Kirjaudu ▼
 

EKP harkitsee 500 euron setelin hylkäystä

© Andrea Comas / Reuters
EKP harkitsee 500 euron setelin hylkäystä
Euroopan keskuspankki EKP harkitsee 500 euron setelin hylkäämistä. EKP:n pääjohtaja Mario Draghi kertoi asiasta europarlamentille pitämässään puheessa.
15.2.2016 21:31
Taloussanomat–Reuters
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Mario Draghin mukaan seteliä käyttävät lähinnä säästäjät, joilla on 500 euron seteleinä kymmenien miljardien eurojen omaisuus. Lisäksi seteli on ollut rikollisten suosiossa.

Mario Draghin mukaan käteisessä säästäviä ei kuitenkaan haluta rangaista, ja he voivat käyttää käteisensä varastointiin 200 euron seteliä.

500 euron setelin hylkääminen on tällä hetkellä EKP:n johtokunnan harkinnassa. Euroalueen käteisestä noin 30 prosenttia muodostuu 500 euron seteleistä.

Euroalueen valtiovarainministerit ovat pyytäneet EKP:tä tutkimaan rajoituksia, joilla voitaisiin leikata muun muassa terrorismin rahoitusta.

500 euron seteli on yli viisi kertaa arvokkaampi kuin Yhdysvaltain dollarisetelistön arvokkain seteli, jonka arvo on sata dollaria.

∇ Mainos ∇
15.2.2016 21:31
Taloussanomat–Reuters
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Tagit EKP

Kommentit (32)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jos EKP toimet onnistuu kuten aiemmin niin voi olla 500 setelillä ei saa edes litraa maitoa. Hyperinflaatio on napin painalluksen päässä. Tosin ilman sitä ei saada valtionvelkoja maksettua. Kaikkien valuuttojen viimmeinen arvo on aina ollut nolla.
Anonyymi: uusiBolivar 15.2.2016 21:40

Anonyymi
Raha on kuollut. Sillä ei enää tee mitään. Menemme takaisin rahan alkulähteille vaihdantatalouteen; vaihda sinä minulle lamppu niin minä vaihdan sinulle vaipat. Tähän olemme menossa.
Anonyymi: vaihdon_välineet 15.2.2016 21:49

Anonyymi
Itse ostan kaiken käteisellä, sillä ei kuulu kellekkään mitä ostan ja mihin hintaa.

Pankkisalaisuutta ei suomessa ole..
Anonyymi: eliittiOnElätti 15.2.2016 21:54

Anonyymi
Mitä väliä, ei siitä maailma mihinkään muutu. Kandeis keskittyä olennaiseen, EUn hajoittamiseen.
Anonyymi: TyhmyysTiivistyy 15.2.2016 22:19

Anonyymi
Tottahan nämä halutaan pois, kun korot alkavat jo pankkien asiakkaillakin mennä negatiiviseksi. Olisi liian helppoa säilyttää rahaa nollakorolla patjan alla.
Anonyymi: Nachtzug 15.2.2016 22:38

Anonyymi
Jos EKP toimet onnistuu kuten aiemmin niin voi olla 500 setelillä ei saa edes litraa maitoa. Hyperinflaatio on napin painalluksen päässä. Tosin ilman sitä ei saada valtionvelkoja maksettua. Kaikkien valuuttojen viimmeinen arvo on aina ollut nolla.


Tässä on taas super-pöljä kommentti. Hävettääkö?
Anonyymi: Uskomaton_urpo 15.2.2016 22:42

Anonyymi
Mitä väliä, ei siitä maailma mihinkään muutu. Kandeis keskittyä olennaiseen, EUn hajoittamiseen.


Pöjien kruunu jaettu. Onneksi olkoon. Tiedän kuka olet-
Anonyymi: Onnittelen 15.2.2016 22:44

Anonyymi
Raha on kuollut. Sillä ei enää tee mitään. Menemme takaisin rahan alkulähteille vaihdantatalouteen; vaihda sinä minulle lamppu niin minä vaihdan sinulle vaipat. Tähän olemme menossa.


Anna mulle sun käteinen. Minä kiittää sinua urpoa. kiitos kiitos.
Anonyymi: Oi_anna_rahaa_hölmö 15.2.2016 22:46

Anonyymi
Raha on kuollut. Sillä ei enää tee mitään. Menemme takaisin rahan alkulähteille vaihdantatalouteen; vaihda sinä minulle lamppu niin minä vaihdan sinulle vaipat. Tähän olemme menossa.


Joo joo, rahaa ei ole enää olemassakaan. Sulla varmaan on sitä kuollutta euroa. Mä kerään sitä huvin vuoksi. Anna tänne, pöljä.
Anonyymi: Kiitos_teill_urpot 15.2.2016 22:48

Anonyymi
Ei voi olla miten super-pöjlät kirjoittelee tänne taloussanomiin. Näillä kavereilla ei ole muumit laaksossa lainkaan, hehheheheheee..
Anonyymi: Uskomatonta 15.2.2016 22:51
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

10:00 Raisiossa aloittaa torstaina kimppataksi, joka maksaa 5 euroa
09:56 Digitoday EU epäilee Applea ja Irlantia verokikkailusta: Yli miljardin mätkyt uhkaavat
08:58 Ilta-Sanomat Taajamajunat Riihimäen ja Tampereen välillä peruttu – liikenne takkuilee useamman päivän
08:44 Nordea: Suomalaiset tottuneet ajatukseen nousevasta eläkeiästä
08:38 Verottaja muistaa kirjeellä – veronpalautukselle uusi maksupäivä
08:06 Digitoday Opera varoittaa murrosta: Vahingot riippuvat käyttäjän omatoimisuudesta
06:00 Pikaruokaa kuluu yhä enemmän – "Enää pizza ei ole vain krapulamättöä"
29.8. Kreikan seuraava lainaerä voi viivästyä
29.8. Zuckerberg: Facebook ei pyri mediayhtiöksi
29.8. Pankkijohtaja kiistää syyllistyneensä valuuttojen manipulaatioon
29.8. Merkel vakuuttaa: TTIP-neuvottelut jatkuvat
29.8. Kreikan talous kasvoi toisella neljänneksellä
29.8. Yle: Valtio yritti tiristää autoilijoilta rahaa sakoilla, meni pieleen
29.8. Irlanti puolustautuu Applen verojutussa
29.8. EK Ahvenanmaan verottomasta pakettirallista: "Mitään hätiköityä ei pidä tehdä"
29.8. Venäjälle voi syntyä uusi öljyjätti – Putinin leima puuttuu
29.8. Varaudu näihin – moni vero muuttuu ensi vuonna
29.8. Digitoday Dropbox-tietoja nettiin – vaihda salasana, jos kuulut tähän ryhmään
29.8. Onko tässä Särkänniemen delfiinien uusi työ?
29.8. Meyerin investoinnit Turkuun nousevat 75 miljoonaan euroon
29.8. Laajennus työkokeiluun, Guggenheim, isompi kotitalousvähennys – EK julkisti toiveet hallitukselle
29.8. Nordea veikkaa: Seuraava koronnosto sittenkin vasta joulukuussa
29.8. Investors House saattaa aloittaa asuntorakentamisen
29.8. Wärtsilä ja Gasum aloittavat maakaasuyhteistyön
29.8. Kauppa kävi heinäkuussa vain suurissa supermarketeissa
29.8. Saksalaisministeri: Britit eivät saa poimia rusinoita pullasta
29.8. Digitoday Hurja patenttihakemus: Näinkö loppuvat iPhone-varkaudet?
29.8. Palkansaajat saamassa uuden kiky-porkkanan – näin veronkevennys vaikuttaa
29.8. Aktia ennustaa aneemista kasvua – "Ei spurtti, vaan hyvin maltillinen parannus"
29.8. Libressen ja Liberon pörssiinmenon takana ostotarjous
Asiakastieto

Yhteistyössä