Max Paynen tekijät porskuttavat eteenpäin
Huolestuttavatko pelialan huonot uutiset teitä Remedy Gamesilla, kehityspäällikkö Oskari Häkkinen?
Ei varsinaisesti. EA:lla ja Sonylla on hyvin erilaista liiketoimintaa kuin Remedyllä, eikä niitä siten voi verrata keskenään. Remedy työstää yhtä peliä kerrallaan ja keskittyy sen menestykseen. Julkaisijat tuovat markkinoille monta peliä vuodessa ja ne ovat myös hyvin riippuvaisia franchise-tuotteiden menestyksestä vuodesta toiseen.
Oletteko joutuneet supistamaan yrityksenne toimintoja tämänhetkisen taloustilanteen vuoksi?
Itseasiassa Remedyn työntekijämäärä on kasvanut vuodesta toiseen, emmekä ole ainakaan vielä joutuneet supistamaan toimintojamme.
Vaikuttaako taloustilanne pelien julkaisusuunnitelmiin?
Taloustilanne ei vaikuta meidän julkaisusuunnitelmiimme. Pyrimme tuomaan markkinoille parhaan mahdollisen version Alan Wakesta heti, kun peli on valmis. Filosofiamme Remedyllä on ollut alusta lähtien sellainen, että keskitymme tekemään parhaan mahdollisen tuotteen, emmekä anna aikataulujen vaikuttaa lopputulokseen.
Oletteko miettineet useamman projektin kehittelyä yhtä aikaa?
Olemme miettineet kaikenlaisia vaihtoehtoja, mutta ainakin tällä hetkellä meillä on kädet täynnä. Olemme täysin kiinni Alan Wake -projektissa.
Remedy on perinteisesti lähtenyt toteuttamaan hyvin haastavia projekteja ja tuomaan uusia, ennennäkemättömiä elementtejä peleihin. Uskon, että tulevaisuudessa jatkamme samaa edelläkävijän linjaa. Se, teemmekö yhtä tai useampaa projektia tulevaisuudessa, ei vaikuta tähän filosofiaan.
Näkyykö taloustilanne pelikonsolien myynnissä?
Ei ainakaan vielä varsinaisesti. Amerikassa PS3, Wii ja Xbox360 -konsoleita myytiin viime joulukuussa yli 50 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.
Onko peliala suhdanneherkkä?
Pelialan historiallisesta suhdanneherkkyydestä ei ole olemassa todisteita. Vuonna 2008 pelejä myytiin enemmän kuin koskaan aiemmin.
Toki on niin, että kun taloudellinen tilanne on mitä on, ihmiset harkitsevat tarkemmin mihin rahojaan sijoittavat. Toisaalta, kun ajattelee kuinka paljon rahaa menisi leffateatteri-iltaan verrattuna peliin, mistä voi saada jopa kuukausia viihdeaikaa irti, uskon, että peli antaa ihmisille enemmän vastinetta rahoilleen.
Millainen on pelialan työtilanne?
Uskon, että alan työllistymistilanne säilyy jatkossa hyvänä. Peliala on maailmanlaajuisesti nopeimmin kasvava viihdeala ja pystyy tulevaisuudessakin tarjoamaan kasvumahdollisuuksia, myös Suomessa. Mielestämme on hieno asia, että monet suomalaiset yliopistot, teknilliset korkeakoulut sekä ammattioppilaitokset tukevat pelialan koulutusta ja kehitystä.





























Kommentit (24)
Vuoden lykkäys ei bisnestä turmele, kuten saattaisi tehdä keskeneräisen pelin julkaisu.
Pelit ovat jo nyt isompi teollisuus kuin musiikki tai elokuva, joten siitä voisi lähteä miettimään missä on Suomen mahdollisuus selviytyä lamasta.
Tietokonepelit eivät kuluta luonnonvaroja, niitä tarvitaan laskusuhdanteessakin, ja niitä tarvitaan kaiken aikaa uusia. Niiden ohessa syntyy helposti muitakin aloja hyödyttäviä innovaatioita.
Harmittaa lueskella tilastoista kuinka paljon Suomen "kehittäjät" mättävät rahaa muumioituvan teollisuuden tukemiseen "kehittyviin maakuntiin" mm Sitran ja Finveran kautta. On sikatyperää tuhlata verovarojamme menneisyyden vaalimiseen, kun tulevaisuuden mahdollisuudet ovat olemassa aivan ulottuvilla.
Kehitysvaroja ohjattiin viime vuonna Nokialle kaksi kertaa enemmän kuin UPM:lle ja kaukana niiden takana tulivat muut avustusten saajat. Entä tulokset: Nokia on keksinyt valmistaa halpapuhelimia Intiassa ja Kiinassa ja UPM haluaa ryhtyä tekemään sähköä ydinvoimaloissa. Aivan fantastisen luovia innovaatioita kumpikin!
Siis kehitysvaroja! Nimi ainakin tulisi muuttaa jämähtämistueksi. Tai hautausavustukseksi.
tietokoneiden valmistamiseen menee mm. mineraaleja, raakaöljyä ja energiaa.
Tietokoneita kuluu maailmassa paljon.
Tietokone kuluttaa energiaa pelaamisen aikana ja suuri osa energiantuotantoa kuluttaa luonnonvaroja.
Pelejä saatetaan kehittää jopa vuosia, kehittäjiä voi olla kymmeniä yhdessä pelissä. Luonnonvaroja kuluu varmasti tässäkin touhussa.
Jos katsoo tietokonepelin ympäristökuormaa (siihen vaadittavine tietokoneineen) koko elinkaarensa aikana niin ei voi sanoa että tietokonepelit eivät kuluta luonnonvaroja.
Shakkilauta voittaa sen ekologisuudellaan helposti ja shakkilautaakaan ei ole saatu valmistettua käyttämättä luonnonvaroja.
Olen saavuttanut pelisaturaation. Ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään peli, oli se kuinka hieno tai näppärä tai "suomalainen" vaan. Ei vaan jaksa pelata.
Kiinnostaa nyt tämä 5 aistin virtuaalikokemus, jota Elämäksi kutsutaan. Jännä peli, mutta hiiskatin vaikea. Siinä ei tarvitse pyssyjä tai raketteja tai hyppiä sienten päälle. Psykopaatteja ja ahneita (itselleen)valehtelijoita riittää kyllä.
Olen saavuttanut pelisaturaation. Ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään peli, oli se kuinka hieno tai näppärä tai "suomalainen" vaan. Ei vaan jaksa pelata.
Ei vaan olet kasvanut aikuiseksi.
Nykyäänhän tulee ihan hyvällä määrällä kaikenlaisia uusia innovaatioita, päällimmäisenä erilaiset musiikkipelit sekä vaikkapa Wii Fit.
Kaiken tän hypen jälkeen luulis pelin olevan täydellinen ja uskoisin juonen olevan extraordinaarinaisen hyvä. Ja varmasti jos peli maistuu minulle maksan sen 60e-50e pelistä joka on iso lommo opiskelijan lompakolle jota ei oteta edes työharjoitteluun Helsingissä.
Alan Wake on syy miksi ostin Xbox360 tai no iso syy silti.
Pioneerihenkeä on paljon ympärilläni mutta nyky-yhteiskuntaa säätelee raha ja se estää miljardit innovaatiot ja keksinnöt tehokkaasti.