Telegraph: "Venäjän pelko estää Suomea lähtemästä eurosta"
”Venäjän karhu estää Suomea lähtemästä eurosta”, otsikoi lehden veteraanitoimittaja Ambrose Evans-Pritchard sanoo The Telegraph -lehdessä.
Tuomiojankin haastattelun tehnyt Evans-Pritchard käy tämän jälkeen läpi niin talvisodan kuin venäläiskenraali Nikolai Mararovin viime kesänä aiheuttaman kohun.
Evans-Pritchardin mukaan Suomea selvempää kandidaattia eurosta lähtemiselle ei ole – AAA-luokan maa pärjäisi ”epäilyksettä” yksinkin. Kaiken yli painaa kuitenkin Putinin Venäjä, toimittaja arvioi. Tämän sanoessaan hän muistuttaa muun muassa Venäjän-Georgian sodasta vuonna 2008.
– EU-jäsenyys ja euro liittyvät ennen kaikkea siihen, että päästään mahdollisimman kauas Moskovasta. Se on vaikuttanut ajatteluumme 20 vuotta, arvioi valtio-opin professori Tapio Raunio Tampereen yliopistosta Telegraphin mukaan.
”Saksa tahtoisi
Suomen lähtevän”
Telegraph arvioi, että Suomen lähtö euroalueesta tekisi Saksan eroamisen helpommaksi, vähentäen eri puolilta Eurooppaa kuuluvaa paheksuntaan.
– Me emme voi aloittaa tätä, mutta suomalaiset voivat, Telegraph lainaa Hans-Olaf Henkelia, entistä Saksan teollisuusliiton johtajaa.
Evans-Pritchardin mukaan saksalaiset kokevat ”moraalista velvoitetta” euroa kohtaan. Suomalaisilla tällaista velvollisuudentuntoa ei kuitenkaan hänen mukaansa ole ole, ja euron ympärille kerääntyneet jännittyneet ovat parlamentissa kouriintuntuvia.













