Kirjaudu ▼
 

Kamprad myi Ikean tuotemerkin 9 miljardilla

Reuters
Kamprad myi Ikean tuotemerkin 9 miljardilla
Ruotsin rikkain mies Ingvar Kamprad on myynyt oikeudet perustamansa Ikean tuotemerkkiin, kertoo Dagens Indrustri.
Taloussanomat
9.8.2012 12:47
73

Huonekalujätti Ikean perustaja Ingvar Kampradin säätiö Interogo on myynyt oikeudet Ikean nimeen sen tytäryhtiö Inter Ikealle. Dagens Indrustin mukaan vuodenvaihteessa tehdylle yhtiön sisäiselle järjestelylle kertyi hintaa 75 miljardia kruunua, eli reilut yhdeksän miljardia euroa. Summa on korvaus Ikea-nimen käytöstä ja sen ennakoidusta kehityksestä.

Ikea on kasvanut maailman suurimmaksi huonekalujen vähittäiskauppiaaksi, ja Kampradista sen myötä Ruotsin rikkain mies. Dagens Indrust kirjoittaa, että tehdystä järjestelystä huolimatta Kamprad kuitenkin omistaa edelleen Ikean tavaramerkin. Näin siksi, että Interogo omistaa koko Inter Ikean. 

Lehti kertoo, että Kampradin perheen säätiö on rekisteröity veroparatiisina tunnettuun Liechtensteiniin.

∇ Mainos ∇
Yritykset Ikea Inter Ikea
Ihmiset Ingvar Kamprad
Tagit Integoro
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (73)


Anonyymi
Heh heh, köyhähkönä ja tyhmähkönä herkkäuskoisille esiintyvä Ingvar kääräisi ihan hyvät tuohet veroparatiisiin.Kuka hullu sitä nyt zozzujen pohjattomaan rahakirstuun verojaan kantaisi? Tove Janssonillekin kävi aikoinaan niin, että hänen veroprosenttinsa nousi yli sataan!

Se oli kyllä Astrid Lindgren..


Ja linkki aiheeseen:
fi.wikipedia.org/wiki/Pomperipossa_i_Monismanien
Ei koske Suomea, eih 9.8.2012 13:13

Anonyymi
tämäkö ei ole verokikkailua?

miksi tällainen hyväksytään tekisi mieleni kysyä sieltä verotarkastajilta, kun niin hanakasti olette pientä yrittäjää kaatamassa ja henkilökohtaisia vastuita liiketoiminnasta yrittäjän velkaannuttamiseksi keksimässä.

Mites nyt suu pannaan?
Verokeinottelua 9.8.2012 13:22

Anonyymi
Näin pidetään yllä pohjoismaista hyvinvointivaltiota?
Ahneudella ei ole mitään rajaa...


Jep soskun luukulle laahustavilla työttömillä joista moni ei edes hae töitä kunnolla tai eivät tee töitä kun saavat. On nähty todellisia malliesimerkkejä. Kun pääsin kesätöihin niin samaan aikaan oli samaan työpaikkaan otettu pari pitkäaikais työtöntä. Nämä tekivät töitä 1 viikon jonka jälkeen he lopettivat työn teon ja kokoajan aukoivat päätään johtajalle. Vaikka työn määrä oli omasta mielestäni juuri sopiva.

Kuinka voit väittää ihmistä ahneeksi joka omalla ideoinnillaan ja työn teollaan on ansainnut rahansa? Et voi väittää sellaista ahneeksi. Mutta ahneeksi voi väittää ihmistä joka ei tee rahansa eteen mitään vaan vaatii sitä lisää kokoajan. Viisaus ja ahneus ovat kaksi eri asiaa. Ingvar on viisas bisnes mies.

En minäkään maksaisi innolla toisten elämää. Olen pitänyt omasta taloudestani hyvää huolta suunnitelemalla sitä ja toki minulla on aina yllätysten varalle säästössä rahaa. Olen opiskelija joten tulot eivät ole kovin suuret.

Suomessakin kokoajan pidetään hyvää huolta työttömistä. Samalla kun opiskelijoiden asuntojen vuokrat nousevat ja ruuan hinta nousee. Silti opiskelijan pitäisi valmistua kokoajan nopeammin ja nopeammin. Itsellä on lukihäiriö ja se jo pistää opiskelua vaikeammaksi yliopistossa. Haluan valmistua ajoissa joten en voi tehdä töitä opiskelujeni ohella muutakuin kesällä. Voin sanoa että tiukkaa tekee, mutta selviän hyvällä budjetoinnilla. Joten en tajua miksi työttömät jotka saavat perustukena useamman satasen enemmän eivät selviäisi, työtön voi hakea aina töitä ja töitä riittää vaikkapa siivoojana myös marjan poiminta tuo hyvät lisä tulot.
Opiskelija 9.8.2012 13:25

Anonyymi
Eikös ne kreikkalaiset ole harrastaneet hieman samaa systeemiä, siis verojen karttamista, ja mihin se sitten on nykymaailmassa johtanut kun korttitalo alkaa sortumaan ja maksajaa ei enää löydykkään ketjun lopusta - mutta täytyy nostaa tästä sisäisestä omaisuuden ja tulojen siirrosta hattua Mr Ikealle!
Euro 9.8.2012 13:30

Anonyymi
Tästä hieman suhteellisuutta tämän päivän rahakeskusteluihin.

Jotta luottamus palautetaan rahoitusmarkkinoille, tarvitaan joidenkin arvioiden 2000 miljardia, ehkä enemmänkin.

?? Kukaha nekin maksaa??
Veronmaksaja 9.8.2012 13:33

Anonyymi
Totta se on - raha TULEE rahan luo.
Buhahhah 9.8.2012 13:45

Anonyymi
Liikeidea vapaasti käytettäväksi: Osta maapläntti, esim. 3-4km2 (Monacon kokoa), perusta siitä itsenäinen valtio ja ala puliveivata maailmalta veroja pakoon syöksyvän rahan kanssa. Pääset tutustumaan eri maiden diktaattoripiireihin, liikemiehiin ja -naisiin, urheilijoihin, huumekauppiaisiin, salakuljettajiin, pornobusinekseen jne jne eli kaikkeen kunnon väkeen. Ja rahaa kertyy omillekin tileillesi.
Kaikki suuri on yksi 9.8.2012 14:07

Anonyymi
Tehkää töitä älkääkä roikkuku netissä koko päivää.
meenkin päikkärille. 9.8.2012 14:13

Anonyymi
Liikeidea vapaasti käytettäväksi: Osta maapläntti, esim. 3-4km2 (Monacon kokoa), perusta siitä itsenäinen valtio ja ala puliveivata maailmalta veroja pakoon syöksyvän rahan kanssa. Pääset tutustumaan eri maiden diktaattoripiireihin, liikemiehiin ja -naisiin, urheilijoihin, huumekauppiaisiin, salakuljettajiin, pornobusinekseen jne jne eli kaikkeen kunnon väkeen. Ja rahaa kertyy omillekin tileillesi.


Maailmanhistoriaa tarkastellen ongelmakohdaksi ideassasi osoittautuisi todennäköisesti tuo vaihe 2.
Tomppa 9.8.2012 14:16

Anonyymi
Espoolainen velkamuuli vahailee osariaudiaan lähiönurkillaan samaan aikaan kun miljardööri ajelee vanhalla Volvolla..
elämä on pieniä vali 9.8.2012 14:18
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä