Kirjaudu ▼
 

Ruotsin Borg: Taloutemme kestää Euroopan kriisit

Reuters
Ruotsin Borg: Taloutemme kestää Euroopan kriisit
Ruotsin talous on jopa vahvemmalla uralla kuin aiemmin on ennakoitu. Maan talouden vastustuskyky maailmantaloudessa ja Euroopassa leviävää epävarmuutta vastaan on arvioitua parempi, valtiovarainministeri Anders Borg sanoi tänään.
Taloussanomat
9.8.2012 14:48
42

Borgin mukaan epävakaus näyttää taloudessa jatkuvan markkinoiden huomion keskittyessä Espanjaan ja Italiaan. Hän ei näe vallitsevaan kriisiin nopeita helpotuksia.

– Epävarmuus jatkuu Euroopassa. Näkymät osoittavat taloudessa laskusuuntaan, eikä yksittäisistä kokouksista tai päätöksistä ole realistista toivoa pelastusta, Borg sanoi.

Ruotsilla on valtiovarainministerin mukaan erittäin hyvät edellytykset selviytyä vaikeassa tilanteessa.

– Meillä on turvamarginaaleja heikomman kehityksen varalta ja toimintavapautta panostaa enemmän pidemmän aikavälin investointeihin, Borg sanoi.

Hän muistutti, että Ruotsin talous on riippuvainen viennistä etenkin Pohjois-Euroopan maihin. Eteläisen Euroopan kriisimailla on pienempi painoarvo maan viennissä.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Anders Borg
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (42)

Sivut:1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Olen itsekin eurovastainen, mutta ymmärrän sen verran taloudesta ja todellisuudesta, että irtisanoudun Sinnin mielipiteistä

Mahdatkohan kuitenkaan ymmärtää? Sinnin ehdotus on hyvä alku eurohölmöilyn lopetukselle, mutta parasta olisi tietenkin saada kaikille EU:n valtioille omat valuutat, myös vielä maksukykyisille. Euron voi pitää tilivaluuttana helpottamassa kansallisten valuuttojen välillä käytävää kauppaa.

Höpinä "Opt-in opt-out idea would lead to default on foreign deb" on aivan hölmöä puppua. Maat kuten Kreikka, Irlanti, Portugal ja Espanja ovat jo maksukyvyttömiä, eivät ne mitenkään rehellisesti voi selvitä eurossakaan veloistaan. Jos voisivat, ei koko eurokriisiä olisi olemassakaan.


Mikä niistä Sinnin ehdotuksista? Olen lukenut niitä kymmeniä. Jokainen on erilainen riippuen siitä, minkä maan medioille hän antaa lausuntonsa.

Siksi sanoudun irti kaikista miehen lausunnoista. Jos vetää jotakin linjaa niin siinä linjassa pitäisi myös olla joku linja. Ei sellaista, joka vaihtelee maasta tai mediasta riippuen,

En ole törmännyt yhteenkään niin sekavia ja ristiriitaisia lausuntoja antaneeseen ihmiseen kuin Sinn.

"Höpinä "Opt-in opt-out idea would lead to default on foreign deb" on aivan hölmöä puppua."

Tuosta nyt ainakin ollaan samaa mieltä. Käsittämätön kirjoitus.

Kaikkien maiden omiin valuuttoihin ei valitettavasti voida siirtyä ennen kuin Target-järjestelmä on purettu ja siihen menee vuosia, kun kukaan ei ole vielä edes tehnyt mitään ehdotusta aiheesta.
Nimetön 9.8.2012 23:42

Anonyymi
Eikö sitä siilinjärven palomiestä ja verkkosukkaa vois lähettää tonne ruotsiin. Niin olisi Ruotsikin jo ennen joulua polvillaan suoraan ytimessä sammuttamassa pensasploa..
stubido 10.8.2012 0:19
Sivut:1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä