Joka kolmas opiskelija kokee riistoa
Yleisesti opiskelijat kokevat olevansa terveitä, mutta henkinen oireilu rassaa monen opiskelijan mieltä.
Joka kolmannella korkeakouluopiskelijalla on vaikeuksia saada otetta opinnoista. Tähän liittyy usein ylirasituksen kokemista, itsensä tuntemista onnettomaksi ja masentuneeksi sekä valvomista ja keskittymisvaikeuksia.
Synkkä tulevaisuus ja mieliala näyttäytyvät joka viidennelle opiskelijalle.
Korkeakouluopiskelijoiden psyykkisiä vaikeuksia käsiteltiin perjantaina Opiskelijoiden hyvinvoinnin seminaarissa Helsingissä.
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n mukaan sen mielenterveyspalveluja käyttää kuitenkin vain 15 prosenttia yliopisto-opiskelijoista. Hoitoon hakeutumista leimaa vahvasti käyttäjien leimautuminen, vaikka tuo leima onkin nyt haalistumassa, YTHS sanoo.
Viime vuonna julkaistun terveystutkimuksen mukaan jopa kolmannes kaikista korkeakouluopiskelijoista kokee, etteivät he kuulu mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään.
Opiskelijat hakevatkin apua neuvoihinsa entistä enemmän myös netissä. Opiskelijoiden tukikeskuksen Nyytin mukaan suosituimpia nettiryhmiä ovat ne, joissa käsitellään sinkkuna olemista ja yksinäisyyttä sekä stressiä.




























Kommentit (50)
Nyt työelämässä elämä on suorasaan naurettavan helppoa. Rahaa tulee joka kuukausi ja paineita ei ole nimeksikään. On varaa tehdä hauskoja asioita ja elämä ei ole kuilunpartaalla olemista. Ei ole tulosvastuuta. Ei ole riskiä että jos ei kokoajan ole skarppina niin edeltävät 5 vuotta valuu hukkaan. Opiskelussa näin voi käydä ja se paine tuntuu monilla. On vain edistyttävä. Opiskelu on kovaa työtä. Kovempaa kuin oikea työelämä.
8-tuntisen koulupäivän päätteeksi pitää vielä puurtaa erilaisten tehtävien ja läksyjen parissa iltakaudet + viikonloput. Tentteihinkin pitäisi ehtiä lukea. Jotkut joutuvat taas täyttämään vähät vapaahetkensä työllä (jossa varsinkin köyhiä riistetään), kun parinsadan euron opintoraha menee jo laskuihin. Ja joskus pitäisi vielä syödäkin.
Elämäni paras ratkaisu oli jättää turhanpäiväisillä täytekursseilla pakattu ammattikorkea kesken, ja siirtyä suoraan työelämään (oikeasti, jos korkeakouluista jätettäisiin kaikki turhanpäiväiset täytekurssit pois, valmistuisi väki taatusti 2 vuodessa).
Hermot lepäävät kun 8 tunnin työpäivän jälkeen on oikeasti vapaa-aikaa ja rahaa, eikä paina stressi!
oikeasti, jos korkeakouluista jätettäisiin kaikki turhanpäiväiset täytekurssit pois, valmistuisi väki taatusti 2 vuodessa
Eikö se ennen tämän verran kestänytkin. 90-luvulla vain keksittiin, että kannattaa mielummin pitää nuoria koulussa opiskelijoina kuin kotona työttöminä.
VAIN? Minusta tuo on hurjan iso luku. Toisaalta huono juttu, jos ihmisillä on pulmia, toisaalta hienoa jos luku kertoo siitä, että ongelmiin haetaan apua.
Parisuhteesta ja varsinkaan seksistä ei tule mitään, koska kaikki on muka niin monimutkaista.
Sitten vedetään sinisiä pillereitä ja masennutaan.
Lopulta vedetään sinisiä, vihreitä, keltaisia ja ties mitä pillereitä, mutta kukaan ei enää tiedä eikä välitä, miksi.
8-tuntisen koulupäivän päätteeksi pitää vielä puurtaa erilaisten tehtävien ja läksyjen parissa iltakaudet + viikonloput. Tentteihinkin pitäisi ehtiä lukea. Jotkut joutuvat taas täyttämään vähät vapaahetkensä työllä (jossa varsinkin köyhiä riistetään), kun parinsadan euron opintoraha menee jo laskuihin. Ja joskus pitäisi vielä syödäkin.
Elämäni paras ratkaisu oli jättää turhanpäiväisillä täytekursseilla pakattu ammattikorkea kesken, ja siirtyä suoraan työelämään (oikeasti, jos korkeakouluista jätettäisiin kaikki turhanpäiväiset täytekurssit pois, valmistuisi väki taatusti 2 vuodessa).
Hermot lepäävät kun 8 tunnin työpäivän jälkeen on oikeasti vapaa-aikaa ja rahaa, eikä paina stressi!
Juuri näin. Töissä käyminen on todella paljon rennompaa hommaa kuin opiskelu. 8h ja se on ohi (yleensä).