"He tahtovat halvinta vessapaperia, mutta parasta pihviä"

Lehtikuva
"He tahtovat halvinta vessapaperia, mutta parasta pihviä"
Tulevaisuudessa kuluttaminen pirstaloituu ja muuttuu valikoivammaksi. Samalla vertaistiedon merkitys kasvaa kuluttajien ostopäätöksissä. Näin ennusti HOK-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemi Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Tulevaisuusfoorumissa.
Hyvä0
Tuuli Lindgren
6.5.2009 14:20
Kommentit 2

HOK-Elannon toimitusjohtajan Matti Niemen mukaan ihmiset pirstaloivat kulutustaan yhä useammille tahoille tulevaisuudessa.

Brändiuskollisuus katoaa, ja kuluttajien käytös voi olla hyvinkin kirjavaa.

Asiasta kertoo Haaga-Helian sidosryhmälehti Signals.

Yksilöllisyys tunkeutuu Niemen ennusteiden mukaan yhä enemmän perheiden sisälle. Jääkaapista löytyy jokaiselle perheenjäsenelle omat tuotteet.

Varallisuuden kasvu johtaa valikoivaan kuluttamiseen. Tästä Niemi mainitsee esimerkkinä sen, että kuluttajat ostavat esimerkiksi halvinta vessapaperia, mutta pannulla paistuvan pihvilihan tulee olla parasta laatua.

Vertaistieto
on tärkeää

Signalsin mukaan Niemi ennustaa kuluttajatiedon muuttuvan tulevaisuudessa läpinäkyvämmäksi.

Kansalaisten on helpompi saada avointa tietoa tuotteista ja palveluista esimerkiksi toisilta kuluttajilta. Niemen mukaan yritysten haasteena onkin päästä mukaan asiakasraateihin.

Usko vertaistukeen tulee kasvamaan, ja tavallisista ihmisistä voi tulla helposti mielipidevaikuttajia internetissä, toteaa Strategic Planner Salla Kalkela mediatoimisto Dagmar Oy:stä.

Mitä arvokkaammasta hankinnasta on kyse, sitä herkemmin ihmiset hakevat vertaistietoa verkosta ennen ostopäätöksen tekemistä. Kalkelan mukaan ostopäätös voi loppua googlettamiseen, Signals kirjoittaa.

Lisää Aiheesta
UutinenTäällä syöt edullisesti (16.3.2009 06:27)
UutinenTiedätkö mistä ruoassasi maksat? (16.3.2009 06:26)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
Nii, mut vielä tällä hetkellä päivällä taistellaan leivästä ja yöllä lihasta.
Puutarhuri
Huono 0
Halvin vessapaperi tulee yleensä kaikkein kalleimmaksi. Sitä joutuu taittamaan kolme tai jopa neljä arkkia päällekkäin, jottein sormet menisi läpi. Lisäksi se on liian kovaa ja sileää, mikä aiheuttaa taas sen, ettei siihen tartu mitään. Käytännössä se vain levittää paskan laajalle alueelle.
Olen tutkinut jo vuosia
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 
Mikä ihmeen TaSa?

 
Taloussanomista

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 

Opintojen ohella töihin

Katso avoimet työpaikat Oikotieltä
 
Kumppanit
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti tasa@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949