Kirjaudu ▼
 

Kreikkalaispomo ei leikannut työntekijöiden palkkoja – sai potkut

EPA/ALEXANDROS VLACHOS
Kreikkalaispomo ei leikannut työntekijöiden palkkoja – sai potkut
Larco-nikkeliyhtiön työntekijät vastustavat palkanalennuksia Ateenassa viime vuonna.
Kreikan valtion nikkeliyhtiön toimitusjohtaja Anastasios Barakos on irtisanottu lain uhmaamisesta. Barakos kieltäytyi leikkaamasta nikkeliyhtiön työntekijöiden palkkoja.
Reuters
9.8.2012 20:24
40

Kreikan valtiollisen nikkeliyhtiön Larcon toimitusjohtaja Anastasios Barakos joutui eroamaan työntekijöiden palkkaukseen liittyvän kiistan vuoksi. Barakos kieltäytyi leikkaamasta Larcon työntekijöiden palkkoja ja joutui eroamaan lain uhmaamisesta.

Palkkojen leikkaaminen on osa säästövaatimuksia, joita Kreikka sitoutui noudattamaan saadessaan tukipaketin talousongelmiensa hoitamiseksi.

– Hän ei noudattanut lainsäädäntöä, jossa vaaditaan palkkojen leikkaamista julkisella sektorilla, Kreikan valtiovarainministeriö sanoo tiedotteessa.

Kaikkia valtionyhtiöitä käskettiin leikkaamaan työntekijöidensä palkkoja 35 prosenttia kahden vuoden aikana. Valtionyhtiöissä palkat ovat normaalisti korkeammat kuin yksityisellä sektorilla Kreikassa.

∇ Mainos ∇
Yritykset Larco
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (40)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jos Suomella olisi suomalaisten parasta ajava selkarankainen hallitus, niin Kreikka ongelmineen olisi meille yhdentekeva.
Talonmies 9.8.2012 20:20

Anonyymi
Kuinka voi valtion yhtiössä olla kovemmat palkat kuin yksityisellä ? On oikein verorahoista vain ottaa enemmän kuin alan yleinen taso... ?
Reilua meininkiä
kati 9.8.2012 20:21

Anonyymi
Kuinka voi valtion yhtiössä olla kovemmat palkat kuin yksityisellä ? On oikein verorahoista vain ottaa enemmän kuin alan yleinen taso... ?

No, tietysti siksi, että mm. täällä Suomessa on yksi innokas vastuunkantaja nimeltä J. Käteinen, joka haluaa lapioida meidän suomalaisten veronmaksajien rahoja Etelän huijareille, kuten Kreikan valtiolle.
Rahaa ovista ja ikku 9.8.2012 20:24

Anonyymi
Ikävä mutta oikea päätös, mallia tännekin?
Inhoammeko näin palj 9.8.2012 20:24

Anonyymi
Kreikkalaispomo ei leikannut työntekijöiden palkkoja

Olisipa mielenkiintoista saada tietää, mihin ko. nikkeliyhtiön tuotot tuloutetaan. Olisikohan ollut niin, että osa työntekijöille maksettavista isoista palkoista onkin salassapitorahaa. Halutaan pitää työntekijät hiljaisina, jotta yhtiön tuotot voidaan siirtää salaisille pankkitileille Kreikan valtion ulottumattomiin. Tai ehkä ko. nikkeliyhtiössä oli kaksi tuotantolinjaa. Pienempi valtiolla ja isompi irtisanotulla pomolla.

Siinä tutkimista poliiseille ja journalisteille.
Kreikassa mätää riit 9.8.2012 20:24

Anonyymi


Valtionyhtiöissä palkat ovat normaalisti korkeammat kuin yksityisellä sektorilla Kreikass
a.

Ja Suomessa?
Anni 9.8.2012 20:26

Anonyymi
Milloin tehdään tämä sama suomessa että saadaan 6,6 miljardit vipit per vuosi katkeamaan.
mnm 9.8.2012 20:35

Anonyymi
Valtionyhtiöissä palkat ovat normaalisti korkeammat kuin yksityisellä sektorilla Kreikassa.

Ja Suomessa?


Juu myös Suomessa ja homma hoidettu viimeisen viiden vuoden aikana liksat julkisella + 30 % ja yksityisellä / vientiteollisuudessa samaan aikaan + 10 % .
Kreikan linjoilla me 9.8.2012 20:35

Anonyymi
Valtionyhtiöissä palkat ovat normaalisti korkeammat kuin yksityisellä sektorilla Kreikassa.

Ja Suomessa?


Palkkojen kehitys ..

findikaattori.fi/fi/13
Nimetön 9.8.2012 20:37

Anonyymi
Kreikan virallinen Uhrilammas on löytynyt. Mutta onko kyseessa Kreikan valtion virkamies vai ei?

Kreikan perustuslaki kieltää valtion julkisen sektorin työntekijöiden irtisanomisen, ja sitä on pidetty jopa tabuna. Taloussanomat 8.9.2012. 16.54. Pikku este - Kreikan perustuslaki kieltää virkamiesten irtisanomisen
mailsa 9.8.2012 20:52
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä