Kirjaudu ▼
 

EKP heikensi euroalueen kasvuennustetta

EPA
EKP heikensi euroalueen kasvuennustetta
Euroopan keskuspankki alensi näkemystään euroalueen talouden kasvusta. Keskuspankki arvioi euromaiden yhteenlaskettujen bruttokansantuotteiden supistuvan ensi vuonna 0,3 prosenttia aiemmin arvioidun 0,2 prosentin sijaan. Myös ensi vuoden kasvuennusteet päivitettiin aiempaa heikommiksi.
Taloussanomat-Bloomberg
9.8.2012 12:58
28

Euroopan keskuspankki (EKP) on alentanut näkemystään euroalueen talouskasvusta. EKP arvioi euroalueen bruttokansantuotteen heikentyvän kuluvan vuoden aikana 0,3 prosenttia aiemman 0,2 prosentin sijaan.

Viidenkymmenen taloustieteilijän ennakointien perusteella EKP alensi myös ensi vuoden kasvuodotuksia 0,6 prosenttiin. Aiemmin EKP arvioi euroalueen talouden kasvavan ensi vuonna prosentin verran.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan EKP myötäili kuukausitiedotteessaan pääjohtaja Mario Draghin viikko sitten pitämää puhetta. Keskuspankki sanoi voivansa ostaa valtioiden joukkovelkakirjoja, mikäli ongelmiin joutuneet maat sitoutuvat taloustilanteensa parantamiseen.

EKP peräänkuuluttikin edelleen kansallisilta parlamenteilta julkistalouksien tasapainottamista, rakenteellisia uudistuksia sekä päämäärätietoista toimimista "Eurooppa-instituution vahvistamiseksi."

∇ Mainos ∇
Tagit euronkriisi
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (28)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Voi ei, ei oo totta!
ei olis arvannu 9.8.2012 12:51

Anonyymi
Kovin on positiivinen ilmaisu KASVUENNUSTE, kun ennuste muuttui -0,2:sta -0,3:een.

Mutta positiivisilla mielin on tuntunut olleen kaikki asiantuntijat ja poliitikot viimevuosina, näiden asioiden tiimoilta.
Mikko1976 9.8.2012 12:53

Anonyymi
Supistuu todellisuudessa vielä enemmän kuin mitä tuo ennuste povaa.
Asioita seurannut 9.8.2012 12:56

Anonyymi
alkakaa nyt painaa sitä rahaa. Seteleitä ja virtuaalista. Kyllä se siitä.
Nimetön 9.8.2012 12:56

Anonyymi
JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!

KOROT LASKEE LISÄÄ!!!
vielä 81.000e makset 9.8.2012 12:57

Anonyymi
77-vuotiaana eläkkeelle. Näin joku Vartiaisen mulkku.
näin se menee 9.8.2012 12:58

Anonyymi
77-vuotiaana eläkkeelle. Näin joku Vartiaisen mulkku.
. Äijä muutenkin täysi Aasi. Puhuu Juhana itä sylki suuhun tuo.
HEIPPA VAAN 9.8.2012 13:00

Anonyymi
Voi veljet että euro tulee suomalaisille veronmaksajille kalliiksi:

Teollisuus siirtyy Aasiaan
Euroopan työttömyys vain kasvaa
Nuorisotyöttömyys tulee olemaan yli 50%
Lähes jokaisessa maassa suuret, eläköityvät ikäluokat
Suomea ja paria muuta maata lukuunottamatta kaikki maat korviaan myöten veloissa
Etelä-Euroopassa ei kiinnosta maksaa veroja (kts. Kreikka)
Etelä-Euroopan pankit yrittää lypsää järjestelmän kautta veronmaksajilta kaiken mahdollisen...

Suomelle olisi varmuudella euroa parempia vaihtoehtoja, selvitetään ne yhdessä!

Kysymys on vain siitä KUINKA PALJON haluamme maksaa eurohulluutta....
Asiantuntija 9.8.2012 13:01

Anonyymi
Mihinkähän utopiaan perustuu näkemys, että ensi vuonna kasvu on plusmerkkistä?
jeps 9.8.2012 13:03

Anonyymi
Suomessa on määrätietoista toimintaa ihan riittävästi, sillä työntekijöitä irtisanotaan surutta isoja määriä ja kaikkien verotus kiristyy sekä vähennyksiä leikataan. Ei auta vaikka me kuinka toimittaisiin talvisodan hengessä kun joissain maissa mennään olivipuun varjoon ja odotetaan kun mannaa rupeaa satamaan.
Taivaan mannaa 9.8.2012 13:07
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä