Naistradenomin euro on 82 senttiä
Tradenomiliitto (TRAL) pitää hälyttävänä jäsentensä kohtelua, silloin kun he tulevat takaisin tienestiin perhevapaan jälkeen. Töihin palaavasta tradenomista saattaakin tulla yhtäkkiä alainen, vaikka ennen perhevapaata hän olisikin työskennellyt pomona.
Raatavat tradenomit ovatkin entistä useammin ottaneet perhe-vapaajutuissa yhteyttä liittoonsa. Epäselvyyksien määrä on ollut huolestuttavan suuri myös haastattelutilanteissa. Naisjäsenistä melkein puolet on kertonut kohdanneensa raskausuteluja työhaastattelussa.
– On todella hämmästyttävää, että vielä nykyaikana rikotaan yleisesti lakia, joka yksiselitteisesti kieltää kysymästä perhesuunnitelmista työhaastattelutilanteessa, TRAL:n johtava lakimies Esa Schön sanoo.
TRAL:n tasa-arvokyselyssä selviää, että naistradenomi tienaa 82,6 senttiä mieskollegansa euroa kohti. Naiset joutuvat työelämässä myös miehiä useammin heittopusseiksi. Heille delegoidaan työtehtäviin kuulumattomia rutiiniluonteisia töitä enemmän kuin miehille.
Tradenomien palkkaero on ollut viime vuosina hienoisessa nousussa. Liiton asiantuntijoiden mukaan eron taustalla on yksinkertaisesti se fakta, että palkansaajana on nuori nainen, jonka odotetaan nopeasti jäävän perhevapaalle tai on juuri palannut takaisin työelämään.






























Kommentit (80)
Mitenkä niin, mihin väitteeseen tuollainenkin perustuu?
Että riepoo tällaiset nollatutkimukset, joissa olettamuksia heitetään pöytään faktoina.
Kun sanoo niin työnantaja tietää....
ja joku sit tilalle... väliaikaisesti ja ehkä sekin pysyvästi
eli jos ei sano mitään niin mies sit palkataan.
pam sak on sieltä...
Eli siis alaisten pitäisi olla ilman pomoa sen aikaa kun pomo on vaikka 3kk äitiyslomalla? Niin ja tietenkin töihin palaavan pomon olisi välittömästi päästävä takaisin omalle pallilleen, koska hän on tietenkin heti täysin tilanteen tasalla? Tietenkään ei sovi unohtaa niitä tapauksia, joissa uudeksi pomoksi olisi nimitetty oikeasti pätevämpi henkilö.
Luin itse iltakoulussa tradenomiksi pari vuotta sitten. Edellisen kerran töitä etsiessä CV:ssä luki merkonomi. Tuntui paljon uskottavammalta hyvällä työhistorialla.