Kirjaudu ▼
 

FIFA hakee kymmenien miljoonien korvauksia lahjusskandaalista

© Arnd Wiegmann / Reuters
FIFA hakee kymmenien miljoonien korvauksia lahjusskandaalista
Kansainvälisen jalkapallon kattojärjestö FIFA kokee tulleensa kaltoin kohdelluksi lahjusskandaalissa.
16.3.2016 18:35
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA haluaa osuutensa noin 190 miljoonan dollarin korvaussummasta, jota Yhdysvaltain liittovaltion syyttäjä hakee lahjusskandaalissa ryvettyneiltä media- ja jalkapallojohtajilta.

Asiasta kertoo FIFA:n hiljattain valittu puheenjohtajan Gianni Infantino.

FIFA on myöntänyt johtajiensa vastaanottaneen lahjuksia jalkapallon MM-kisojen isäntämaaehdokkailta vastineeksi äänistä. Järjestö katsoo kuitenkin brändinsä ja maineensa kärsineen skandaalista.

FIFA:n mukaan korvauksia tultaisiin käyttämään muun muassa asianajajien palkkioiden ja luvatta käytettyjen varojen kattamiseen.

Korvaushakemus on osa uuden puheenjohtajan pyrkimyksiä palauttaa järjestön maine. Hän korostaa myös FIFA:n kärsineen skandaalista.

Infantino on korostanut oikeudenmukaisuutta ja läpinäkyvyyttä FIFA:n uusina toimintaperiaatteina.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– FIFA pääsee esittämään uhria. Keskeinen kysymys on mikä oli FIFA:n maineen arvo ennen nyt käsiteltäviä väärinkäytöksiä, entinen liittovaltion syyttäjä ja Columbian yliopiston oikeustieteen professori Daniel Richman sanoo uutistoimisto Bloombergille.

Järjestö hakee 28,2 miljoonan dollarin korvauksia epärehellisiksi paljastuneille johtajille maksetuista palkoista ja kymmentä miljoonaa dollaria lahjuksiin käytetyistä varoista.

Lisäksi asianajajien palkkioista FIFA aikoo vaatia useiden miljoonien dollarien korvauksia. Mainehaitan korvaussummaa ei ole sen sijaan vielä määritelty.

– Nämä dollarit oli tarkoitettu jalkapallokenttien rakentamiseen, ei kartanoiden eikä uima-altaiden. Rahat olisivat kuuluneet nuorten pelaajien ja valmentajien kehittämiseen, eikä jalkapallo- ja markkinointijohtajien hulppean elämäntyylin kustantamiseen, Infantino sanoi uutistoimisto Bloombergin mukaan.

16.3.2016 18:35
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (6)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kisat pois Venäjältä ja Qatarilta.
Anonyymi: maksakootsiitä 16.3.2016 19:05

Anonyymi
Korruptio herrat tiilenpäitä lukemaan ,vai vielä korvauksia, oli se maailman laajuinen lahjuskerho
Anonyymi: laulukuoro 16.3.2016 19:21

Anonyymi
Infantiili ehdotus...

Nythän voisi ottaa ne pomot tänne meille paapottaviksi kun ovat moniosaajia, ja meidän eliitti voisi opettaa heille lisää temppuja.

Tämän jälkeen kaverit ehdolle metallin vaaleihin ja eduskuntaan ja kirkkovaltuustoon.

Eläköön maan tapa
Anonyymi: K_A_Runa_Pettila 16.3.2016 20:23

Anonyymi
Olisi aika palata vanhojen aikojen rangaistuskäytäntöihin: jalka- ja hirsipuut, ruoskiminen ja leijonille syöttäminen.

Nämä rangaistukset kuuluvat ehdottomasti kaikille yhteisiä rahoja varastaneille, niin verovarkaille, muille talousrikollisille ja heitä avustaville poliitikoille sekä tietenkin järjestöjien välistävetäjiä.

Kaava on yksinkertainen: jos käyttää muiden rahoja johonkin muuhun kuin niitä on tarkoitettu, teloitetaan. Teloitustapa mietitään erikseen jokaisen kohdalla, esimerkiksi suomalaisille verovarkaille jalkapuu senaatintorilla olisi oikea rangaistus marraskuusta huhtikuuhun, muuna aikana ruoskimisen jälkeen hirsipuu.
Anonyymi: Rosos 16.3.2016 22:07

Anonyymi
Kisat ehdottomasti pois putinin rosvokoplalta. Korvausvaatimukset perään. Rasistinen slaavidiktatuuri ei voi taata kenenkään turvallisuutta sotaa käyvänä maana.
Anonyymi: kisathollantiin 17.3.2016 3:53

Anonyymi
*Uusi roisto astui esiin.
Mitä tehdään?
Anonyymi: Tahvo 17.3.2016 16:08
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

28.9. Digitoday Uutiseksi naamioitu haittaohjelma leviää Facebookissa – ethän klikannut?
28.9. Komissio ehdottaa julkista rekisteriä EU-lobbareille
28.9. EU-komissio ottaa ison pörssikaupan tarkempaan syyniin
28.9. Venäjä pumppaa öljyä kuin neuvostovuosina
28.9. SK: Technip Offshore voi lomauttaa koko henkilöstön
28.9. Digitoday Blackberry lopettaa puhelinten valmistamisen
28.9. Kuntarahoitus myi vihreitä bondeja – rahaa Länsimetrolle ja kouluille
28.9. FK:n Tornivaara: Sopeuttamista voi tehdä monella tavalla
28.9. Viime vuonna selvä piikki: Yhä useampi raivosi lentokoneessa
28.9. Inderes: Yrityskauppojen tahti hidastunut – viime vuonna ennätys
28.9. Digitoday Kutsu kävi oikeuteen: Loppuuko musiikin rippaaminen Youtubesta?
28.9. Autoja tuodaan yhä enemmän ulkomailta – "Autonvaihto useammalla mielessä"
28.9. Nyt se on virallista: OP eroaa FK:sta
28.9. Kone laskussa nousupörssissä, Caverion jatkaa eilistä kiriä
28.9. Harjoittelija löysi sattumalta – huutokaupassa 102-vuotias samppanja
28.9. Digitoday Näin Mars asutetaan elinaikanamme - Muskin hurja suunnitelma julki
28.9. Saudi-Arabia vihjasi öljysopimuksesta Iranin kanssa
28.9. Kotipizzan kasvukausi jatkui: Asiakkaat lisääntyivät ja ostokset kasvoivat
28.9. Digitoday Accenture irtisanoo jopa 40
28.9. Vaikeuksissa kyntävä Deutsche Bank myy henkivakuutusyhtiönsä
28.9. Digitoday Natsilaulu päätyi Googlen hampaisiin – mitä oikein tapahtuu?
28.9. Deutsche Bankin toimitusjohtaja: Emme tarvitse valtiontukea missään tapauksessa
28.9. Suomi putosi kilpailukykyvertailussa – Ruotsi kiri ohi
28.9. Vanhojen asuntojen hinnat nousivat elokuussa
28.9. Hanjinin konttilaivat halutaan myydä mahdollisimman pian
28.9. Digitoday Sitä on tehty vuosikausia - nyt Youtube sallii sen
28.9. TVO haastanut Arevan oikeuteen Ranskassa
28.9. Ilta-Sanomat Rakentaja vaikeni talon märkätilojen virheistä – joutui maksamaan ostajalle 50 000 euroa
28.9. Digitoday Jouduitko hakkeroiduksi? Älä tee tätä yleistä virhettä
28.9. Analyysi Maailman vaarallisin pankki – tätä ei voi päästää nurin
Asiakastieto

Yhteistyössä