Kirjaudu ▼
 

Asiantuntijat: Draghin puhe odotusten mukainen

Reuters
Asiantuntijat: Draghin puhe odotusten mukainen
Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtajan Mario Draghin tämänpäiväinen puhe otettiin markkinoilla vastaan pettyneissä tunnelmissa. Suomalaisasiantuntijoita Draghi ei puheillaan kuitenkaan yllättänyt.
Janne Soisalon-Soininen
2.8.2012 19:17
35

Kurssit painuivat laajalti laskuun sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa ja euron kurssi heikkeni. Sijoittajien odotukset olivat nousseet korkealle Draghin kerrottua viime viikolla EKP:n "tekevän kaikkensa euron säilymiseksi".

Draghi lupasi, että EKP voi ryhtyä markkinaoperaatioihin, mikäli kriisimaiden avuntarve sitä vaatii. Keskuspankki ei kuitenkaan julkistanut tänään mitään uusia, välittömästi aloitettavia toimia.

– Ei kovin yllättäviä lausuntoja, kyllä tässä oli niitä merkkejä mitä odoteltiinkin, sanoi OP-Pohjola -ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen Taloussanomille.

Samaa sanoo Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju. Hänestä viime viikon myönteinen markkinareaktio Draghin puheisiin oli raju. Tämän päivän puheet sopivat paremmin aiempaan maltillisempaan linjaan.

– Olisi ollut yllättävää jos EKP:lta olisi tullut ilmoitus laajoista markkinatoimista. Pelin henki on ollut se, että apua annetaan, mutta juuri niin vähän, että paine maiden sisäisiin uudistuksiin pysyy suurena, Kangasharju sanoi.

Kriisimaiden
nöyrryttävä avunpyyntöön

Etukäteen markkinoilla oli arveltu, että EKP voisi ilmoittaa ostavansa kriisimaiden valtionlainoja jälkimarkkinoilta pysyvän vakausmekanismin EVM:n kautta. Nyt kriisimaiden on ilmeisesti kuitenkin pyydettävä apua ennen sen saamista.

– Jos EKP:tä halutaan nyt apuun, on Espanjan ja Italian ensin pyydettävä apua kriisirahasto ERVV:ltä. Silloin olisi ehkä alistuttava troikan koviin säästövaatimuksiin, kuten Kreikassa, Aki Kangasharju toteaa.

Kesäkuun huippukokouksen osalta on epäselvyys vallinnut myös siitä, minkälaisiin ehtoihin Espanjan ja Italian olisi suostuttava apua saadakseen. Italian tulkinta on ollut se, ettei maiden tarvitsisi apua saadakseen alistua EU:n, EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n valvontaan.

– Vielä on epäselvää, mitä esimerkiksi Espanjan tai Italian avunpyyntö todella tarkoittaisi. Pitäisikö maiden kenties kiihdyttää uudistuksiaan ehtona kriisirahaston tai EKP:n tekemille velkakirjojen tukiostoille, Kangasharju jatkaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Asiat etenevät
käsikirjoituksen mukaan

- Kyllä tässä selkeä käsikirjoitus on siihen suuntaan, että Espanjalle povataan nyt mahdollisuutta pyytää ERVV:ltä bondirahoitusta, kun EKP lupaa tukea maata sen velkakirjojen jälkimarkkinaostoilla, Heiskanen toteaa.

Mutta jos kaikki kulkee käsikirjoituksen mukaan, miksi markkinoiden reaktio tämän päivän puheisiin oli silti niin negatiivinen?

– Markkinat haluaisivat talouden jo raiteilleen. Ollaan kyllästyneitä jo pitkää jatkuneeseen epävarmuuteen, kun "business as usual" ei toimi. Eurokriisissä turnausväsymys selvästi painaa, kun nopeita ja helppoja ratkaisuja kaivataan.

Kangasharjun mukaan nyt mitataan, kenellä on eniten kriisikestävyyttä: kriisimaiden uudistajilla, kriisiavun antajilla vai markkinoilla. EKP tuskin ryhtyy yksipuolisesti kriisimaita helpottaviin markkinatoimenpiteisiin vaan kriisimaiden on kannettava omat kortensa kekoon. Tällöin myös EKP lupaa toimia.

– Jos Espanja nöyrtyy hakemaan apua ja huomataan ettei kriisirahastojen rahoitusvara riitä, niin EKP tulee apuun lisäämällä kriisirahoituksen tulivoimaa, Kangasharju arvioi.

Draghin puheen keskeisenä viestinä voi asiantuntijoiden mukaan pitää juuri sitä, ettei EKP ilmeisesti anna kriisimaiden pelastamisen tyssäävän kriisirahastojen mahdolliseen riittämättömyyteen.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (35)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kaiken kaikkiaan koko kriisissä on kysymys elämisestä yli varojen. Suurimmaksi osaksi se on keskiluokan syytä, joka kuitenkin on suurin niinsanottu luokka yhteiskunnissa. He vain ovat tottuneet saamaan liikaa hyvinvointia liian vähällä työllä. Tavalliset ihmiset on laitettava tekemään enemmän työtä. Siis toisin sanoen pidempiä työaikoja että saadaan vuodessa tehdyt työtunnit yli kahdentuhannen tunnin. Ja tämä tuntien lisäys täytyy suorittaa ilman palkkakustannusten nousua eli toisin sanoen palkat pysyvä samoina, mutta työtunteja tehdään enemmän.
Keskiluokka maksakoo 2.8.2012 19:20

Anonyymi
Asiantuntijat: Draghin puhe odotusten mukainen

Eli yhtä tyhjän kanssa. Markkinatkin pettyivät. Eipähän tuollaiselta entiseltä Goldman Sachsin johtajalta voikaan muuta odottaa. Kun EKP:n Draghi oli Goldman Sachsin johtajana, piilotti kyseinen pankki Kreikan velat ja Kreikka pääsi euroon, vaikka ei olisi pitänyt. Nyt sama kieroileva pankkiiri taas sumuttaa veronmaksajia. Italialaisen Draghin ajatuksena on tietysti panna veronmaksajat tavalla tai toisella makselemaan velkamaiden velkoja. Niinhän tähänkin asti on tapahtunut.
Draghi on huijari 2.8.2012 19:21

Anonyymi
Vasta sitten hätäkokouksessa
alkuperäisasukas 2.8.2012 19:21

Anonyymi
Asiantuntijat: Draghin puhe odotusten mukainen

Jos Draghin puhe olisi todella ollut odotusten mukainen niin miksi jutun alaotsikkonakin on

Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtajan Mario Draghin tämänpäiväinen puhe otettiin markkinoilla vastaan pettyneissä tunnelmissa.
Nimetön 2.8.2012 19:25

Anonyymi
Kriisihän ei ole vielä alkanutkaan.

Nyt on vasta nappailtu risiiniöljyä ja varottu yskäisyä.
Nimetön 2.8.2012 19:25

Anonyymi
Eikö nuo karvaranteet jo älyä, että niiden pitää joka tapauksessa säästää, jotta euro voidaan pelastaa.

Ei se ole mitään säästöihin alistumista, vaan se on vastuullisuutta muita euro-jäsenmaita kohtaan. Ei eurossa voi hoitaa taloutta miten tahansa. Sitä tekevät vain banaanitasavallat. Ja jos eurossa on banaanitasavaltoja, niin eipä ole valuutalla hääppöistä tulevaisuutta.
Näein 2.8.2012 19:29

Anonyymi

Markkinat pettyivät EKP:hen
- Paljon puhetta, mutta ei toimintaa eikä mitään konkreettista. Markkinat odottivat enemmän, kommentoi Mizuho Corporate Bankin hedge-rahaston johtaja Neil Jones Lontoosta Draghin puhetta.
Taloussanomat 2.8.2012

Eli sama meininki jatkuu vaan. Puheita pidetään ja kuvitellaan, että se riittää. Parempi olisi potkaista pari niskuroivaa Etelän velkamaata ulos eurosta, niin johan loputkin lusmuilijat palaisivat ruotuun.
Euroalueen ei pidä o 2.8.2012 19:31

Anonyymi
Jaahah, nyt sitten alkoivat selittelyt...

Musta pitää saada selitettyä valkoiseksi, vaikka mikä olisi.
Tavallinen kadunmies 2.8.2012 19:34

Anonyymi
Koskahan J. Katainen antaa lausuntonsa?

Siinä tietysti ylistetään EKP:n toimia maasta taivaaseen ja kiitellään vuolaasti herra Draghia. Sekä varmaan vielä hehkutetaan sitäkin, miten valtavia ponnistuksia Italian, Espanjan ja Kreikan johto on viime aikoina osoittanut ja kuinka hyvällä mallilla tämän yhteisen eurooppalaisen onnelan hyvinvointi nyt onkaan...
Lassi 2.8.2012 19:39

Anonyymi
Samaa sanoo Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju. Hänestä viime viikon myönteinen markkinareaktio Draghin puheisiin oli raju. Tämän päivän puheet sopivat paremmin aiempaan maltillisempaan linjaan. (TS)

Spanish sovereign bond spreads blew almost 60bps wider today - that is the single-largest absolute move in spreads on record.

Zerohedge, European Bonds Give Up ALL Draghi "Believe" Gains In Worst Day In Over A Decade

Taisi tuossa olla vähän suurempi pettymys kuin palaaminen aikaisempaan "maltilliseen" linjaan (kuten "maltilliset" tuhat miljardia uutta rahaa markkinoille eli pankkien taseisiin).
Nimetön 2.8.2012 19:44
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä