Kirjaudu ▼
 

Nyt löytyi maailman suurin safiiri – "Kun näin sen, päätin ostaa"

M.A.PUSHPA KUMARA
Nyt löytyi maailman suurin safiiri – "Kun näin sen, päätin ostaa"
Sri Lanka on tunnettu jalokivituotannostaan. Kuvassa huomattavasti nyt löydettyä pienempi safiiri.
Uusi vuosi toi uuden ennätyskiven. Sri Lankasta löydetyn sinisen kissansilmäsafiirin arvo voi nousta huutokaupassa jopa 175 miljoonaan dollariin.
5.1.2016 15:22
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Sri Lankasta on löydetty maailman suurin sininen kissansilmäsafiiri, Britannian yleisradio BBC uutisoi.

Kivi on kooltaan noin 1 405 karaattia, eli noin 10 karaattia massiivisempi kuin ennätystä aiemmin pitänyt safiiri.

Jalokiven arvioidaan olevan ainakin 100 miljoonan dollarin arvoinen. Kiven omistaja uskoo huutokauppahinnan kuitenkin nousevan jopa 175 miljoonaan dollariin.

– Sillä hetkellä kun näin sen, päätin ostaa, kiven nykyinen omistaja kertoo BBC:lle.

Hän kertoo arvelleensa heti kiven nähdessään, että se voisi olla maailman suurin. Kauppahintaa hän ei suostu kertomaan.

Kivi löytyi Ratnapuran kaupungista eteläisestä Sri Lankasta. Kaupunki on tunnettu jalokivistään.

∇ Mainos ∇
5.1.2016 15:22
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (8)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Zimbabwessa pikkupojat ampuu ritsoilla puluja puista timanteilla. Tv ohjelmassa gem hunt juoksi jenkki pitkin pöpelikköä timantin perässä kun pikkupojat ritsoilla niitä ammuskeli.
Anonyymi: juoksu_jalkenen 5.1.2016 15:36

Anonyymi
Taas on köyhiä kaivostyöläisiä kusetettu kunnolla. Muutaman tonnin varmaan maksoi kivestä. Paikalliseen kulttuuriin kuuluu potkia kastijärjestelmän pohjalla olevia ilman häpeää.
Anonyymi: MyötätunnonPeriferia 5.1.2016 15:36

Anonyymi
Zimbabwessa pikkupojat ampuu ritsoilla puluja puista timanteilla. Tv ohjelmassa gem hunt juoksi jenkki pitkin pöpelikköä timantin perässä kun pikkupojat ritsoilla niitä ammuskeli.
Niin, timantin koko arvo perustuu kartellien säännöstelylle. Toisen roska on toisen aarre.
Anonyymi: 0pppplta 5.1.2016 16:32

Anonyymi
Zimbabwessa pikkupojat ampuu ritsoilla puluja puista timanteilla. Tv ohjelmassa gem hunt juoksi jenkki pitkin pöpelikköä timantin perässä kun pikkupojat ritsoilla niitä ammuskeli.Niin, timantin koko arvo perustuu kartellien säännöstelylle. Toisen roska on toisen aarre.


Työtätekevien hikikin on kohta Suomessa arvokkaampaa.
Anonyymi: Hikikin 5.1.2016 17:41

Anonyymi
Mitä enemmän maksat, sitä arvokkaampi se on
Anonyymi: toteamus 5.1.2016 18:27

Anonyymi
Toivotaan että sikäläinen verottaja riistää myyntivoitosta kunnon potin
Anonyymi: jarde 5.1.2016 21:55

Anonyymi
Minäkin löysin takapihalta kunnollisia kivenmurikoita-oikein rapakivigraniittia ovatten!

Käyvät oivallisesti tarpeisiini-paremmin kuin tommoinen kissansilmä-meinaan keväällä tehdä kukkapenkin penkkaa noista-ja hinta on tässäkin tapauksessa täysi salaisuus.

Mutta menevätpä sentään tositarpeeseen.
Anonyymi: Make-123 6.1.2016 10:13

Anonyymi
"Kissa vieköön, mutta harvoin nähdään, silmät moiset, jotka sulla on."

On siinä aikamoinen sininen "kissansilmäkivi".

"Aivan pelkään, kun se minuun tähtää, lol."
Anonyymi: Arminius 6.1.2016 21:35
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

21:00 Suomi jämähti kilpailukykyvertailussa – uutta pontta sopimuksesta?
20:32 Air Francen lentäjälakko uhkaa EM-kisalentoja
20:15 Takaako nollasopimus Suomen kilpailukyvyn? Ekonomistit eri mieltä
19:48 Digitoday Nokia pistää 4G:n minikopterin sisään
18:49 NSIG:n Okmetic-tarjous jatkuu – kauppa voi vaatia TEM:n siunauksen
18:34 Palkkaa maksettiin bensana – mätkyt menossa työntekijöiden pulitettavaksi
17:58 Rosatomin viesti Suomelle: Voimala kestää pidempään kuin yksikään poliittinen jakso
16:48 Ovakon säästöohjelma laajenee
16:29 Digitoday Tässäkö Applen seuraava ostos: HBO tai Netflix?
15:54 Vältä näitä kännykkävirheitä – uutta tietoa terveysvaikutuksista
14:59 Bitcoin-louhimo konkurssiin Ruotsissa
14:30 Helsingin pörssi etenee vailla selvää suuntaa – SSAB vauhdissa
14:15 "Tästä halutaan huvipuisto" – Espanjassa yritetään hillitä turismia
13:40 Puolustusvälineyhtiö Patrian toimitusjohtaja vaihtuu
13:31 Ex-työntekijä vinkkasi: Kamux maksanut palkkoja bensana
12:45 Tulva pysäytti Audien rakentamisen
12:18 Digitoday Windows 10:n tietoturvaan merkittävä parannus – aktivoitava itse
11:48 Digitoday "Kestämätön tilanne": Anvia taipui kompromissiin Elisan edessä
11:30 Aktia nosti talousennustetta – työmarkkinoilla "dramaattinen jakautuminen"
11:25 Rautia-rautakaupat katoavat Suomen kauppakartalta
11:11 Kiky-sopu myös viestintään ja mekaaniseen metsäteollisuuteen
10:27 Digitoday Google tuomassa hurjan myyntivaltin omille Android-puhelimilleen?
10:25 Kamux peruu listautumisen – veroja maksamatta
10:08 Elisa ostaa Anvian tietoliikenne- ja viihdepalvelut
10:05 Evli suuntaa pk-sektorille ja aloittaa yt-neuvottelut
09:15 Metsäpalojen laantuminen painaa öljyn hintaa
08:53 Aukioloaikojen vapauttaminen iski pienten kauppojen myyntiin
08:26 Fedin Yellen: Koronnostoon syytä varautua
07:51 FT: Kuorma-autonvalmistajia uhkaavat ennätykselliset kartellisakot
07:33 Viestinvälitysalalla sovittiin työajan pidentämisestä
Asiakastieto

Yhteistyössä