Tervemenoa lääkäriin, ammattikorkealaiset!
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) haluaisi yhtenäisen terveydenhuollon korkeakoulujen opiskelijoille. Ylioppilaskunnat olisivat valmiita avaamaan YTHS:n ovet myös ammattikorkeakoululaisille.
Tällä hetkellä ammattikorkeakoulun opiskelijat saavat terveyspalvelunsa kuntien terveyskeskuksista. Yliopisto-opiskelijat voivat puolestaan käyttää SYL:n perustaman Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön YTHS:n palveluja.
Opiskelijoiden epätasa-arvoinen tilanne terveydenhuollossa on puhututtanut jo pitkään. Myös peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) on ehdottanut, että asia voitaisiin ratkaista siirtämällä myös amk-opiskelijat Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön (YTHS:n) hoidettavaksi. YTHS kertoi keväällä TaSan haastattelussa, että sekin olisi periaatteessa suostuvainen ottamaan myös amk-opiskelijat hoiviinsa.
Jos 100 000 ammattikorkeakoululaista tulisi YTHS:n palvelujen piiriin, pitäisi SYL:n mukaan saada kuntoon uudistuksen turvaava rahoitus ja lainsäädäntö. Muutos ei saisi tuoda lisää kustannuksia opiskelijoille eikä heikentää palveluja, SYL linjaa.





























Kommentit (16)
AMK itsessään suht uusi juttu verrattuna yliopistoihin. Ensimmäiset AMK perustettin ~1997, eikä terveydehuolto saanut mitään huomiota. Oltiin silloin uudistamassa koko koulutusjärjestelmää...
Yliopistolain uudistuksen jälkeen kaikista "ikiopiskelijoista" pitäisi päästä eroon jonka tilalle tulisi osa AMK opsikelijoista. Tosin nykyinen rahoitus ei riitä ja budjettia joudutaan joka tapauksessa rukkaamaan.
Tosin saihan siellä hyvää palvelua sitten päivystyksessä, jossa taisi olla vanhempia opiskelijoita töissä tms.
YTHS hylkäsi kuitenkin jatko-opiskelijat vetoamalla mm. siihen syrjivään kantaansa, että jatko-opiskelijat iäkkäämpinä ovat nuorempia raihnaisempia ja hoidattavat vaivojaan. Uskomatonta! Eikö terveydenhuolto ole juuri sairauksien ja vaivojen hoitoa varten. Lisäksi yhä useampi jatko-opiskelija on vasta n. 25-vuotias. Ja ihan moni jatko-opiskelija olisi mieluummin työntekijä, jos töitä olisi. Nyt jatko-opiskelijoita syrjitään ja otetaan heiltä jopa YTHS:n (maksullinen) palvelu pois.
Muutenkin olen todella tyytyväinen YTHS:n palveluihin ja henkilökuntaan. Eron huomasi, kun kävin terveyskeskuksessa.
Minua tässä uudistuksessa huolettaa, miten palvelut tullaan jatkossa hoitamaan yhtä hyvin ellei paremmin kuin nyt. Esimerksi tilat ja henkilökunnan määrä täytyy mietttiä uusiksi, kun potilaiden määrä kasvaa näin paljon. Jossain väläytettiin avuksi ostopalveluita mm. sellaisille paikkakunnille, joissa ei ole yliopistoa eikä siten myöskään YTHS:n toimipisteitä. Mietyttää myös, miten opiskelijoilta perittävät maksut aiotaan järjestää. Yliopisto-opiskelijathan maksavat YTHS:stä lakisääteisen ylioppilaskuntamaksun yhteydessä, mutta vastaavahan ei ole pakollinen AMK-opiskelijoille käsittääkseni.
Minulla on hammaslääkäri varattu helmikuulle. Siirränkin sen heti vuoden 2011 helmikuulle, että joku ammattikorkealainen pääsee hammashoitoon...