TE: Sarasvuon suosio romahti

Lehtikuva
TE: Sarasvuon suosio romahti
Yritysten henkilöstö- ja koulutusjohtajat eivät enää luota Jari Sarasvuohon. Tämä ilmenee Talouselämä-lehden tekemästä Koulutus 2010 -selvityksestä.
Hyvä20
Sakari Nupponen
27.8.2010 11:35
Kommentit 78

Huuma Jari Sarasvuon ympäriltä on kaikonnut ja hän syyttää siitä riistomediaa, joka on ottanut haltuun hänen ja hänen  vaimonsa, ex-hiihtäjä Virpi Kuitusen, elämän. Se on Sarasvuon mielestä sietämätöntä ja Trainers’ Houselle haitallista.

Talouselämän Koulutus 2010 -selvitykseen vastannaista 185 johtajasta 22,7 prosenttia uskoo, että Trainers’ House menettää myyntiään. Luku on surkeudessaan aivan omaa luokkaansa.

Suurin voittaja on Aalto yliopiston Executive Education. Näin arvelee peräti 44,3 prosenttia vastaajista. Kakkossijalle tuli Talent Partners ja kolmoseksi Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia.

Henkilöstö- ja koulutusjohtajien mukaan Trainers’ House henkilöityy liikaa Sarasvuohon. Tämän hän itsekin myöntää lehdessä, mutta muistuttaa, että hänen oma osuutensa uusien toimeksiantojen hankinnoista ja itse valmennustyöstä on euroina prosentin luokkaa.

Sarasvuon mukaan riistomedia opettaa, että työssään menestymisen takia julkisuuteen nostetut eivät ole ihmisiä eivätkä siksi ansaitse ihmiselle kuuluvaa yksityisyyden suojaa.

Sarasvuo oli julkisuudessa viimeksi tällä viikolla, kun hän oli retostellut Aamulehdestä Evaan siirtyneen Matti Apusen juhlakirjassa kuinka oli ottanut tupakat pois tuntemattomalta 12-vuotiaalta tytöltä. Sarasvuon kirjaan kirjoittaman artikkelin nimi on Sivistyskasvatusta.

Lisää Aiheesta
UutinenOpiskelijakortti saa uuden johtajan (25.8.2010 11:27)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (78)

Huono 0
Naurettavaa itkemistä, ottaen huomioon mistä Sarasvuo pinnalle ja julkisuuteen nousi.
Roland Freisler
Haiseeko täällä palava marttyyri?
rape
Jos oma yritys ei tee tulosta niin vaikeata siinä on konsultoida muita yrityksiä
uskottavuus
Uusi aluevaltausko tuo toisten kakaroitten tekemisiin puuttuminen! Sitä voi lanseerata jenkkeihin, kun siellä skidit kantavat aseitakin.
kadunmies
Jos oma yritys ei tee tulosta niin vaikeata siinä on konsultoida muita yrityksiä

Samaa mieltä, vai päteekö tässä sama teoria kuin papeilla
"Kato ku yhdessä sovitaan, että ongelmaa ei oo nii, tajutsää hei, ongelmaa ei oikeesti oo"

Näitä ja muita "helmiä" kuulleena Olisin kyennyt kertomaan tuon saman asian ilman Talouselämän Koulutus 2010 -selvitystäkin.
Bottivarmistus
Ilman alkuajan hypeä ei tuollaisella tuuballa olisi minkäänlaista menestystä tullut. Toki 15 k€ hengennostatus heijjaallakin on joskus paikkansa mutta ei sillä pitkälle pötkitä. Eväät loppu.
Moronius
Saravuo-kupla vaan puhjennut, kun yrityksella ei itseasiassa ole "mitaan osaamista".
Miksi yritsyasiakkaat maksaisivat tyhjan puhujasta, kun oikeitakin konsultteja on pilvin pimein?
Veronmaksaja
No aika kauan se tämäkin kupla kesti.

Vaikka jo keskitasonkin järjenjuoksulla varustettu ihminen pystyi heti alkuvaiheessa huomaamaan, ettei Sarasvuolla ole tarjottavanaan mitään muuta kuin onttoa konsulttijargonia ja puhkikuluneita fraaseja.
Asioita seurannut
"riistomedia opettaa, että työssään menestymisen takia julkisuuteen nostetut eivät ole ihmisiä eivätkä siksi ansaitse ihmiselle kuuluvaa yksityisyyden suojaa"

Heh, entäs b-luokan julkkikset jotka ovat kääntäneet hömppäjulkisuuden euroiksi nousukauden huumassa? Jarin pitäisi oppia, ettei kakkua voi sekä syödä että säästää.
karhunkynsi
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 
Mikä ihmeen TaSa?

 
Taloussanomista

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -27
Milano
Puolipilvistä ja poutaa -3
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 

Opintojen ohella töihin

Katso avoimet työpaikat Oikotieltä
 
Kumppanit
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti tasa@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949