. Rahat tuntuvat riittävän minullakin vain perustarpeisiin - asumiskuluihin ja ruokaan. Säästöön ei rahaa valitettavasti vain kerta kaikkiaan jää. "
.
.
- "Korkeastikoulutettu"-termillä ei ole juurikaan merkitystä Suomessa, jossa suurimmalle osalle ikäluokkaa varataan täysin tarpeettomasti korkeakoulupaikka (ja kalliisti).

- Täällä korkeakoulututkinto on jo vuosikymmeniä ollut "inflatorisoitu". Se näkee esimerkiksi opinnäytetöiden matalasta tasosta. No, varmaan jossain afrikkalaisessa opinahjossa ne voivat olla vielä lapsellisempia.

- Eli unohda sillä fil.kandilla tai taajuusmodulaatiolla (FM) brassailu ja siihen vetoaminen kun tulee palkasta puhe.

- Yritykset maksavat palkkaa yritystä hyödyttävästä osaamisesta, ja sen pohjalta aikaansaadusta työtuloksesta joka tuottaa firmaan fyffeä - esimerkiksi sen verran että se kustantaa sinun palkkasi, sivukulusi ja osuutesi kiinteistä kustannuksista.

- Kehitä itseäsi sellaisissa asioissa joista työpaikka maksaa. Jos siis haluat parantaa tilannettasi, ja koska olet "keski-ikää lähestyvä korkeastikoulutettu", niin seuraava harjoitustehtäväsi onkin selvittää, mitä nämä asiat ovat, ja toimia sen mukaisesti.
Kaikista ei vaan ole siihenkään
Äiti elättää kotona asuvan aikamiespojan (peräkamaripoika)
Myös etukamarityttöjä on elätteinä.
Nääntyväöt äidit
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 
Mikä ihmeen TaSa?

 
Taloussanomista

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -24
Frankfurt
Selkeää ja poutaa -6
Ennuste klo 14:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Kumpi teidän perheessänne päättää, millainen auto ostetaan?
 

Opintojen ohella töihin

Katso avoimet työpaikat Oikotieltä
 
Kumppanit
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti tasa@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949