Nuoret "eivät osaa edes googlata"

Lehtikuva
Nuoret "eivät osaa edes googlata"
Tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan nuoret eivät olekaan osaavia digikansalaisia. Monet heistä eivät osaa edes käyttää internetin yleisintä hakukonetta Googlea kunnolla.
Hyvä29
TaSa
9.8.2010 10:16
Kommentit 99

Asiantuntijat ovat jo vuosia väittäneet, että uudet sukupolvet elävät rikkaassa symbioosissa tietokoneidensa ja matkapuhelintensa kanssa sekä käyttävät verkkotekniikoita niin luontevasti kuin ne olisivat osa nuorten geenirakennetta.

Saksalaisen Der Spiegel -lehden mukaan näyttö tällaisesta uudesta teknosukupolvesta kuitenkin puuttuu. Tutkimustiedon sijaan asiantuntijat pohjaavatkin väitteensä yksittäisten nettivirtuoosien esimerkkeihin.

Lehden mukaan tutkimustiedot osoittavat päinvastoin, että kuva "nettisukupolvesta" on lähes täydellisesti väärä.

Spiegel esittelee saksalaisen Hans Bredow -instituutin tutkimusta, jonka lähestymistapa lehden mukaan oli erityisen kattava. Kyselytutkimuksen lisäksi tutkijat tekivät laajoja haastatteluja 28 nuoren kanssa.

Tutkimuksen tulos oli se, että nuoret käyttävät internetiä pääasiassa ollakseen yhteydessä ystäviinsä. Tutkijoiden mukaan netti on useimmille nuorille "vanhan maailman" kätevä jatke eikä kokonaan uusi maailma: vain harvat käyttävät internetiä vaikka luodakseen verkoitse musiikkia toisten kanssa tai järjestääkseen kampanjoita verkon avulla.

– Emme löytäneet minkäänlaisia todisteita siitä, että internetillä olisi hallitseva vaikutus nuorten elämään, tutkimushanketta vetänyt Ingrid Paus-Hasebrink sanoi Spiegelille.

"Nuoret osaavat
pelleillä netissä"

Vielä hämmästyttävämpää oli, että nuoret eivät edes ole kovin taitavia netin käyttäjiä. Spiegel haastatteli tutkija Rolf Schulmeisteria, joka kävi läpi yli 70 nuorten nettikäyttöä selvittävää tutkimusta.

– He osaavat pelleillä (netissä). He osaavat käynnistää ohjelmia, ja he tietävät, mistä saada musiikkia ja elokuvia. Vain pieni vähemmistö on todella hyvä käyttämään sitä (verkkoa), hän sanoi.

Spiegelin mukaan tutkimukset osoittavat myös, että nuoret eivät pidä nettiä kovinkaan tärkeänä. Vain kolme prosenttia nuorista saksalaisista pitää omaa blogia, ja korkeintaan kaksi prosenttia kirjoittaa säännöllisesti Wikipediaan tai osallistuu muihin avoimiin hankkeisiin.

Nuoret "eivät osaa
edes googlata"

Spiegel haastatteli myös lukionopettaja René Scheppleriä Wiesbadenista. Tämän mukaan nuoret osaavat kokeilla nettiä, mutta eivät ymmärrä lainkaan, miten se toimii.

– He luulevat olevansa asiantuntijoita, mutta oikeasti he eivät osaa edes googlata kunnolla, hän sanoi.

Scheppler laittoi oppilaansa hakemaan netistä tietoa intialaisista alihankkijoista. Nuoret pitivät tehtävää helppona, mutta Schepplerin mukaan he vain klikkailivat nopeasti sivustolta toiselle ymmärtämättä lainkaan, mikä on tärkeää.

– Ja he pysähtyivät heti, kun näkivät sivun, joka näytti kohtuullisen uskottavalta.

Kun Scheppler kysyi oppilailtaan, mistä he saivat tietonsa, nuoret ilmoittivat "löytäneensä sen Googlesta".

Lisää Aiheesta
UutinenGoogle kertoo, nuoriso uskoo (28.7.2010 13:39)
UutinenJoukkopako Facebookista kiihtyy (17.5.2010 13:44)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (99)

Huono 0
Toista se oli kun minä olin nuori. Nettiä piti käyttää unix-komentoriviltä, sen jälkeen kun oli AT-komennoilla alustanut modeemin ja saanut yhteyden soittosarjaan.
entinen nuori
Sitä samaahan se on Suomessakin. Pyydä lastasi tallentamaan web-sivu internetistä yhdeksi tiedostoksi koneelle, ja kopioimaan se vaikka levykkeelle, jos sellainen on. Olisko 1/10-1/20 joka onnistuu.

75-vuotias isäni osaa käyttää Windows XP-konettaan taitavammin kuin 17- ja 21-vuotiaat lapseni. Meillä on ollut kotona tietokoneita 27 vuotta.
"- He osaavat pelleillä (netissä). He osaavat käynnistää ohjelmia, ja he tietävät, mistä saada musiikkia ja elokuvia. Vain pieni vähemmistö on todella hyvä käyttämään sitä (verkkoa)":

NÄIN SE ILLUUSIO SÄRKYY!!!
EI TODELLISTA VERKKO-NETTTI-TIETOKONEOSAAMISTA
"Spiegelin mukaan tutkimukset osoittavat myös..."

ja sitten seuraava kappale:

"Spiegelin mukaan tutkimukset osoittavat myös..."

TaSa ei osannut pasteta tekstiä juttuun? :)
Spiegelin mukaan tutkimukset osoittavat myös, että nuoret eivät pidä nettiä kovinkaan tärkeänä. Vain kolme prosenttia nuorista saksalaisista pitää omaa blogia, ja korkeintaan kaksi prosenttia kirjoittaa säännöllisesti Wikipediaan tai osallistuu muihin avoimiin hankkeisiin.

Spiegelin mukaan tutkimukset osoittavat myös, että nuoret eivät pidä nettiä kovinkaan tärkeänä. Vain kolme prosenttia nuorista saksalaisista pitää omaa blogia, ja korkeintaan kaksi prosenttia kirjoittaa säännöllisesti Wikipediaan tai osallistuu muihin avoimiin hankkeisiin.
Kesätoimittajat eivät osaa edes copy-pastata
Eniten järkyttää kun pyydän luokiolaisikäisiä lapsiani laskemaan jotain juttuja taulukkolaskentaohjelmalla - ei mitään havaintoa !

Jokaisen peruskoululaisen PITÄÄ OSATA KÄYTTÄÄ ainakin tekstinkäsittely- ja taulukkolaskentaohjelmia.

Jokaisen on osattava esim. Open Office Calcilla ratkaista yksinkertaisia laskennallisia vertailuja kuten esimerkiksi oman kännykänkäytön vrt. kännykkäliittymän hintavertailua / edullisuutta, tai asuntolainan korkovertailua, tai onko kannattavampaa ajaa bensa- vai dieselautolla.

Kouluissa on atk-luokat ja siellä opetetaan tiettävästi, mutta mitä siellä oikein opetetaan ? Ettei vaan internet-surffausta, pornokuvien katselua ("salaa"), ja grafiikkaohjelmalla piirtelyä ?
Toista se oli kun minä olin nuori. Nettiä piti käyttää unix-komentoriviltä, sen jälkeen kun oli AT-komennoilla alustanut modeemin ja saanut yhteyden soittosarjaan.

Voithan vielä toimia niin, mikäli nykyajan meininki ottaa päähän.
Jorma
Tietokoneista on tullut nykyään liian helppokäyttöisiä. Enää ei edes Mikrobitissä julkaista ohjelmalistauksia. Kyllä ennen kaikki oli paremmin kun ei ollut vielä graafisia käyttöliittymiä, lapsetkin joutuivat pakosti taistelemaan koneidensa kanssa päästäkseen pelaamaan. Peruskoulujen opetussuunnitelmaan pitäisi saada pakolliseksi oman koneen rakentaminen ja ohjelmoiminen, niin jopa oltaisiin pian tietotekniikan ykkösmaa.
Eka kone oli VIC-20
Eniten järkyttää kun pyydän luokiolaisikäisiä lapsiani laskemaan jotain juttuja taulukkolaskentaohjelmalla - ei mitään havaintoa !

Sen kuin opetat sitten lapsiasi itse, jos pidät sitä niin tärkeänä ja jos koululaitos mielestäsi epäonnistuu tehtävässä.

Vai onko sittenkin niin, että asia ei olekaan niin tärkeätä, että viitsisit nähdä lastesi sivistämisen vaivan, kunhan vain auot päätäsi täällä ja toivot että vaiva nähtäisiin muualla?
Teot puhuvat enemmän kuin sanat
Sitä samaahan se on Suomessakin. Pyydä lastasi tallentamaan web-sivu internetistä yhdeksi tiedostoksi koneelle, ja kopioimaan se vaikka levykkeelle, jos sellainen on. Olisko 1/10-1/20 joka onnistuu.
Ite olen käyttänyt konetta 20 vuotta enkä edelleenkään saa yhtä webbisivua yhdeksi tiedostoksi. Voisitko auttaa?
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 
Mikä ihmeen TaSa?

 
Taloussanomista

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
New York
Melko pilvistä, ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 

Opintojen ohella töihin

Katso avoimet työpaikat Oikotieltä
 
Kumppanit
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti tasa@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949