Kirjaudu ▼
 

Kiinan viennissä rajuin sukellus lähes 7 vuoteen

© Kim Kyung Hoon / Reuters
Kiinan viennissä rajuin sukellus lähes 7 vuoteen
Kiina tarjoili rumia vientilukuja tällä viikolla kokoustaville johtajilleen.
8.3.2016 08:32
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kiinan vienti jatkoi jyrkkenevää luisua helmikuussa. Vientitoimitukset supistuivat 25,4 prosenttia dollareissa laskettuna vuodentakaiseen verrattuna. Uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa ekonomistit olivat odottaneet vientiin 14,5 prosentin laskua.

Alamäki on rajuin sitten toukokuun 2009.

Tuonnissa lasku jatkui jo 16 kuukautta, helmikuussa tuontitoimitusten painuessa 13,8 prosenttia dollareissa.

Aasian talousjätin kauppatase oli 209,50 miljardia juania eli nykykurssilla noin 29,3 miljardia euroa ylijäämäinen.

Lukuja rumensi tänä vuonna helmikuulle osunut lomaviikko, joka sulki tehtaita ja vähensi vientikuljetuksia. Markkina-arvioiden mukaan kausivaihtelusta putsattua lisätietoa kaivataan koko ensimmäiseltä vuosineljännekseltä, jotta kysynnän nykytilan koko kuva selviäisi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Viennin hiipuminen lisäsi edelleen tällä viikolla kansankongressiin kokoontuvien Kiinan johtajien paineita pitäytyä talouden kasvutavoitteissa, jotka on asetettu 6,5–7,0 prosentin haarukkaan tänä vuonna.

Ankeita tilastolukuja saatiin tänään myös kotimaisesta kysynnästä, kun muun muassa autojen myynti supistui 3,7 prosenttia viime kuussa.

8.3.2016 08:32
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Tagit Kiina

Kommentit (15)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eli Kiinan energian tarve laskee, ja tämän vuoksi kehitysmaa Venäjän sotakassa näivettyy entisestään.
Ehkä ihmiskunnalla on vielä toivoa.
Anonyymi: Kehitysmaa 8.3.2016 8:49

Anonyymi
Kunhan robotiikkavallankumous ja 3D-monistus todella lyö läpi, tuotanto siirtyy kuluttajien tykö; takaisin Länteen. Toki Kiinassakin tarvitaan tuotantoa, mutta romahdus ja sopeutumisprosessi tulee olemamaan ankara. Saattaapa valtakin vaihtua.

Huolettominta on Venäjällä. Siellä ei ole kulutusta eikä osaamista eikä 1800-luvun energiaviennilläkään ole enää imua.

Mutta siellähän onin jo viisaasti nostettu kädet pystyyn ja pullo pöydälle.
Anonyymi: LibEgaFraWEST 8.3.2016 8:56

Anonyymi
Lopettakaa ostaminen, NYT !
Kiinan vajaat kolmekymmentä vuotta jatkunut huima talouskasvu korjaa nyt synkkää satoa.

Maailman väkirikkaimman maan ilma, vesi ja maaperä ovat pahoin saastuneita. Kiinassa on 16 maailman 20 saastuneimmista kaupungeista. Sen lisäksi myös maaseutu korisee saasteiden kourissa.

Nyt kehityksen maksajiksi ovat joutumassa maan kansalaiset.

Jiangsun Syövänestokeskuksen mukaan vuosien 1990 ja 2000 välillä syöpään kuolleiden ihmisen lukumäärä on noussut kaupungeissa 18,3 prosenttia ja maaseuduilla 11 prosenttia.

Kiinan terveysministeriön mukaan jäljet johtavat suoraan pahoin saastuneeseen ilmaan ja veteen sekä kasvinsuojeluaineiden ja ruoan lisäaineiden villiin käyttöön.

Saasteista aiheutuva syöpä on myös noussut parin viime vuoden aikana maan suurimmaksi tappajaksi.

Syöpätutkija Chen Zhihoun mukaan teollisuuden järjetön saastuttaminen on yksi suurimmista syypäistä.

"Monet kemian- ja teollisuustehtaat rakennetaan jokien varsille, niin että ne voivat helposti dumpata jätteensä veteen. Myös yletön lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käyttö saastuttaa pohjavettä. Saastunut vesi taas vaikuttaa suoraan maaperään, viljaan ja ruokaan."
Anonyymi: sairaan-menon-syyt 8.3.2016 8:56

Anonyymi
Pitkät lomat Kiinalaisilla...mitenkähän niiden AY liike saanut läpi noin pitkät hiihtolomat?!
Anonyymi: Suksikuuseen 8.3.2016 8:57

Anonyymi
Tämä on osittain myös sitä taloussuunnitelmaa jonka yksi tie kartalla on Kiinan sisämarkkinoiden nosto suhteessä ulkomarkkinaan! Se taitaa nyt pikkuisen taas klikkiotsikon rustanneen päässä unohtuneen. On se jännää että aivan surutta kirjoitellaan mitä sattuu unohtaen sen mistä klikkiotsikko uutisen sisältö eilen leivottiin tai copypastettiin.

On käsittämätöntä että Bloomberg pomii kokonaisuudestaan irralleen milloin minkäkin yksityiskohdan ikäänkuin erilliseksi asiaksi piittaamatta vähääkään todellisuudesta joka sisältää aina kokonaisuuden.

Palkkaisi nyt Blooomberg edes yhden toimittajan joka oikeasti seuraisi muun muassa Kiinan kansankongresissa ja muualla hallinnossa käytäviä julkisia avoimia keskusteluita ja niissä kehittyviä suunnitelmia sekä päätöksiä. Ainniin pahus...sellaasella medialla ei taida voida tehdä bisnestä.

Päämäärähän läntisellä mediatalolla on tuottaa voittoa ja uutiset on leivottava sitä ja vain sitä silmälläpitäen. Mukaanlukien sen puun kumartaminen josta leivänppäälliset tulee.

Mitähän plumperi sitten kertoo kun D.T. alkaa kilpailla pääsystä E.Frommin vahnan kirjan jatko osaan kolmanneksi aurinkoiseksi hahmoksi jota avataan "tuhoava ihminen" käsitteen alla... siinä on oikea kapitalistin märkä uni.

Maailmalla unnohdetaan helposti että Kiina on senverran iso että se saattaisi kyetä jopa lähes pelkkään sisämarkkinaan hyvinvoinnin silti noustessa.

Kiina ei myöskään devalvoi viennin kasvattamiseksi, vaikka voisi helposti!
Anonyymi: pifhjewoighfoqwjöl 8.3.2016 9:17

Anonyymi
Tämä on osittain myös sitä taloussuunnitelmaa jonka yksi tie kartalla on Kiinan sisämarkkinoiden nosto suhteessä ulkomarkkinaan! Se taitaa nyt pikkuisen taas klikkiotsikon rustanneen päässä unohtuneen. On se jännää että aivan surutta kirjoitellaan mitä sattuu unohtaen sen mistä klikkiotsikko uutisen sisältö eilen leivottiin tai copypastettiin.
....
Maailmalla unnohdetaan helposti että Kiina on senverran iso että se saattaisi kyetä jopa lähes pelkkään sisämarkkinaan hyvinvoinnin silti noustessa.

Kiina ei myöskään devalvoi viennin kasvattamiseksi, vaikka voisi helposti!


Pötypuhetta. USA on ainoa valtio, joka tarvittaessa voi olla täysin omavaranen. Kiinassa ei ole markkinoita kaikelle sille tuotannolle, joka sinne on viime vuosina siirretty. Kiinakin tietöä se, Kiina on devalvoinut valuuttaansa useaan otteeseen, mutta devalvointi on aina kansan köyhdyttämistä, kuten Venäjällä ja Zimbabweaa on nähty.
Anonyymi: Suomaalainen 8.3.2016 9:51

Anonyymi
Alkavatko nyt vasta Ilmottaan todellisia lukuja.
Anonyymi: JuhaniTapio 8.3.2016 10:02

Anonyymi
Onko länsimarkkinat kyllästetty jo kaiken laisella hömppä tuotannolla. Eli kuluttajat haluaa muutakin kuin heikko laatuisia tuotteita.
Anonyymi: JuhaniTapio 8.3.2016 10:05

Anonyymi
Maailma on täynnä rojua/romua, kukaan ei tarvitse enää lisää.
Anonyymi: hukummeshittiin 8.3.2016 10:19

Anonyymi
-Aasian talousjätin kauppatase oli 209,50 miljardia juania eli nykykurssilla noin 29,3 miljardia euroa ylijäämäinen.
-Kiinan johtajien paineita pitäytyä talouden kasvutavoitteissa, jotka on asetettu 6,5–7,0 prosentin haarukkaan tänä vuonna.


Eipä pieni notkahdus nyt mitään haittaa kun vertaa samoja lukuja EU:n tavoitteisiin .He he!
Anonyymi: Suomirules 8.3.2016 10:19
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

15:44 Ertokin jää pois uudesta keskusjärjestöstä
14:30 Japanin Abe suunnittelee jättimäistä elvytyspakettia
13:12 BBC: Työnsaantisi voi pian olla kiinni robotin valinnoista
12:36 Näin kalliiksi homerakennukset käyvät yhteiskunnalle
12:16 Yellen ennakoi Fedin nostavan korkoaan piakkoin
11:10 Ilta-Sanomat Tekeekö Ruotsi taas Suomelle ikävän tempun? Niinistö Ylellä: ”Ruotsalaiset ovat selvästi vähän noloina”
10:26 HS: Eläkesijoittajille miljoonien tappiot kasvuyrityksistä
07:12 Näkökulma Näin Saksassa: Metalliala neuvotteli peräti 4,8 prosentin palkankorotukset
06:03 Digitoday Saako Android-puhelimesi halutun päivityksen? Katso tästä
06:01 Jopa 253 000 lasta voi altistua homeelle – katso kartasta, missä ongelmia on
27.5. Snowden on nyt seksisymboli
27.5. Turvatyynyjen takaisinveto paisuu: "pelkääjän paikallakin" vikaa
27.5. Kohta robottikin "tuntee kipua"
27.5. USA:n talous kasvoi nopeammin kuin luultiin
27.5. Miksi pankkilainaa ei saa Suomessa kännykällä?
27.5. Monsanto-pomo voisi tienata yrityskaupasta 70 miljoonaa
27.5. 38 öljytankkeria jonottaa satamassa Ranskassa – jalostajat tyytyväisinä
27.5. Microsoftista lähteville heti uusia työtarjouksia – "Useat löytävät mielenkiintoisia tehtäviä"
27.5. Terex: Zoomlion ei saanut tehtyä sitovaa ostotarjousta
27.5. Rikkain prosentti on Suomessakin luultua rikkaampi
27.5. Digitoday Microsoft estää yleisimmät salasanat – jätti porsaanreikiä
27.5. Analyytikko: Fortum maksoi korkean hinnan Ekokemistä – "Aika paljon preemiota"
27.5. Konecranes kohoaa kauppojen varmistuttua
27.5. Tunnettu lamppumerkki kiinnostaa pörssissä – kurssi roimassa nousussa
27.5. Valtio kahmaisee lähes 200 miljoonan euron potin Ekokemin myynnistä
27.5. Digitoday Jättitutkimuksessa löytyi yhteys kännyköiden ja syövän väliltä
27.5. Kaupalle vahvistus – Fortum ostaa Ekokemin
27.5. R-kioskien omistaja perustaa yhtiön, jonka tavoitteena on turvata työpaikkoja
27.5. Digitoday "Jännittävä demonstraatio": Avaruusalus pudotetaan kovaa maahan
27.5. Pääkaupunkiseudun asuntohinnat kovassa kirissä
Asiakastieto

Yhteistyössä