Insinööriopiskelija jäi kotiin
Viime lukuvuonna eli 2008–2009 reilu neljännes insinööriopiskelijoista, jotka eivät työskennelleet opintojen ohessa, kertoi syyksi sen, ettei löytänyt itselleen työpaikkaa.
Kesätöissä viime lukuvuonna oli isompi joukko opiskelijoista, eli 83 prosenttia. Sekin on kuitenkin kymmenen prosenttiyksikköä pienempi luku kuin edellisenä vuotena.
– Kesätyötilanne ei ollut näin huono edes 1990-luvun alun lamavuosina, Uuden Insinööriliiton tutkimusasiamies Jaakko Koivumäki kertoo.
Yrityksistään huolimatta itselleen töitä ei ollut löytänyt 14 prosenttia alan opiskelijoista. Noin kaksi prosenttia ei halunnut töihin kesäksi ja sama osuus opiskeli kesän ajan.
Tiedot käyvät ilmi Uuden Insinööriliiton ja Insinööriopiskelijaliiton työssäkäyntitutkimuksesta. Tutkimukseen vastasi yhteensä 5340 tekniikan alan opiskelijaa.
Töihin suhteilla
– tämä joukko vaan kasvaa
Insinööriopiskelijat hakivat viime vuonna mielellään tuttuun työpaikkaan.
Tutkimuksen mukaan tulokset kesätyöpaikan saantitavasta kertovat selvästi siitä, että henkilökohtaisten verkostojen merkitys korostuu vaikeina aikoina.
Yli puolet vastaajista ilmoittaa työskennelleensä tutussa kesätyöpaikassa, jonne on aikanaan päässyt joko suhteilla (29 prosenttia) tai avoimen haun kautta (24 prosenttia). Vuotta aiemmin luku oli 10 prosenttiyksikköä pienempi.
Työtilanteen heikentymisen lisäksi myös työn laadussa on tapahtunut huononemista. Vain puolet opiskelijoista koki kesätyönsä liittyneen hyvin tai erittäin hyvin opiskeluunsa.





























Kommentit (56)
Kyllä tuli huomattua tietotekniikan opiskeluvuosina. Tilanne oli riittävän vaikea alalla jo ennen "tätä" lamaa..
Olisikohan joidenkin jo aika katsoa peiliin tällaisia alotusmääriä salliessa..
Jo ennen lamaa oli liitolla kampanja - voiko joka neljäs olla insinööri - kuka kuunteli?
Jotkut kolmannen tai neljännen vuoden opiskelijat kehtaavat jopa pyytää palkkaa harjoitteluajalta.
Insinööritkin ovat duunareita ja heillä on paikkansa, ja se on opittava, kuin koiran konsanaan.
Jossei luulot ja palkat laske, niin insinööreillekin käy kuin ahnaille paperimiehille konsanaan - työpaikat joustavat ulkomaille ja tulee hätä housuun!
Tietenkin jotkut harvat ei saanu työpaikkaa koska niitä ei riitä kaikille. Tämäkin ongelma voitaisiin ratkaista jos yrityksiä, pääomatuloja, palkkoja jne. verotettaisiin paljon paljon vähemmän.
Näiden verovähennysten aiheuttaman aukon voisi sitten paikata vähentämällä kaikkia tukia ja avustuksia. Tämä kannustaisi laiskoja sossupummeja hakemaan töitä joita nämä verovähennykset loisivat.