Turha syyttää nuoria löysäilystä
Tuoreen tutkimuksen mukaan nuorten maksukäyttäytyminen ei olekaan muuttumassa löysempään suuntaan, vaan nuoret ovat aikaisempaa tunnollisempia laskunmaksajia. Sen sijaan ikääntyneemmät ovat alkaneet luistaa maksuistaan.
Myös yksinhuoltajat ja opiskelijat maksavat laskunsa aikaisempaa säntillisemmin, ilmenee perintäyhtiö Lindorffin Tilastokeskukselta tilaamasta selvityksestä. Siinä verrattiin perinnässä olevia henkilöitä vuosilta 2001 ja 2010.
Nuorten 20–24-vuotiaiden osuus perintään joutuneista on pienentynyt kymmenessä vuodessa 15 prosentilla.
– Nuorten maksuvaikeuksista on puhuttu paljon, mutta nyt heitä on verrattu ensimmäistä kertaa muihin ikäryhmiin. Tulos on yllättävä. Vaikka nuoret ovat velkaantuneita, heidän osuutensa maksuvaikeuksia kohdanneista on nykyisin pienempi kuin 2000-luvun alussa, sanoo johtaja Seppo Lahtinen Lindorffilta tiedotteessa.
Laskut jäävät maksamatta yhä useammin hyvätuloisilta lapsettomassa parisuhteessa eläviltä.
–Suomalaiset lähestyvät laskujen maksajina eurooppalaista tapaa. Eräpäivä ei ole enää pyhä asia, vaan laskut voidaan maksaa myöhässä, Lahtinen sanoo.
Tyypillinen maksuongelmiin ajautunut suomalainen on edelleen keski-ikäinen, mutta erot ikäryhmien välillä ovat pienenemässä.
Yllättävä muutos on tapahtunut 55–64-vuotiaiden kohdalla, joiden osuus maksuongelmaisista on noussut vuosituhannen alun kuudesta prosentista 11 prosenttiin. Vastaavaa kasvua on myös 65 vuotta täyttäneiden ryhmässä.
Tämän vuoden otoksessa oli mukana 440 000 yli 15-vuotiasta suomalaista, joilla on perintään siirtyneitä maksuja. Vuoden 2001 otos oli 200 000 suomalaista.





























Kommentit (14)
Patkatyolaiset eivat saa luottoja.
Suomen Asiakastieto:
Lehdisötiedote
Nuorten maksuhäiriöt lisääntyvät muita nopeammin
Viime vuonna alle 30-vuotiaista nuorista aikuisista seitsemän prosenttia sai maksuhäiriömerkinnän. Osuus oli lähes kaksinkertainen verrattuna vanhempiin ikäluokkiin.
http://www.asiakastieto.fi/asiakastieto/ajankohtaista/index.jsp?T=nu&A=378
Ja maksuhäiriömerkinnät moninkertaistuneet.
- Isompi osa velallisista (n.60%) on naisia; tämä siis kun otetaan kaikki huomioon eikä vaan tietyt alueet. Naiset tilaavat enemmän turhaa romua, joka jää maksamatta.
- Suurimmat velallisryhmät ovat 50-55 syntyneet, 60-64 syntyneet, (muistaakseni) 70-75 syntyneet ja jonka jälkeen hyvä rotkoa ja nousu alkaa taas 87-> 90 syntyneet.
-Mitä vanhemmat edellä, sitä lapset perässä pitää paikkaansa; vanhemmat varsinkin vuosien seurauksena tottuneet jo siihen että laskuja ei tarvitse maksaa ("eiks ne vaan katoa jossain vaihees?" ja nuoret omaksuvat tämän (tytöt 87-90).
-Ihmisten prioriteetit ihan hukassa: tilataan kaikkea p*skaa ja laskut jäävät maksamatta -> ei tajuta että se on joko/tai
-Nimeltä mainitsemattomat kansanryhmät eivät maksa (ilmoittavat suoraan että olen tämän vähemmistön edustaja, en maksa laskuja enkä mene töihin)
-Alueellisesti suurimmat rykelmät ovat: Itä-Suomi, Keski-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa
Suomalaiset ovat yleisesti todella huonoja rahan suhteen ja melkein tulee mieleen, että palkasta tulisi suoraan vähentää menot ennenkuin palkkaa luovutetaan. Ihmiset laskelmoivat aivan väärin omia varojaan, joka nähdään jo asuntokaupassakin (mutta pienessä mittakaavassa myös siinä, että 30€ laskuja ei ole varaa maksaa mutta niitä kertyy lisää ja lisää).