Nuori mies, oletko töitä vailla?
Irlannin roomalaiskatolinen kirkko on tehnyt suurin piirtein kaiken houkutellakseen nuoria miehiä pappisuralle, Isä Patrick Rushe sanoo Time-lehdessä.
Aiemmin tässä kuussa Dublinin arkkipiispa Diarmuid Martin esitti synkän vision kirkon tulevaisuudesta Irlannissa. Jos lisää nuoria pappeja ei saada värvättyä kiireesti, seurakunnissa ei hänen mukaansa yksinkertaisesti riitä kylliksi hengellisiä palvelijoita toiminnan ylläpitämiseksi.
Pappiskunta vanhenee nopeasti. Vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan yli puolet Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin papeista oli iältään 55 ja 70 vuoden välillä.
Katolisella kirkolla on perinteisesti ollut Irlannissa vahva asema. Vaikka maa on yhä uskonnollisimpien joukossa Euroopassa, etenkin nuorison silmissä kirkon vetovoima on vähentynyt.
Kirkon mainetta ovat ryvettäneet etenkin ilmitulleet lukuisat pedofiiliskandaalit, jotka ovat järkyttäneet koko maata. Aiheesta tehdyn virallisen selvityksen mukaan kirkko suojeli pitkään lapsia hyväksikäyttäneitä pappeja pelastaakseen maineensa mieluummin kuin puolusti lapsia. Irlannin hallitus on pyytänyt virallisesti anteeksi sitä, ettei se kyennyt suojelemaan lapsia vuosikymmeniä jatkuneelta systemaattiselta hyväksikäytöltä.
Pedofiiliskandaalit ovat Time-lehden mukaan tehneet pappien rekrytoimisesta vaikeaa, ja osa kirkon johtajista ehdottaakin ratkaisuksi selibaattisäädösten hölläämistä.
Mutta toisten mielestä kyse ei ole vain selibaatista. Esimerkiksi anglikaaninen kirkko sallii pappien avioliitot ja naispappeuden, mutta senkin on vaikea värvätä uusia pappeja.
Ratkaistakseen pappipulan katolinen kirkko käynnisti rekrytoimiskampanjan viime vuonna. Se on tuottanut jo hieman tulosta, sillä syyskuussa 38 nuorta miestä aloitti pappisopinnot.






























Kommentit (14)
Hyväksikäyttötapaukset eivät ole helppoja tutkittavia (aiheettomiakin syytöksiä on esitetty ja monet uhrit ovat kertoneet tapahtumista vasta viime vuosina).
Lasten ja nuorten kanssa työskenneltäessä: Aina vähintään 2 aikuista maisemissa.
Näköjään. Age of consent-haku internetistä kertoi, että Vatikaanissa alaikäraja on 12, mutta Italiassa 14. Kukin voi sitten ihan itse miettiä, mihin Vatikaanin papit+paavi tuota 12 vuoden ikärajaa tarvitsevat.
Pedofiliasyytösten takia Vatikaanista turvapaikan saaneita pappeja ei luovuteta.
Käytännössä kaikilla viriilissä iässä olevilla katolisilla papeilla on mies- tai naisrakastaja. Joillakin useampi. Nämä pukit sitten saarnaavat pidättyvyydestä ainoana katolisen kirkon sallimana ehkäisykeinona. Avioerostakin joutuu helvettiin samoin kuin homoseksuaalisuudesta. Ainakin seurakuntalaiset.
Lisäksi ihmettelen, onko selibaattivaatimus työlainsäädännön vastainen.
LKL = Lempeästi Kaapuun Laueten
Kyllähän nämä onanoin!