"Teemme kaikkemme euron pelastamiseksi"
Saksan liittokansleri Angela Merkelin ja Italian pääministerin Mario Montin kerrotaan käyneen lauantaina keskusteluja euroaluetta piinaavasta rahoituskriisistä.
Saksan hallituksen tiedottaja Georg Streiter kertoi sähköpostitiedotteessaan sunnuntaina, että maiden johtajat vakuuttelivat "Saksan ja Italian tekevän kaikkeensa euroalueen suojelemiseksi".
Maiden johtajien kerrottiin myös keskustelleen viimekuisen huippukokouksen päätöksistä. Heidän mukaansa päätökset on "toimeenpantava mahdollisimman nopeasti".
Huippukokousta on Suomessa kritisoitu siitä, ettei tehdyistä päätöksistä ole ollut riittävää selvyyttä. Kokouksessa päätettiin ainakin pankkiunionin ja yhteisen pankkivalvontamekanismin luomisesta euroalueelle.
Monti matkustaa Merkelin vieraaksi Berliinin huipputapaamiseen elokuun loppupuolella. Jyrki Kataisen Mario Monti tapaa Helsingissä ensi viikolla.













