"Ei ole kamalaa olla työtön"
Suomen Akatemian tutkijan Jaana Lähteenmaan mukaan suomalaisnuoret eivät myöskään vierasta pimeää työtä.
Jos nuoren vaihtoehtona on työttömyys tai pimeä työ, hieman yli puolet valitsee pimeän työn tekemisen. Lähteenmaan mukaan laaja pimeän työn salliminen saattaa kertoa siitä, että yhteiskunnan rooli työn sanelijana on rapistumassa.
Yle haastatteli Lähteenmaata, joka teki keväällä nettikyselyn 700 alle 30-vuotiaalle työttömälle suomalaiselle. Viime lamaan verrattuna yhä useampi nuori ei koe työttömyyttä häpeän asiana.
– Niinkin suuri joukko kuin 42 prosenttia katsoo, että ei ole kamalaa olla työtön jonkin aikaa, jos toimeentulo on muuten turvattu, Lähteenmaa sanoi.
Pätkätyötkin ovat nuorten mielestä ihan jees. Lähteenmaan haastattelemista nuorista 61 prosenttia haluaa tehdä tilapäistöitä kuin turvautua työttömyyskorvaukseen.





























Kommentit (59)
Yrittäjänä tosin tyytyisin esim. Valtion suojatyöpaikkaankin...
Yrittäjänä tosin tyytyisin esim. Valtion suojatyöpaikkaankin...
Eli valitat veroista, mutta olisit valmis verorahoilla loisimiseen?
Jepjep. Tämä on suomalainen moraalikäsitys pähkinänkuoressa.
Loisiva jengi osoittaa, että systeemissä on vikaa, joka tekee loisimisen mahdolliseksi ja kannattavaksi.
Jos kukaan ei loisisi, maksaisimme ihan yhtä suuria veroja, koska kaikki verorahat käytettäisiin kuitenkin ja otettaisiin vielä velkaa päälle.
Ja se on ihan oikein se!
Samoin sosiaaliturvan ulkopuolelle jättäytyminen.
Molemmat yhdessä ei oo ok.
Samoin sosiaaliturvan ulkopuolelle jättäytyminen.
Molemmat yhdessä ei oo ok.
Häh?
Etenkin kun monille ei niitä töitä ole yksinkertaisesti " yhteiskunnalta " tarjota. Yhteiskunnan merkitys koostuu tosin pelkästään ihmisistä ilman heitä kuppaavaa järjestelmää joten on rumaa pilaa rinnastaa se yhteiskunta valtioon.