Montilta lipsahti jälleen – joutui pyytämään anteeksi Berlusconilta
Italian pääministeri Mario Monti on pyytänyt anteeksi edeltäjältään Silvio Berlusconilta. Monti joutui pyytämään anteeksi kommenttiaan, jonka mukaan Italian ja Saksan valtionvelkakirjojen korkoero olisi ainakin ”1 200 korkopistettä”, jos Berlusconi olisi edelleen pääministerinä.
Monti lipsautti sen jälkeen, kun häneltä kysyttiin talouslehti The Wall Street Journalin haastattelussa Italiassa, miksi Italian ja Saksan lainojen korkoero on noin 440 korkopistettä Montin toteuttamista suurista talousuudistuksista huolimatta. Sata korkopistettä vastaa yhtä prosenttiyksikköä.
Berlusconin puoluetoverit tarttuivat nopeasti Montin lausuntoon, minkä seurauksena Monti soitti mediamagnaatille ja pyysi lausuntoaan anteeksi.
– Anteeksi, että banaalia ja abstraktia johtopäätöstäni korkoeroista…voidaan pitää poliittisena arviona, miksi sitä ei ollut tarkoitettu, Monti sanoi tiedotteessa.
Italia oli lähellä ajautua maksukyvyttömäksi viime marraskuussa, kun silloinen Berlusconi jätti tehtävänsä seksiskandaalin takia.
Montin lipsahdus on puolestaan jatkoa viime päivien lausunnoille, jotka ovat herättäneet ärtymystä ainakin Suomessa ja Saksassa.












