"Emme voi elää ilman tietokonetta"
Ilta-Sanomat kertoo keskiviikkona, että Britanniassa 16–24-vuotiaat on nimetty syntyperäisiksi digitaitajiksi.
Melkein koko ikäryhmä ei voisi elää jos heillä ei olisi tietokonetta, mutta ihmisten kanssa kasvokkain puhumisesta he voivat luopua helpostikin.
Mielipidekyselyn mukaan tyypillistä digitaitajille on myös se, että he katsovat ensimmäiseksi neuvoa internetistä.
– Lapset, teini-ikäiset ja ja alle 2-kymppiset ovat kasvaneet teknologian kanssa ja ymmärtävät sitä. Yksi suurimmista ongelmista on, että aikuiset eivät tiedä mitä lapset tekevät, psykologi Graham Jones sanoo BBC:lle.
Lähes 80 prosenttia tästä ikäryhmästä on sitä mieltä, että netti on turvallinen paikka niin kauan kuin tiedetään mitä siellä tehdään.





























Kommentit (28)
Saadaan tyytyväisiä orjia.
Nyt paluu metsäläiselämään on alkanut. Kadulla tulee vastaan enemmän ja enemmän maahan tai kännykkään tuijottelevia hapannaamoja. Yleisisää tilaisuuksissa yhä harvempi uskaltautuu juttusille toisten kanssa. Mieluumin näppäillään(hyväillään) kännykkää.
Itse olen käytännössä keski-ikäinen äijä (34v), ja lähes koko elämäni olen ollut päivittäin tekemisissä tietokoneiden kanssa, ja sosiaalisten nettiyhteisöjen kanssa jo 1990-luvun alkupuolelta asti. Tuolloinhan ei WWW:tä ollut vielä oikeastaan olemassakaan, vaan keskustelua käytiin internetin uutisryhmissä (usenet) ja BBS-purkkien omilla palstoilla. Myös sähköposti oli käytössä.
Eli koen siis kyllä kuuluvani vahvasti "digisukupolveen" tai "nettisukupolveen".
Ei ole mieltä ilman ruumista (ainetta), joten pelkosi on turha.