Rehtorit: Toinen tutkinto lähivuosina maksulliseksi
Jyväskylän Ylioppilaslehti pyysi yliopistojen rehtoreita arvioimaan maksuttoman koulutuksen tulevaisuutta seuraavien 20 vuoden aikana.
Kyselyyn vastanneista rehtoreista kuusi odottaa, että toinen korkeakoulututkinto muuttuu maksulliseksi jo viiden vuoden kuluessa. Neljä asetti aikarajaksi kymmenen vuotta. Vastanneista ainoastaan Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli katsoi, ettei toinen tutkinto muutu maksulliseksi vielä kymmeneen vuoteen.
Rehtorit perustelivat maksullisuuden tuloa pääosin yliopistojen rahoituksen vähentymisellä.
– Julkinen yliopistorahoitus ei tule kasvamaan. Rahoituspaineet ovat sitä luokkaa, että tehokkuuden nimissä luodaan suoraviivaiset väylät ensimmäiseen ylempään korkeakoulututkintoon asti, Turun yliopiston Keijo Virtanen sanoi.
Moni rehtoreista oli silti sitä mieltä, ettei tutkinnon hinta voi kaatua yksin opiskelijan niskaan. Yhdeksi vaihtoehdoksi katsottiin opintosetelit, joiden suuruus riippuisi opiskelijan varallisuudesta.
Valtaosa rehtoreista piti EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevia opiskelijoita koskettavaa lukukausimaksukokeilua alkusoittona laajemmille maksuille.
Kysely lähetettiin 21 yliopiston rehtoreille, joista 11 vastasi siihen.

Kommentit (38)
Suomi nousuu maksuilla! ja köyhät kyykkyyn!
Ja rikkaille totta kai annetaan siinä sitten paremmat mahdollisuudet, elämmehän sentään tasa-arvoisessa hyvinvointivaltiossa.
Näin sitä asioita yksinkertaistetaan. Asia on täysin selvä. Esim. Britanniassa opiskelut rahoitetaan lainalla, miksi? Koska opiskelija hyötyy opinnoistaan isomman palkan muodossa joten on oikeus ja kohtuus että hän itse rahoittaa opiskelunsa. Mikäli et halua opiskella et maksa mitään mutta myös tuleva palkkasi on oleva pienempi. Miksi jonkun toisen pitäisi maksaa opiskelusi. Minusta tämä on ehdottomasti oikea suuntaus. Opiskelijat tietty narisevat kun ovat tottuneet saamaan kaiken ilmaiseksi.

Iso palkka --> iso vero
pieni palkka --> pieni vero
Vai oliko tämä jotain korkeampaa matematiikkaa :)