Onnea opiskelija, asuntoja on nyt yllin kyllin!

Lehtikuva
Onnea opiskelija, asuntoja on nyt yllin kyllin!
Opiskelija-asumisesta kuuluu hyviä uutisia: viime vuonna opiskelija-asuntoja alettiin rakentaa yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2008. Vuokrakuluissa tämä helpottaa opiskelijaa paljon: keskivuokrat opiskelija-asunnoissa ovat lähes viidenneksen matalammat kuin yksityisellä puolella.
TaSa
18.6.2010 12:10
Kommentit 24

Vuonna 2009 käynnistyi yhteensä noin 800 uuden asunnon rakentaminen, ilmenee Suomen opiskelija-asunnot SOA:n julkaisemista tilastoista.

Noin puolet valmistuu pääkaupunkiseudulle ja Jyväskylään noin 200. Suurin osa on valmis syksyksi.

Lisäksi vanhoja asuntoja peruskorjataan ja soluasuntoja muutetaan pien- ja perheasunnoiksi.

Opiskelija-asuntojen kysyntä ei näytä kasvaneen tänä vuonna edellisvuodesta taantumasta huolimatta.

Keskivuokrat opiskelija-asunnoissa ovat lähes viidenneksen matalammat kuin yksityisellä puolella. Keskivuokrat maksoivat viime vuonna 8,64–10,63 euroa neliömetriltä.

Kasvua oli ulkomailta tulevien opiskelijoiden määrässä. Viime vuonna Suomeen saapui 900 opiskelijaa edellisvuotta enemmän. Ulkomaille opintoihin lähtevien määrä on ollut saapuvia pienempi.

Lisää Aiheesta
UutinenVuokraturva ohjaa Hoasin jonoon (26.7.2010 10:58)
UutinenTänne nousee nuorten uusi valtakunta (12.4.2010 12:33)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (24)

Tämä pitää kompensoida niille, joilla on sijoitusasuntoja. Esim 10% valtiontuki asunnonhinnasta niille, jotka ostavat sijoitusasuntoja. Voitaisiin myöntää myös 15% takuu arvonnousu vuodessa yksiöille ja kaksioille.
Sijoittaja
Jep! Nuissa kahdessa kaupungissahan me kaikki opiskelijat olemme! Hyvä toimittaja, laskeppa montako opiskelijaa on :D
huh
Loistava homma. Myös yksityisen puolen hintoihin ja vuokriin on tulossa selkeä korjaus alaspäin.
Tämä tekee hyvää
Viisain opiskelija ostaa omistusasunnon vaikka ASP-lainalla. Sellaisten hinta nousee yleensä +16% vuodessa - varsinkin jos asuntoon pääkaupunkiseudulla.
Miksi maksaa vuokraisännälle kun voi rikastua omalla?
Viisain opiskelija ostaa omistusasunnon vaikka ASP-lainalla. Sellaisten hinta nousee yleensä +16% vuodessa - varsinkin jos asuntoon pääkaupunkiseudulla.

Niinpä. Viisain myös maksaa vain korkeintaan puolet pyydetystä hinnasta.
Tosi viisas nuori
Halpoja ?

Herätkää pahvit.
Reiska
´
Riemuitaan vielä kun on riemun aika.

Nyt on niin halpaa, että kannattaa vuokrata jo kakkosasuntokin vaikka pelkkää biletystä varten.

Juhlat nimittäin loppuvat, kun Nallen sponsoroimat poliitikot lakkauttavat vaalien jälkeen köyhien ja opiskelijoiden hyysäämisen.
vänrikki S.
Joka vuosi on riittänyt, esim. yksityiset vuokranantajat ovat ihmetelleet "asuntopulaa" kun ei kelpaa kenellekkään, jos ei ole ihan keskustassa. Täällä oulussa on paljon asuntoja tyrkyllä (halvalla) jopa yliopiston läheisyydessä, mutta ei niihin kukaan lähde kun ovat niin kaukana keskustasta (yliopistokin on).
mk
Yksikö läheltä yliopistoa ja suosikkibaaria on ykkösvalinta, inhokki solukämppä viimeinen...
Jack
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 
Mikä ihmeen TaSa?

 
Taloussanomista

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Bryssel
Selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 

Opintojen ohella töihin

Katso avoimet työpaikat Oikotieltä
 
Kumppanit
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti tasa@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949