Kirjaudu ▼
 

Ruotsilla meneekin tänä vuonna odotettua paremmin

Bloomberg/Linus Hook
Ruotsilla meneekin tänä vuonna odotettua paremmin
Ruotsin hallitus on nostanut ennustettaan maan bruttokansantuotteen kasvusta tänä vuonna. Ensi vuoden arviota se kuitenkin laski. Vaikka euroalueen velkakriisi haittaa Ruotsia, hallitus uskoo talouden kasvan silti tuolloin liki kolmen prosentin tahtia.
Taloussanomat
20.9.2012 10:22
87

Ruotsin hallitus arvioi syysbudjetissaan, että maan talous kasvaa tänä vuonna 1,6 ja ensi vuonna 2,7 prosenttia. Keväällä hallitus odotti tälle vuodelle 0,4 ja ensi vuodelle 3,3 prosentin kasvua.

Vuonna 2014 ministerit odottavat bruttokansantuotteen kasvun kiihtyvän 3,7 prosenttiin. Luku on sama kuin kevätbudjetin yhteydessä julkaistu.

Hallitus perustelee näkemystään sillä, että euroalueen velkakriisi painaa Ruotsin taloutta ja parin vuoden vahvan kasvun jälkeen talous on alkanut jarruttaa. Tänä vuonna kasvu on hiipunut ja työllisyys paranee enää heikosti.

– Ruotsi on toistaiseksi kuitenkin pystynyt hyvin vastustamaan viime vuosien taloudellista levottomuutta ja kehitys on ollut vahvempi kuin keväällä ennakoimme, hallitus kirjoittaa.

Se lisää, että kotitalouksien luottamus on ollut viime vuoden aikana vahvempi Ruotsissa kuin muissa maissa.

Hallitus odottaa talouskasvun vahvistuvan notkahduksen jälkeen asteittain samalla, kun euroalueella aletaan toteuttaa uskottavia toimia finanssikriisin ratkaisemiseksi.

Työttömyys painuu
alle kuuden prosentin

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tänä vuonna Ruotsin työllisyystilanne näyttää olevan hieman parempi kuin hallitus keväällä arvioi. Nyt se ennakoi, että avoin työttömyys on 7,6 prosenttia työvoimasta tänä vuonna ja 7,5 prosenttia ensi vuonna.

Vuoteen 2015 mennessä työllisyys on parantunut selvästi ja työttömyysprosentti painuu tuolloin 5,5:een.

Kaikki työttömyysluvut olivat keväällä 0,2 prosenttiyksikköä nyt julkistettua suurempia.

Kuluttajahintojen Ruotsin hallitus ennakoi tänä vuonna nousevan keskimäärin yhden prosentin tahtia. Ensi vuonna inflaatio kiihtyy 1,2 ja seuraavana vuonna 1,7 prosenttiin.

Tagit Ruotsi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (87)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis hölmöläisiä.
Vive La Hölmölandia! 20.9.2012 10:05

Anonyymi
Gäller ej Finland.
Göran Göran 20.9.2012 10:06

Anonyymi
Stubido: Ruotsi elää pienessä synnissä kun ei ole liittynyt euroon.Voiko mies olla näin kahjo.No tämä kertoo eurojohtajien ja komission mädänäisyydestä.Tosiasioiden tunnastaminen on viisuden alku.Nyt vielä ruotsalaisia pankkeja yritetään keinolla millä hyvänsä rahoittamaan konkurssikypsiä etelä pankkeja.
Nimetön 20.9.2012 10:08

Anonyymi
suomi on niin rikas maa että se maksaa etelä euroopan velat ja osan rikkaiden EU maiden EU jäsenmaksuista kuten britannian,ruotsin,saksan,belgian ja hollannin ja pistämme vielä päälle miljardin kehitysapuun..
dsds 20.9.2012 10:08

Anonyymi
Miksei Kreikka tee kuten Irlanti viime vuonna : Sehän loi itse n. 90 miljardia euroa tyhjästä ! EU hyväksyi tämän jälkikäteen ! Sekin vuodettiin julki vähitellen. Ensin vihjattiin pienempi summa, jota toinen politrukki muka epäili "tulkinnaksi" . Parin päivän päästä asia muka "tarkentui" myönnettiin tuo 150 miljardia, ja kukaan ei valittnut ! Uskomatonta "talouspolitiikkaa"...
kriisiii 20.9.2012 10:08

Anonyymi
Ei oteta kuitenkaan mallia Ruotsin taloudesta. Otetaan mielummin mallia heidän epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikastaan, muuten menetämme Hölmölä-statuksen.
J 20.9.2012 10:11

Anonyymi
Vastuunkanto loppunee siinä vaiheessa kun 100 000 suomalaista on muuttanut paremman elintason perässä Ruotsiin
Alfoin Oraakkeli 20.9.2012 10:13

Anonyymi
Ruotsilla meneekin tänä vuonna odotettua paremmin


Ruotsi ei olekaan mukana eurossa. Eivätkä sitä täten sido euron raskaat kahleet. Suomen tilannehan on tältä osin paljon huonompi.
Lassi 20.9.2012 10:13

Anonyymi
Ruotsissahan elvytyskeinona käytetään verotusta. Yritysveron laskeminen 22%:iin on juuri tätä. Eikö Suomessakin voisi kaiken karvaisia, sinne tänne aiheettakin roiskittuja yritystukia poistaa ja laskea yritysveroa, jolloin kaikki saisivat hyödyn? Taitaa olla liian yksinkertaista tämän hallituksen ymmärrettäväksi.
Keep it simple 20.9.2012 10:14

Anonyymi
Ei oteta kuitenkaan mallia Ruotsin taloudesta. Otetaan mielummin mallia heidän epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikastaan, muuten menetämme Hölmölä-statuksen.


EU auttaa tässä kun yhteinen politiikka tässä asiassa otetaan käyttöön...Silloin suomi käytännössä hoitaa /kustantaa tulijat...
sdsd 20.9.2012 10:17
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä