Kirjaudu ▼
 

Tutkimus: Suomessa suurituloiset ovat hyötyneet eurosta eniten

REUTERS/Susana Vera
Tutkimus: Suomessa suurituloiset ovat hyötyneet eurosta eniten
Kotitalouksien käytettävissä olevien reaalitulojen kehityksen perusteella euro on selvästi hyödyttänyt Suomea, selviää UBS-pankin tutkimuksesta. Yhdestätoista euromaasta Suomi on kuitenkin sikäli poikkeus, että euro on kasvattanut eniten rikkaimpien varallisuutta. Esimerkiksi Kreikassa tilanne on täysin päinvastainen, ja Saksassa kaikkien reaalitulot ovat kutistuneet.
Taloussanomat
18.8.2012 10:46 (päivitetty 10:55)
505

Euro on Suomessa kasvattanut eniten suurituloisten varallisuutta, kertoo UBS-pankin tutkimus. Tutkimusraportin mukaan Suomi on yhdentoista euromaan joukosta sikäli mielenkiintoinen poikkeus, että vaikka kaikkien kymmenen tuloryhmän reaalitulot ovat 2000-luvulla kasvaneet, eniten ovat rikastuneet suurituloiset. UBS:n tuloksista raportoi ensimmäisenä FT Alphaville.

UBS:n maailmantalouden tutkimusyksikön johtaja Paul Donovanin johtaman ryhmä selvitti yhdentoista euromaan taloudellisen eriarvoisuuden kehitystä 2000-luvulla. Ryhmä perustaa tutkimuksensa Euroopan unionin tilastoviranomainen Eurostatin tietoihin käytettävissä olevien tulojen kehityksestä.

Tutkimuksen mukaan eri euromaissa kehitys on ollut varsin erilaista. Suomessa ylimpien tuloluokkien reaalitulot kasvoivat 2000-luvun aikana reilut 20 prosenttia, pienituloisimpien taas seitsemisen prosenttia. 

Belgiassa pienituloisten reaalitulot ovat euroaikana romahtaneet miltei puolella. Talousveturi Saksassa kaikkien tulonsaajien tulot ovat kutistuneet varsin tasaisesti. Eniten eurosta ovat ottaneet takkiinsa itävaltalaiset, joiden kaikkien reaalitulot ovat pudonneet. Myös Itävallassa pienituloisimmat ovat kuitenkin kärsineet eniten. Kreikassa tilanne taas on päinvastainen: köyhimpien elintaso on parantunut euroaikana eniten.

Donovanin ryhmä antaa raportissaan ymmärrystä euroalueen vauraimpien maiden haluttomuudelle rahoittaa kriisimaiden elintason nousua. Tulosten perusteella yhteisvaluutta-alueen jäsenmaiden väliset elintasoerot vaikuttavat kutistuneen, vaikka eivät olekaan kadonneet.

∇ Mainos ∇
Yritykset UBS FT Alphaville
Ihmiset Paul Donovan
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (505)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 51
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ihmeellinen tutkimus...

Jokainen suomalainen tietää että 2000-luvun hyvät vuotemme johtuvat teknologiatellisuuden (lähinnä Nokiaklusterin) huikesta menestyksestä ja Venäjän noususta "merenpohjalta".

Vaihtotaseemme ylijäämä 2000-luvun alussa huikean ylijäämäinen, syyt olivat em. ei euro.

Myös suurituloisilla olisi mennyt paremmin olisi mennyt ilman euroa.
Tiia-Maria 18.8.2012 10:45

Anonyymi
Suomeen saatava 2500e/kk eläkekatto tai rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Eikö se mene jo jakeluun?

Kuinka suuren prosentin ökyeläkeläiset riistävät koko potista? Eikö kukaan voi tätä selvittää mistään?
Nimetön 18.8.2012 10:46

Anonyymi
Monti, Draghi, Bildenberg, vapaamuurarit, Käteinen, etelä-Euroopan pankit, EKP, Goldman Sachs, Bobrikov, Liika Eki, Suljettu Kukkula, Stubbe...

On hienoa kannattaa ja antaa valtaa menestyneille ja komeille, mutta se on aivan järjetöntä.
..
Anneli 18.8.2012 10:47

Anonyymi
Huomattu on. Hanuri on niin auki, että vouti vie univelatkin. Huolimatta että töissä käydään joka päivä.
Jee 18.8.2012 10:48

Anonyymi
Ja juuri siksi Häkämies esittää vientiteollisuudelle uusia mittavia helpotuksia. Rahaa rahavuoren päälle. Murusia muille.

Vientiä Suomessa harjoituttaa jättiyritykset. Niiden suosiminen kurjistaa keskisuurten, pienyritysten ja kotimarkkinoiden toimintaa.

Kun etuja annetaan jollekin, se tarkoittaa haittaa jollekin. Kun edes joskus nämä hyöty-haitta-analyysit olisivat julkisia.
Ideologiat esiin 18.8.2012 10:48

Anonyymi
"Suomessa ylimpien tuloluokkien reaalitulot kasvoivat 2000-luvun aikana reilut 20 prosenttia, pienituloisimpien taas seitsemisen prosenttia."

Eriarvoisuutta on tietoisesti haettu. On avainhenkilöt ja sitten ne muut. Politiikka on tutkimuksen mukaan siis onnistunut.
Nimetön 18.8.2012 10:48

Anonyymi
Juuri kuten Kokoomus haluaakin. Vielä irvokkaampaa on juhlapuheissa työmiehen asialla oleva " vasemmisto" ja heidän toimintansa. Pahimpia populisteja mitä maa päällään kantaa, siis jos kokoomusta ei oteta lukuun. Ja toppahousut äänestää, hahaa! Tyhmät ne ei vaan koskaan opi ja näin ei mikään myöskään muutu. Muutos tulee sitten pakotettuna aikanaan, kun populistinen politiikka ajaa itsensä umpikujaan. Laskun maksaa kuitenkin toppahousut.
Nimetön 18.8.2012 10:48

Anonyymi
Me suuri tuloiset hyödymme aina eniten, köyhän eurolla ei ole yhtä paljon ostovoimaa kun rikkaan.

Puhun kyllä mieluummin varallisuudesta kun tuloista, moni hyvätuloinen tuhlaa kaiken.
Osinko-Otto 18.8.2012 10:49

Anonyymi
Tutkijat eivät ota kantaa siihen mikä on totta ja mikä ei. Tutkijat kertovat sen minkä ovat tutkimuksissaan saanneet tulokseksi. Tutkijat eivät ota vastuuta.
omalla vastuulla 18.8.2012 10:50

Anonyymi
Kreikan kaltaisia kehitysmaita ei olisi pitänyt ottaa Euroon.
Nimetön 18.8.2012 10:50
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 51
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä