Miksi spesialisti masentuu?
Eniten masennuksen ja muiden mielenterveyshäiriöiden vuoksi eläkkeelle jättäytyvistä ovat asiantuntijatehtävissä toimivat naiset. 58–64-vuotiailla naisilla yleisin syy on masennus.
Yleisesti ottaen naisilla oli masennus miehiä useammin syynä työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen.
Ammattien välillä oli kuitenkin eroja. Työntekijäammateissa masennuseläkettä edelsi usein työttömyys. Erikoistuntijoiden osalta kytköstä ei havaittu.
Työntekijäammateissa muut mielenterveyssairaudet aiheuttivat merkittävästi työttömyyttä. Tässä ammattiryhmässä työkyvyttömyyseläkkeelle lähdettiin kaksi kertaa enemmän kuin asiantuntijatehtävissä työskentelevät.
Ammatit ja työkyvyttömyyseläkkeet -tutkimuksen aineistossa oli 272 000 noin 30-64-vuotiasta työvoimaan kuulunutta henkilöä. Aineisto perustui Tilastokeskuksen ja Eläketurvakeskuksen rekisteritietoihin





























Kommentit (21)
Suomi on kova ja kylmä maa.
ja useimpien ruumiiden syy kuolema
Luulen että syynä on ennemmin sinunlaisesi miehet. Työilmapiirin "helmet".
Kotiinhan se vain jätetään. Suomessa terveydenhuolto ja varsinkin mielenterveyspuoli on aivan retuperällä.
Eipä voi kuin ihmetellä tätä suomalaisten uranaisten halua tehtailla erilaisia tutkintoja. Sama tohotus näkyy valitettavasti työelämän puolella, jossa työpaikat ovat muuttuneet jatkuviksi taistelutantereiksi. Äijät eivät enää edes hae monille toimialoille, vaan ovat siirtyneet suosiolla käytännön ammatteihin, joissa voi ottaa vähän rennommin. Ruotsalaisilla on muistaakseni termi urapillu kuvaamaan tätä ilmiötä.
Työttömyyden pelko on työssäolijoille sellainen mörkö, että ei mikään ihme, jos masennutaan.