Kirjaudu ▼
 

Tervetullutta – komissio innostui Kreikan säästösuunnitelmista

REUTERS/Yorgos Karahalis
Tervetullutta – komissio innostui Kreikan säästösuunnitelmista
Yannis Stournarasin suunnitelma sai Euroopan unionin komissiolta kiitosta.
Euroopan unionin (EU) komissio kiitteli tänään Kreikan hallituspuolueita siitä, että ne onnistuivat pusertamaan sovun EU:n vaatimista säästöistä.
Taloussanomat–Bloomberg
2.8.2012 15:01
60

Kreikan hallituspuolueiden kerrottiin eilen illalla päässeen sopuun säästöistä, joita maalta vaaditaan vastineeksi kansainvälisten rahoittajien myöntämästä rahoitusavusta.

– Kreikan valtiovarainministerin [Yannis Stournarasin] esittelemät kymmenen rakenteellisen uudistuksen pääkohtaa ovat selkeä merkki siitä, että Kreikka on sitoutunut suuresti kaivattujen uudistusten läpivientiin taloudessaan, komissio kiittelee lausunnossaan.

Stournarasin mukaan säästöpaketti sisältää 11,5 miljardin euron leikkaukset, jotka koskevat vuosia 2013 ja 2014. Paketti on nyt menossa Kreikan rahoittajien muodostaman troikan eli Euroopan keskuspankin (EKP), EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) arvioitavaksi.

Komission mukaan nyt sovitun säästöohjelman pääkohdat "auttavat merkittävästi Kreikan talouden laajemmissa uudistuksissa, joihin se on sitoutunut IMF:n kanssa ja joita tarvitaan talouden ja työllisyyden vauhdittamiseksi".

– Tämä on tervetullutta.

Komissio odottaa nyt Kreikan ”toimeenpanevan sovitut toimet EU:n lainsäädännön ja erityisesti yhteismarkkinasääntöjen mukaisesti”. Tarvittaessa komission niin kutsuttu Task Force -ryhmä voi auttaa Kreikkaa niissä.

Troikka tutkii seuraavaksi, täyttääkö paketti ehdot, joita Kreikka tarvitsee saadakseen seuraavan lainaerän. Aika on loppumassa Kreikalta, jolla erääntyy 3,2 miljardin euron velkaerä elokuussa.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (60)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Miksi ollaan puhumassa Kreikan pelastamisesta, kun oikeasti ollaan pelastamassa pankkeja ja pankkiirien bonuksia? Rahat viipyvät Kreikassa noin sekunnin.

Ongelmaa ei ratkaista siirtämällä pankkien ongelmia veronmaksajien ongelmaksi.
Soini on ollut 100% 2.8.2012 14:56

Anonyymi
Sosiaaliviranomaiset innostuivat Arskan lupauksesta lopettaa juominen. Se oli jo sadas kerta.

Tällä kertaa Arska onnistuu.
Nimetön 2.8.2012 14:56

Anonyymi
rahan tuloa ei voi estää
zorbas 2.8.2012 14:58

Anonyymi
Suomen suurin populistipuolue Kokoomus on tuhoamassa suomalaisten työpaikat ja hyvinvoinnin, vain koska eivät rohkene myöntää Soinin olleen oikeassa.
kokoomus on rahoitus 2.8.2012 14:58

Anonyymi
Tuo ukkohan on ihan Vesa Keskisen kaksoisolento
Siis ulkonäöltään 2.8.2012 15:01

Anonyymi
Ei ole olemassa mitään oikeita säästösuunnitelmia !

Nykyisillä suunnitelmilla Suomen vihollisella, Kreikalla, menisi velan maksuun vuosikymmeniä JOS se ei enää velkaantuisi !
Nimetön 2.8.2012 15:01

Anonyymi
Tarkoittaako uutinen, että fiat-velkaponzihuijausta jatketaan vielä muutamalla vuodella ja siirretään romahdusta eteenpäin?
epätietoinen 2.8.2012 15:02

Anonyymi
No, en ole uskonut satuja ennenkään.

Höpö, höpö taas...
Nimetön 2.8.2012 15:02

Anonyymi
Onko pakko uskoa Kreikan lupauksia ?

Luulen että lupaukset kestää siihen asti kunnes Eu rahat kilahtaa Kreikan tilille
Buahhah 2.8.2012 15:02

Anonyymi
Kuinka pihalla komissio on? 11,5 miljardia on luku johon on "sitouduttu", mutta mitään esitystä siitä mistä se revitään ei ole näkynyt. Ehkä komission pitää päästä vaihteeksi "kehumaan" Kreikkaa, niin voidaan näytellä kuukauden kuluttua näytelmä, jossa kilvan ylistetään Kreikkaa ja päätetään lisärahan myöntämisestä Kreikalle ja taas kaikilla on niin hauskaa.

Vedätystä, vedätystä ja vedätystä... Onneksi ollaan ytimessä. Tienaamassa. Niskalenkillä. On se fantastista. 1,9 miljardia.
ex-kokkare 2.8.2012 15:02
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä