Kirjaudu ▼
 

Japanin pankkikähmintä laajeni Wall Streetille

EPA
Japanin pankkikähmintä laajeni Wall Streetille
Japanin viranomaiset ovat laajentaneet sisäpiirikauppoja koskevaa tutkintaa japanilaispankista myös Wall Streetille. Tutkinnan kohteena on nyt myös Goldman Sachsin, UBS:n ja Deutsche Bankin tapaisia jättipankkeja.
Taloussanomat-Bloomberg
3.8.2012 17:41
12

Japanissa paine sisäpiirilainsäädännön tiukentamiseksi on kasvanut. Hallitus on pyytänyt viranomaisia selvittämään ainakin 12 osakeantia kolmen viime vuoden aikana, The New York Times -lehti kertoi.

Eräs tutkinnan kohteista on lentoyhtiö All Nippon Airwaysin uuteen antiin liittynyt kuhina viime kuussa. Goldman Sachsin asiakkaiden kerrottiin myyneen yhtiötä vain muutamia päiviä ennen antia. Vanhat osakkeet tapaavat usein tippua uuden annin yhteydessä.

Viime kuussa japanilaisen investointipankin Nomuran pääjohtaja Kenichi Watanabe sekä operatiivinen johtaja Takumi Shibata joutuvat jättämään paikkansa sisäpiirin kaupankäyntiin liittyvien epäselvyyksien takia.

Watanabe ja Shibata junailivat muutama vuosi sitten nurin menneen Lehman Brothersin eurooppalaisten ja aasialaisten osien oston.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Valvontakomitean mukaan pankilta vaaditaan nyt erityistä liiketoimintakäytäntöjensä uudistusohjelmaa, jonka edistymisestä sen on raportoitava valvojille.

Japani ei ole ainoa osakekauppasotkuja selvittävä maa vaan sisäpiirikauppoja on viime aikoina alettu tutkia aiempaa ankarammin muun muassa Britanniassa ja Yhdysvalloissa. New Yorkissa viranomaiset ovat syyttäneet laittomasta kaupankäynnistä ainakin 70 ihmistä kolmen viime vuoden aikana.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (12)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kun luet listan Inter-Alpha groupin jäsenyrityksistä ja sitten vertaat uutisiin rahamarkkinarikoksista löydät aina nämä samat pankit epäiltyinä rikoksista. Kyseinen ryhmä on erään Ro,tchschi,ldin kontrolloima.
da daa 3.8.2012 17:37

Anonyymi
Sanat pankki ja kähmintä ovat tänäpäivänä SAMA sana.
Buhahhah 3.8.2012 18:03

Anonyymi
Koskas japsit on jutkuiksi muuttuneet ?

ROMADUS ON KYLLÄ TULOSSA JA KOVA !
roihu 3.8.2012 18:17

Anonyymi
Iha hyvä mut jos haluaa suojaa niin terve tuloa suomeen sil täällä sisäpiiri kaupat maan tapa eikä tietoja anneta verottajalle saati muille ikäville tahoille joten lupa hämmentää.
Bebe 3.8.2012 18:23

Anonyymi
Tuhon arkkitehdit vierittävät nyt syyt Japaniin.Saksa on ollut hampaissa pitkään.Kohta varmaan Suomen vuoro astua syytetyjen penkille.
Jäljet johtavat sylt 3.8.2012 18:30

Anonyymi
Pankkien isoimmat omistajat edustavat useampaa kansallisuutta ja uskontoa että jätetään kansanryhmien leimaaminen väliin, kiitos!
da daa 3.8.2012 18:30

Anonyymi
Pankit ja pankkiirit on pelastettava.
Maksan ilomielin 3.8.2012 19:15

Anonyymi
Federaalin reservin omistajapankeilla ei ole juurikaan ylimääräistä rahaa nyt pahan kriisin aikaan.. revitään vähän lisää veronmaksajilta ja ostetaan niiden kämpät halvalla :)
Fedin owneri 3.8.2012 20:16

Anonyymi
Wall Street onkin kaikkien kähmijöiden paratiisi.
x 4.8.2012 5:33

Anonyymi
tarvitaan nopeasti Euroopan kansallissosialistinen työväenpuolue hoitamaan keskenjääneet asiat loppuun
pystyykö joku vielä kyseenalaistamaan Hitlerin
SSAMI 4.8.2012 13:14
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä