Kirjaudu ▼
 

Ranska painumassa jälleen taantumaan

EPA/HORACIO VILLALOBOS
Ranska painumassa jälleen taantumaan
Ranskan talous on painumassa toista kertaa taantumaan kolmen vuoden sisään, Ranskan keskuspankki arvioi.
Bloomberg-Taloussanomat
8.8.2012 15:58
53

Pankki ennakoi, että maan kokonaistuotanto kutistuu 0,1 prosenttia vuoden kolmannella neljänneksellä toisesta neljänneksestä.

Ranskan talous kutistui myös huhti-kesäkuussa, ja vuoden ensimmäisinä kuukausina kasvu jäi nollaan. Yleisen määritelmän mukaan talous on taantumassa kahden peräkkäisen miinusmerkkisen neljänneksen jälkeen. Viimeksi näin kävi Ranskassa keväällä 2009.

Euroopassa jylläävä velkakriisi ja epävarmuus rasittavat etenkin Ranskan autoteollisuutta ja rakentamista. Molemmat alat ovat työvoimavaltaisia, ja niiden tahmiminen on johtanut työttömyyden pahenemiseen.

Ranskan hallitus leikkasi koko vuoden talouskasvuodotustaan viime kuussa 0,3 prosenttiin aiemmasta 0,4 prosentista. Ensi vuodeksi hallitus ennakoi 1,2 prosentin kasvua 1,7 prosentin sijaan. Hallituksen ennusteet näyttävät varsin positiivisilta sekä Ranskan keskuspankin että Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ennusteisiin nähden.

Euroopan toiseksi suurinta taloutta Ranskaa koskevat kehnot talousnäkymät seuraavat viime päivien huonoja uutisia Saksasta ja Italiasta. Saksassa tehdasteollisuuden uudet tilaukset vähenivät kesäkuussa selvästi odotuksia enemmän. Vientikin jatkoi laskuaan kesäkuussa. Italia puolestaan painui entistä syvemmälle taantumaan huhti-kesäkuussa.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (53)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Varainsiirtovero muuttaa tilannetta viela.
mita isot sosialisti 8.8.2012 15:50

Anonyymi
Huomenna: "Ranska ei tarvitse pelastuspakettia".

Ylihuomenna: "Ranskan pankit odotettua huonommassa kunnossa".

Ensi viikolla: "Ranska tarvitsee pelastuspaketin".
menee odotuksien muk 8.8.2012 15:50

Anonyymi
Mitä? Eikö sosialistipresidentin veronkorotukset toimikaan?
Talous kasvuun toist 8.8.2012 15:50

Anonyymi
meillä käyrät raketoi katosta läpi!
tai sit ei 8.8.2012 15:51

Anonyymi
Ranskassa ei ole investoitu perusteollisuuteen muutamaan kymmeneen vuoteen ja viimeistenkin linjojen lakkautamisen jälkee edessä on ankeat ajat.

On vain ajan kysymys milloin Ranskan nuorisotyöttömyys on yli 50%:ia ja se on avuntarvijoiden joukossa.

Veikkaan että siihen menee 3-vuotta, maksimi 5-vuotta.
Nostakaamme veropros 8.8.2012 15:52

Anonyymi
Kreikan tukipakettia perusteltiin aluksi sillä, että konkurssia olisi seurannut kriisin leviäminen.

Tämä ei ole totta. Pankkiirit ja ekonomistit pelottelivat poliitikot uskomaan näin. Todellisuudessa kriisi olisi nyt muisto vain, jos Kreikka olisi päästetty 2 vuotta sitten konkurssiin.
velkakupla 8.8.2012 15:54

Anonyymi
Markkinat tulevat kyseenalaistamaan joka ikisen maan kunnes ne kaatuvat yksi kerrallaan, ja vain sen takia että niitä suurimpia ongelmamaita ei alun perin laitettu konkurssiin.

Kreikan konkurssi 2 vuotta sitten olisi puhdistanut epävarmuuden markkinoilta.
markkinoilla mennyt 8.8.2012 15:54

Anonyymi
Euroa ei voi pelastaa...

Meidän pitää päättää kuinka paljon haluamme rahoittaa veronmaksajiemme kukkaroista etelä-Europan pankkeja.

Pankkimme ovat hyvässä kunnossa, velkamme on kohtalainen ja luottoluokituksemme kunnossa, tehdään heti selvitykset vaihtoehdoille eurolle..

O
Jukkis 8.8.2012 15:55

Anonyymi
Ranskan talous haisee niin kuin viikon pesemättä ollut tuhero!
keskisormitesti 8.8.2012 15:55

Anonyymi
voi ei
ei voi olla totta?! 8.8.2012 15:56
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä