Karkkirahaa klikkailemalla?
Paid to click -nettisivujen eli PTC-sivujen idea on tämä: liityt jäseneksi, klikkaat mainoksia ja saat jokaisen mainoksen avaamisesta rahaa puolesta sentistä kahteen senttiin.
Kuvitellaan, että avaat 20 mainosta päivässä. Tilille kilahtaa 20 senttiä. Jäsenenä hankit uusia jäseniä, joiden klikkauksista saat noin puoli senttiä. Värväät 20 jäsentä eli referraalia, joista jokainen napsauttaa sen 20 kertaa. Sinä saat nyt 2,20 € päivässä.
Jos sivun perustaja muistaa maksaa.
Mikko, 16, aloitti syksyllä 2007 senttien ansaitsemisen. Vaikka klikkailu on hänelle vain harrastus, Mikolta on jäänyt saamatta jo yli tuhat dollaria Paid to click -sivuilta.
– Lähiaikoina en ole investoinut mihinkään sivuun, koska joka toinen sivu on nykyään huijausta.
Investoimisella Mikko tarkoittaa esimerkiksi Premium-jäsenyyksien ostamista. Premium-jäsenet saavat päivittäin ylimääräisiä mainoksia klikattavaksi ja suuremmat tulot referraaliensa töistä. Rahalla saa myös itselleen mainostilaa PTC-sivuilta. Mainosten avulla voi saada itselleen uusia referraaleja. Jos uusia jäseniä ei tunnu löytyvän mainosten ja foorumien kautta, niitä voi myös ostaa.
”Huijauksia on
kuin sieniä sateella”
Paid to click -sivuja aukeaa viikoittain useita ja vähintään yhtä monta kaatuu. Monet sivut maksavat aluksi klikkaajille, mutta sulkevat sivun pian saatuaan sijoituksia ja myytyään referraaleja. PTC:n harrastajat varoittelevat toisiaan keskustelupalstoilla epäilyttävistä sivustoista ja vetävät rahansa pois, kun joku sivu muuttuu riskialttiiksi.
– Huijauksia ei aina ole helppo tunnistaa. Yleensä sivustot, jotka maksavat klikkauksesta yli sentin, paljastuvat huijauksiksi. Sivusto suljetaan varoittamatta ja klikkaajien ansaitsemat rahat jäävät huijarin pankkitilille, Mikko toteaa.
Mikon mukaan huijaukset ovat yleisiä, sillä kuka tahansa voi avata uuden nettisivun ja alkaa myymään klikattavaa mainostilaa. Huijauksen uhri ei voi tehdä oikein mitään, sillä perustajien henkilöllisyyksiä on hankala jäljittää.
– Hiljattain sain kyllä pelastettua 60 dollaria, jotka olin sijoittanut eräälle huijaussivustolle. Otin yhteyttä maksupalvelu AlertPayhin ja he saivat rahat palautettua.
Kaikki PTC-sivut hoitavat rahaliikenteensä AlertPayn tyyppisten Internet-maksupalveluiden kautta. Näiltä tileiltä rahoja ei voi nostaa, mutta ne voi siirtää omalle pankkitilille. Maksupalveluita käytetään niiden nopeuden ja helppouden takia.





























Kommentit (6)
Totta.
Osa niistä on pakollisia, kuten eläkevakuutusjärjestelmä..
Kun nykyiset työssäkävijät maksavat nyt eläkkeellä olevien eläkkeitä, on se aivan selkeästi pyramidihuijaus.
Tulotkin ovat varmasti paremmat kuin 2,20 dollaria päivässä.