Kirjaudu ▼
 

Ruotsin metsäteollisuus kärsii euron romahduksesta

EPA/Julian Stratenschulte
Ruotsin metsäteollisuus kärsii euron romahduksesta
Jo aiemmin kriisissä olleet ruotsalaiset metsäteollisuuden yhtiöt ovat euron romahduksen myötä ajautuneet entistä ahtaammalle, kertoo Dagens Indrustri. Euro on kymmenessä viikossa heikentynyt kahdeksan prosenttia suhteessa kruunuun, mikä merkitsee alan yhtiöille jopa 40 prosentin vuosituloksen heikennystä. Konkurssiaaltoa ennakoivat metsäyhtiöt vaativatkin Ruotsin keskuspankkia heikentämään kruunun arvoa.
Taloussanomat
20.8.2012 10:18
35

Jo aiemmin suurissa ongelmissa olleet ruotsalaiset sahat ja paperitehtaat ovat kärsineet euron syöksylaskusta, kirjoittaa Dagens Industri. Euron ulkoinen arvo on kymmenessä viikossa romahtanut 8 prosenttia suhteessa Ruotsin kruunuun. Tänään euro maksoi 8,22 kruunua, kun vielä ennen lomakautta euro liikkui noin yhdeksässä kruunussa.

Metsäalan toimijat vaativat Ruotsin keskuspankkia heikentämään kruunua, jotta sijoittajat eivät haalisi Ruotsin valuuttaa.

01:29Osake
-0,78 %
63,90
-0,50

– Meidän viestimme keskuspankille on, että on oltava jokin raja valuutalle kun keskuspankki katsoo myös ruotsalaisen teollisuuden kilpailukykyä. Nykyinen taso on ehdottomasti aikansa elänyt suhteessa nykytilanteeseemme, sanoo Holmenin toimitusjohtaja Magnus Hall. Holmenilla on Ruotissa kolme suurta ruukkia ja kaksi sahaa.

Billerud-yhtiön toimitusjohtaja Per Lindberg kertoo, että euron nykykurssi merkitsee kolmea suurta paperitehdasta pyörittävälle yhtiölle 40 prosentin heikennystä vuositulokseen.

– Se merkitsee Billerudille 400 miljoonaa kruunua vuositasolla, ennen kaikkea tuloihimme Suomesta, Lindberg kertoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Ruotsin metsäteollisuus vie eniten tavaraa Suomeen, Saksaan ja Itävaltaan. Dagens Indrustrin mukaan jo ennen euron romahdusta Ruotsin 160 sahaa olivat ehkä suurimmassa kriisissään 30 vuoteen.

Metsäalan toimijoiden mukaan alan on joka tapauksessa tehtävä merkittäviä leikkauksia, mutta jos keskuspankki ei toimi kruunun heikentämiseksi, syksyllä saattaa olla edessä konkurssiaalto. Tänään maksukyvyttömyyteen ajautui jo Booförsjö-yhtiö.


– Arvioisin, että sahoille tulee vaikeaa, ja varmasti tulee useita konkursseja. Mutta siitä minulla ei ole aavistustakaan, milloin, miten ja missä, Magnus Hall sanoo.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (35)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ja Suomen metsäteollisuus alkaa olla kadonnut euron myötä...
No voi halko! 20.8.2012 10:05

Anonyymi
Onneksi Ruotsin keskuspankin ei tarvitse kysellä Rotschildien pankkiireilta kaikkea, mitä he saavat tehdä.



sorry nyt, ruotsi on BIS:in jäsen ja BIS oli kenen luomus?
rotsc... 20.8.2012 10:10

Anonyymi
Euro on valuuttana on maailmantalouden tuho.Vaikutukset kuin joukkotuhoaseella.
Nimetön 20.8.2012 10:12

Anonyymi
Nyt olisi siis sopiva aika Ruotsinkin liittyä euroon. Näin euromaat saisivat uuden vauraan tukijäsenen osallistumaan näihin yhteisvastuisiin.
Ruotsi, tule pian yh 20.8.2012 10:13

Anonyymi
Nyt olisi siis sopiva aika Ruotsinkin liittyä euroon. Näin euromaat saisivat uuden vauraan tukijäsenen osallistumaan näihin yhteisvastuisiin.




Ruotsi pesee euroa pakolla ja on näin mukana eurossa, BIS.
BIS siellä täällä on 20.8.2012 10:13

Anonyymi
Tuli TALVI keskellä kesää ruotsiikin.
Fiat kondratieff win 20.8.2012 10:15

Anonyymi
Tulee siis devalvoida Ruotsin valuutta, aivan kuten Markka aikoinaan sentähden, että paperimiehet saisivat pitää työpaikkansa, eikä ylisuuriin etuihin tarvitsisi puuttua.

Kovasti tuntuu tutunoloiselta touhulta.
Lycka till. 20.8.2012 10:19

Anonyymi
Ruotsin metsäteollisuus hyötyi aika monta vuotta vahvasta Eurosta ja Suomessa jouduttiin vain kitisemään ja katsomaan vierestä.

Käytännössä tämä on hyvä esimerkki siitä että valtioiden omat valuutat ja täysin itsenäinen rahapolitiikka johtaa kilpailun vääristymiseen ja seuraavaksi sitten keskutellaan jo valtioiden tuista, suojatulleista jne.

Ruotsin Eurojäsenyys olisi kyllä ollut Suomelle ja Euroalueelle hyödyllinen, mutta kärvistelkööt nyt. Suomessa ei tuota metsäteollisuutta mm näistä syistä taida juuri ollakaan jäljellä.
More... 20.8.2012 10:26

Anonyymi
Jos ruåttalaiset olis liittynny euroon nii ei ainaskaan tota ongelmaa olis.
Nimetön 20.8.2012 10:27

Anonyymi
Miksi ostaa suomesta tai ruotsista paperia tai puuta kun venäjältä saa parempaa laatua puolet halvemmalla?
tyhmä kysyy 20.8.2012 10:31
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä