Mitä on mallin jääkaapissa?

Tiina Paasonen
Mitä on mallin jääkaapissa?
23-vuotias malli Satu Saraheimo on 172 senttimetriä pitkä ja painaa 53 kiloa. Kurkistus mallin keittiöön kertoo, millä näihin mittoihin on päästy.
Hyvä2
Tiina Paasonen
9.5.2009 09:05
Kommentit 11

Käyn lähes päivittäin kaupassa ja ostan ruisleipää, kasviksia ja hedelmiä, Satu Saraheimo kertoo TaSan haastattelussa.

Ruisleivät löytyvät pakastimesta ja jääkaappi pursuaa salaattia, porkkanoita, banaaneja ja kurkkuja.

Toki mallin päivittäiseen ravintoon kuuluu muutakin.

– Teemme poikaystävän kanssa joka päivä ruokaa. Välillä jotain kanasalaattia, mutta toisinaan ihan makaronilaatikkoa tai lihapullia, Saraheimo mainitsee.

On mallin jääkaapissa siis muutakin kuin pelkkiä kasviksia.


[zoom]

Hyllyiltä löytyy juustoa ja kinkkua sekä niiden lisäksi muutama pullo kuohuviiniä ja yksi olut. Kuohuviinit on saatu lahjaksi ja ne ovat lojuneet jääkaapissa jo joulukuusta. Olut kuuluu Saraheimon mukaan hänen poikaystävälleen.

Saraheimo on tehnyt mallintöitä jo 12 vuotta. Nykyään hän opiskelee yliopistolla genetiikkaa, joten mallintöitä tulee tehtyä vähemmän. Hänet voi kuitenkin bongata esimerkiksi tv-mainoksesta ja Sport-lehden sivuilta.

Napostelu
kuriin

Saraheimo ei syö terveellisesti mallintöiden, vaan oman hyvinvointinsa takia. Säännöllisellä ateriarytmillä välttyy kätevästi napostelemasta pitkin päivää.

Suomalaisilla on nykyään tapana käyttää ylimääräinen aika epäterveelliseen naposteluun. Tämän on noteerannut myös Mallikoulun johtaja Jaana Ukkola.

– Tietenkin välillä tekee mieli herkutella. Hyvä tapa tyydyttää naposteluntarve, on pilkkoa kasviksia dipattavaksi. Mutta jos joskus tekee mieli suklaata, syön sitä muutaman palan. En kiellä herkkuja itseltäni, koska silloin himo kasvaisi vain suuremmaksi, Saraheimo sanoo.

Saraheimon kuiva-ainekaapista löytyykin joulusta jääneitä suklaita pahan päivän varalle. Samaisessa paikassa on myös useita makuja teetä. Saraheimo kertoo, että myös teellä saa tyydytettyä iltaisen makeanhimon.

Muutoksia
kauneusihanteisiin

Tämän kevään Pariisin muotiviikoilla keskustelunaiheeksi nousi mallien sairaalloinen laihuus.

Myös Saraheimo on huolissaan laihojen mallien nuorille antamasta esikuvasta ja toivoisi kauneusihanteisiin muutosta.

Mallin mittoihin pääsy ei kuitenkaan edellytä kaikilta erityisiä laihdutuskuureja.

– En ole ikinä noudattanut minkäänlaista dieettiä. Pyrin vain terveellisiin elämäntapoihin, toteaa Saraheimo.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (11)

Fantsua! Elämä hellii!
Hemmottele itseäsi
Huono 0
ei se mitä jääkaapissa on, vaan mitä todellisuudessa syö ja kuinka paljon. Ja Suomessa mallien ei tarvitse olla niin laihoja kuin ulkomailla. Ulkomailla lavoilla ei pidä olla hoikka eikä laiha, vaan sairaalloisen laiha...
chic
Huono 1
Aika mielenkiintoista miten pirteän onnellisesti on uutisoitu selkeästi alipainoisen mallin ruokailutottumuksista. Tämä on tosin normaalia mallien keskuudessa, joskaan ei tervettä.
Duski
Huono 0
Jaana Ukkola ei ole Mallikoulun johtaja vaan ModelBoom mallitoimiston toinen omistaja. Mallikoulu oli Marita Hakalan televisio-ohjelma vuosia sitten.
mallikoululainen
Huono 1
No parempi liian hoikka kuin sellasia hirveitä sotanorsuja joita näkee nykyään yhä enemmän ja enemmän. Töissäkin huomaa, että ylipainoiset ovat laiskoja, saamattomia ja haisevat hielle. Ja lopulta ollaan työkyvyttömyyseläkkeellä kun polvet ei taaskaan kestäneet rappusissa ravausta.
Sabe
Huono 0
Aika mielenkiintoista miten pirteän onnellisesti on uutisoitu selkeästi alipainoisen mallin ruokailutottumuksista. Tämä on tosin normaalia mallien keskuudessa, joskaan ei tervettä.

Noilla luvuilla tulee painoindeksiksi 17,9, kun "normaalin" raja on 18,5. Tai toisten päin; puolentoista kilon painonousu (tai mahdollisesti tarkempi mittaus) nostaisi indeksin "normaaliksi", joten selkeästä alipainosta tuskin voidaan puhua. Mistään terveyshaitasta tuskin voidaan puhua sen enempää, kuin "selkeästi ylipainoisen" voimaurheilijankaan kohdalla.
pertti
Huono 0
No joo, tulipa syyllistyttyä ylilyöntiin todellakin, en jaksanut tarkistaa laskurilla ja heitin mutulla. Ansaittu häpeä.
Duski
Huono 1
Tämä oli kyllä täysin ala-arvoinen "uutinen". Mitä uutta tai mielenkiintoista informaatiota tämä tarjosi kenellekään? Mikä oli tämän uutisen tarkoitus ? Jättäkää mielummin kirjoittamatta kuin kirjoittakaa tyhjästä.
L
Huono 1
Juuri tulleen tiedon mukaan Norjassa on nähty hirvi, toimittaja on lähetetty paikalle tekemään seuraavaa juttua.
mauno ahosenmäki
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 
Mikä ihmeen TaSa?

 
Taloussanomista

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -8
Oulu
Pilvistä, ajoittaista lumisadetta -5
Tokio
Selkeää ja poutaa 5
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 

Opintojen ohella töihin

Katso avoimet työpaikat Oikotieltä
 
Kumppanit
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti tasa@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949