Romney: "Maksan veroja ainakin 13 prosenttia"
Demokraatit ovat epäilleet, onko Romneylla jotakin salattavaa huomattavan varallisuutensa luomisesta. He ovat vaatineet Romneytä julkistaneen verotietonsa kahdelta viime vuodelta.
– Kävin läpi verotietoni, ja viimeisten 10 vuoden aikana en ole kertaakaan maksanut vähemmän kuin 13 prosenttia, Romney sanoi.
Presidenttiehdokkaan avustaja tarkensi tämän tarkoittaneen liittovaltion tuloveroa.
Tiedonanto ei ole riittänyt demokraateille.
– Hänellä on mahdollisuus vastata kaikkiin näihin kysymyksiin julkistamalla verotietonsa useiden vuosien ajalta, eikä hän vain ole tehnyt sitä. Siksi sanomme: todista se, kuvernööri Romney, Barack Obaman vaalikampanjan tiedottaja Ben LaBolt sanoo.
Väittely Romneyn veroista on jatkunut tammikuusta lähtien. Tuolloin presidenttiehdokkuudesta kilpailleet puoluetoverit syyttivät hänen pimittävän tietoja omista raha-asioistaan. Verokiistely on vienyt huomiota Romneyn kampanjan pääteemoilta.
Massachuttesin entinen kuvernööri Romney on Yhdysvaltain rikkaimpia ihmisiä. Hänen omaisuutensa arvo on noin 250 miljoonaa dollaria.













