Jos ei heilaa lama-aikana

Lehtikuva
Jos ei heilaa lama-aikana
Onko lama aiheuttanut ryppyjä sinun suhteeseesi? Vai sittenkin tuonut turvaa ja iloa vaikeuksien keskelle? Rakkaustohtori Kaarina Määtän mukaan parhaillaan vellova taloustilanne jättää taatusti jälkensä jokaisen meidän rakkauselämäämme.
Hyvä6
Mirka Moilanen
29.5.2009 06:22
Kommentit 18

Rakkausprofessorinkin tittelin saaneen, Lapin yliopiston kasvatuspsykologian professorin, Kaarina Määtän mukaan yhteiskunnalliset ongelmat voivat näkyä parisuhteessa itsekkyytenä ja kykenemättömyytenä huolehtia kumppanista.

Toisaalta rakkaus voi tuoda virkistystä, lohdutusta ja auttaa selviämään ympärillä vellovista ongelmista.

Lama saa aikaan myös läheisyydenkaipuun, kun kovat arvot vaihtuvat pehmeisiin ja läheisten ihmissuhteiden arvo kasvaa.

TaSa kävi haastattelemassa rakkausprofessoria heilahelluntain alla. 

Millaisia ongelmia lama voi aiheuttaa parisuhteessa, professori Kaarina Määttä?

Parisuhteessa rakkaus parhaimmillaan on kyky keventää toisen vastoinkäymisten taakkaa. Puolison kyky rauhoittaa, olla rinnalla, näyttää uusia näköaloja ja rohkaista etsimään parempaa elämää voi olla ensiarvoisen tärkeää. Toisaalta ongelmien kasaantuessa ja omien unelmien murskaantuessa täytyy olla melkoinen ihmissuhdetaituri, että jaksaa huolehtia ja kantaa vastuuta myös toisten hyvinvoinnista.

Vaikeina aikoina ihminen voi käpertyä omaan itseensä, mitätöidä omaa arvoaan sekä rakentaa itsekeskeisyyden muurin ja suojakilven kykenemättä antamaan tai vastaanottamaan rakkautta. Ihminen voi myös kohdistaa ylimitoitettuja odotuksia rakkauden tarjoamiin lupauksiin päätyen lopulta rakkauden kaaokseen.


[zoom]
Kaarina Määttä.

Kaipaavatko ihmiset enemmän rakkautta kurjina aikoina?

Rakkaus tarjoaa lepoa ja virkistystä ja toimii näin ollen vastapainona muuten hektiselle ja vaativalle elämänmuodolle. Rakkaudennälkä voi olla seurausta tarpeesta tulla arvostetuksi tai ihailluksi.

Rakkauden etsintä voi voimistua taloudellisten huolien unohtamiseksi ja helpottamiseksi. Vaikeina aikoina elämän kovat arvot voivat kääntyä päälaelleen ja tärkeäksi arjen kannattajaksi voikin muodostua rakkaus ja läheiset ihmiset, joiden merkitys voi nousta uuteen arvoon ulkoisten ongelmien johdosta.

Miten rakkaus vaikuttaa ihmisen arkielämässä?

Rakkaus voi olla elämää suurempi: se voi helpottaa ja lohduttaa tai ahdistaa ja musertaa. Rakkaus voi tarjota näköaloja ja antaa apuvälineitä sietämättömiltäkin tuntuvien tilanteiden ylittämiseen. Rakkauden tarjoama ilo ja leikkimielisyys voi osoittautua arvokkaaksi mielen ja sielun vapauttajaksi.

Läheisissä ihmissuhteissa ja parisuhteessa ihmiset voivat rakentaa oman maailmansa modernin elämän monimutkaisuuden vastapainoksi. Parisuhteessa kiireinen nykyihminen voi paljastaa itsestään sitä haurasta ja yksityistä puolta, joka ei pääse ilmi työroolissa. Parisuhteen yksityisyys ja intimiteetti voivat siis antaa korvaamatonta emotionaalista tyydytystä hellyyden-, läheisyyden- ja rakkaudentarpeisiin.

Kestääkö rakkaus nykyistä elämäntyyliä?

Ihmiset toivovat voivansa elää pitkäaikaisessa parisuhteessa ja tavoittelevat kestävää rakkautta, tästä osoituksena ovat korkeat avioitumisluvut. Kuitenkin nykyinen elämänmuotomme asettaa ihmiselle uudet haasteet. Kun tulevaisuus on epävarma ja traditiot ovat rapistuneet, ainoa hallittava asia näyttää olevan oma minä.

Minä-projektin kyllästämässä elämäntavassa rakkaus on kuitenkin ristiriitainen ilmiö siksi, että rakkautta sinänsä pidetään ensiarvoisen tärkeänä. Rakkaudesta ja sen pysyvyydestä taistellaan, ja rakkaudessa epäonnistuneen mieltä kalvaa edelleenkin kaipuu rakkauden lupaamaan idylliin.

Voiko nuori rakkaus kestää?

Rakkaus ei katso ikää ja on tärkeää jokaiselle. Taito nauttia ja iloita rakkaudesta ja hellyydestä, sekä kyky vaalia hyvinvointia ei ole iästä kiinni, kuten ei myöskään kyky olla empaattinen ja vastuullinen.

Ehkä moni nuori pelkää satutetuksi tulemista eikä uskalla ottaa sitoutumisen riskiä epäonnistumisen pelossa. Jos onkin sitoutunut väärään henkilöön? Jos menettääkin jotain parempaa? Tieto ja ymmärrys siitä, että kaikkea ei voi saada, voi antaa rohkeutta ja kyvykkyyttä ottaa huomioon oman itsen ohella myös toinen.

Lisää Aiheesta
UutinenTosirakkauden hinta: 2 200 euroa (27.4.2010 14:49)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (18)

Huono 0
"Rakkaussuhdetohori"?

Oikeesti?!
Katumaasturi
Ah, teknokratiaa!

"Rakkausprofessori."

Voi hyvä ihme sentään. Kyllä on syvälle pudottu.
Idioottien planeetta
Kun lompakko ohenee nainen katoaa?
Jos suhde ei ole alun perinkään perustunut rakkaudelle ja keskinäiselle huolenpidolle, niin ei se lamaa kestä eikä mitään muutakaan vastoinkäymistä. Mutta jos suhde on alun alkaenkin rakennettu ihan muille periaatteille kuin taloudellisille, niin silloin se kestää. Joku hylkää puolisonsa, jos toinen sairastuu tai jää työttömäksi, mutta jos oikeasti rakastaa toista ihmistä, ei hylkää häntä vastoinkäymisissäkään.
rakkaus on ihanaa
Huono 7
Lesbola on junaillut punapolitiikkansa Karlin ohjeiden mukaan: näennäisyksinäisesti elävä pari 'tienaa' tukina yms 500euroa/kk netto - enemmän kuin avioliitossa elävä.

Kirkkoon ujutetut komukattaret siunaavat ihaillen...
JOS KUKAAN EI ALISTA NAISTA KAUPPATAVARAKSI TEKEE HÄN SEN MONESTI IHAN ITSE

NAISET ON PERINTEISESTI MARKKINAHAKUISEMPIA KUIN MIEHET

MIEHEN ROOLI ON PIDETTY ENTISENÄ NAINEN ON VAPAA VALITSEMAAN MINKÄ ROOLIN TAHANSA

NAINEN VALITSEE AIKANSA JA PAIKKANSA KUNNES AIKA JA PAIKKA VALLITSEE NAISTA JA KUKAAN EI KYSY HÄNELTÄ ENÄÄ MITÄÄN
NAISELLA ARVONSA MIEHELLÄ TOIVOTTAVASTI RAHANSA
Kun rahat loppuu, niin rakkaus lentää ikkunasta. Vanha fraasi pitää edelleenkin pintansa. Rahahan ei tuo onnea, mutta rahattomuus ei tarjoa turvallista oloa eikä siten vakaata pohjaa rakkaudelle.
Putin
Huono 2
JOS KUKAAN EI ALISTA NAISTA KAUPPATAVARAKSI TEKEE HÄN SEN MONESTI IHAN ITSE

NAISET ON PERINTEISESTI MARKKINAHAKUISEMPIA KUIN MIEHET

MIEHEN ROOLI ON PIDETTY ENTISENÄ NAINEN ON VAPAA VALITSEMAAN MINKÄ ROOLIN TAHANSA

NAINEN VALITSEE AIKANSA JA PAIKKANSA KUNNES AIKA JA PAIKKA VALLITSEE NAISTA JA KUKAAN EI KYSY HÄNELTÄ ENÄÄ MITÄÄN

Yksi virhe, Miehen Rooli:

Setalandian Poika on kasvatettu virkkaamaan patalappuja, värittämään kukkasia - naismaiseksi nysväkkeeksi. Kaikki mitä mies tahtoo, julistetaan rasistiseksi, vaaralliseksi ja miksi milloinkin: SAKKOA sakon päälle.

Ääripäänä on tämä pakkoaivopesuna jokatuutista tarjottu h0m0k0ulutus: Normaalijärkinen mies ei ole kiinnostunut saman sukupuolen kakka aukosta - ainoastaan pressan kiihottamana Marxin Suomi hi tekki on siirretty jalkainväliin...
Huono 1
JOS KUKAAN EI ALISTA NAISTA KAUPPATAVARAKSI TEKEE HÄN SEN MONESTI IHAN ITSE

NAISET ON PERINTEISESTI MARKKINAHAKUISEMPIA KUIN MIEHET

MIEHEN ROOLI ON PIDETTY ENTISENÄ NAINEN ON VAPAA VALITSEMAAN MINKÄ ROOLIN TAHANSA

NAINEN VALITSEE AIKANSA JA PAIKKANSA KUNNES AIKA JA PAIKKA VALLITSEE NAISTA JA KUKAAN EI KYSY HÄNELTÄ ENÄÄ MITÄÄN

Yksi virhe, Miehen Rooli:

Setalandian Poika on kasvatettu virkkaamaan patalappuja, värittämään kukkasia - naismaiseksi nysväkkeeksi. Kaikki mitä mies tahtoo, julistetaan rasistiseksi, vaaralliseksi ja miksi milloinkin: SAKKOA sakon päälle.

Ääripäänä on tämä pakkoaivopesuna jokatuutista tarjottu h0m0k0ulutus: Normaalijärkinen mies ei ole kiinnostunut saman sukupuolen kakka aukosta - ainoastaan pressan kiihottamana Marxin Suomi hi tekki on siirretty jalkainväliin...

Niin, kyllä meikä antaa homojan rauhassa olla, mutta miksi ne ja niiden edustajat tuppaavat sitä
heteron suuhun muka suurena kulttuurina ja valistuneisuuden osoituksena, ihan kuin joku keksisi että ulosteen syöminen on sivistyksesi ehdotn mitta, siis syö tai olet juntti.
Olen samaa mieltä luonnon vastainen lajikäytös nostettu hyveeksi
Huono 0
Kyllähän sillä voi olla hyvinkin negatiiviset vaikutukset perhe-elämään. Köyhyys kun astuu taloon niin rakkaus lentää ikkunasta ulos.
Mutta..... voihan se myös vahvistaa nuo vaikeudet
sekä yhdistää tiukemmin perheen. Asiassahan on aina kaksi puolta.
pepe
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 
Mikä ihmeen TaSa?

 
Taloussanomista

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 

Opintojen ohella töihin

Katso avoimet työpaikat Oikotieltä
 
Kumppanit
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti tasa@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949