Nakumainos houkuttelee espanjalaisnuoria kimppa-asumiseen

Puolet alle 26-vuotiaista espanjalaisista on työttömänä, ja seitsemän kymmenestä 20–29-vuotiaasta asuu vanhempiensa luona.
– Mietimme, missä tilanteessa ihmiset todennäköisimmin ajattelevat, että ”tarvitsen oman asunnon”. Tuli mieleen seksin harrastaminen autossa, Idealista.comin perustaja Fernando Encinar selittää mainosta.
Espanja on perinteisesti omistusasumisen maa. Nyt suurella osalla nuorisoa ei ole säästöjä eikä vakityötä, eikä ole käytännössä mahdollisuuksia ostaa asuntoa.
Huoneen vuokraaminen kimppakämpästä on monelle ainoa vaihtoehto, Encinar sanoo. Idealista.comin ilmoitukset huoneista jaetuissa vuokra-asunnoissa ovat yli kaksinkertaistuneet vuodessa.
Myös Espanjan hallitus kannustaa ihmisiä asumaan vuokralla. Samalla ulkomaisten sijoittajien toivotaan löytävän maan kiinteistömarkkinoille.
Kiinteistönvälittäjän Fernando Rodriguez de Acuñan mukaan etenkin yhdysvaltalaiset sijoittajat ovat olleet kiinnostuneita Espanjan asuntomarkkinoista. Kun suuri osa maan asukkaista ei pysty ostamaan omaa asuntoa, vuokralaisia on tulevaisuudessa tarjolla yllin kyllin.













