Kirjaudu ▼
 

Euroopan velkakriisiin haetaan uusia ratkaisuja

Hannelore Foerster/Bloomberg
Euroopan velkakriisiin haetaan uusia ratkaisuja
EKP:n johtaja Mario Draghi yrittää saada Saksan Bundesbankin hyväksymään EKP:n uuden bondiosto-ohjelman.
Eurojohtajilla on edessään sukkulointiviikko, kun velkakriisiin yritetään hakea uusia lääkkeitä. Hallitusten johtajien tapaamisten lisäksi Euroopan keskuspankki suunnittelee Der Spiegelin mukaan ohjelmaa, jolla kriisimaiden lainakulut saataisiin kuriin.
Erika Keppola
20.8.2012 14:19
87

Saksalainen aikakauslehti Der Spiegel kertoi eilen, että EKP tekee suunnitelmia tavoista, joilla se voisi hillitä bondimarkkinoita. Keinoja voisivat olla kriisimaiden velkakirjojen korkokatto ja rahan painaminen. Uutistoimisto Bloombergin mukaan EKP voisi toimillaan helpottaa euroalueeseen kohdistuntta markkinapainetta, ja ostaa kriisimaille aikaa saada taloutensa kasvu-uralle. Tietolähdettään mainitsematta Der Spiegel arveli, että EKP kertoo toimistaan syyskuun alussa.

Keskuspankin johtaja Mario Draghi pyrkii saamaan Saksan Bundesbankin hyväksymään EKP:n uuden bondiosto-ohjelman. Jatkuvasti kohoavien lainakulujensa vuoksi velkakriisin keskiöön ajautuneiden Italian ja Espanjan johtajat eivät vielä ole kertoneet, hyväksyvätkö ne EKP:n tuen ehdoksi asetetut tiukat velvoitteet.

Eilisen Der Spiegelin raportin julkaisemisen jälkeen Italian ja Espanjan valtion velkakirjojen markkinakorot olivat jälleen nousussa. Espanjan kymmenvuotisen bondin korko liikkui 6,27 prosentissa, Italian puolestaan 5,73 prosentissa.

Ranskan presidentti Francois Hollande ja Saksan liitokansleri Angela Merkel puolestaan sovittelevat torstaina Berliinissä näkemyksiään yhteen. Kahden seuraavan päivän ajan neuvotteluihin liittyy Kreikan pääministeri Antonis Samaras.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Euroopan keskuspankin, Euroopan komission ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n muodostaman troikan edustajat palaavat Ateenan syyskuun alussa selvittääkseen, miten Kreikka on selviytynyt sen avun ehdoiksi asetetuista velvoitteista.

Der Spiegelin toisen raportin mukaan Kreikan arvellaan joutuvan jo tehtyjen toimien lisäksi leikkaamaan budjettivajettaan 14 miljardilla eurolla. IMF:sta ei kommentoitu asiaa Bloombergille.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (87)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Poliitikkojen oma jakkara on heille niin korvaamaton, etteivät he uskalla tunnustaa pelin olevan menetetty.

Noh, markkinat hoitavat homman ja sen jälkeen nykyjohtajat ruoskitaan jalkapuussa toreilla - paitsi ne, jotka ammutaan heti tavattaessa.

Kehitys on hyvin nähtävissä ja kun riittävän monelta viedään sekä työ että asunto, vihaisia alkaa tulla riittävästi homman kääntymiseksi täyteen kaaokseen.
On vain ajan kysymys 20.8.2012 14:12

Anonyymi
Sulle, Mulle, Sulle, Mulle..........
Solidaarisuus 20.8.2012 14:12

Anonyymi
Ratkaisu kriisiin: rahaa Suomen Pankin kautta ilman eduskunnan päätöksiä.
Nimetön 20.8.2012 14:12

Anonyymi
Liekö tuo silmälasien kohentaminenkaan riittävän suuri liike?
:O 20.8.2012 14:13

Anonyymi
Kalleimmillaan 95E10-laatu maksaa Polttoaine.net-sivuston mukaan jo 1,90 euroa.

Pitkää varastointia kestävät raaka-aineet esim polttoaineet nousevat jo inflaatio-odotusten mukaan n. 2 euroon...

EKP:n Euro-setelien painaminen ja siitä tuleva inflaatio johtaa siihen, että elinkustannukset nousevat ja palkalla elävät köyhtyvät ja reaalipääomaa omistavat ja näillä pääomatuloilla elävät rikastuvat ja tuloerot kasvavat.

Mielenkiintoista nähdä milloin silmät Suomen kansalla avautuvat...
Htalk 20.8.2012 14:13

Anonyymi
- Isi, isi! Mikä on hyvinvointivaltio?
- Ole hiljaa ja jatka teltan pystytystä.
:= 20.8.2012 14:15

Anonyymi
Parasta olisi jos kaikki pelastusoperaatiot pistettäisiin Suomen veronmaksajien piikkiin.
Ehdotus 20.8.2012 14:16

Anonyymi
Uusia ratkaisuja, mainio ajatus! Hiukan kyllä vierastan tuota rahan painamista. Aikaisemmin sitä on pidetty täydellisen epäonnistumisen merkkinä, mutta eiköhän sekin saada vielä puhutuksi loistavaksi ja innovatiiviseksi ideaksi. Velat kyllä katoavat nopeastikin kun Zimbabwen euro kiihdyttää inflaation suuntaan.
Juuso 20.8.2012 14:17

Anonyymi
Velkakriisiin on hyvin yksinkertainen ratkaisu,syödään vähempi kuin tienataan.
onneton jahkailu jat 20.8.2012 14:17

Anonyymi
Tähän on jo ratkaisu.
Suomi ulos eurosta, NYT!
Kansa 20.8.2012 14:17
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä