Kirjaudu ▼
 

Kreikan säästöpaketti pian kasassa

REUTERS/Grigoris Siamidis
Kreikan säästöpaketti pian kasassa
Kreikan hallituksen yhteensä 11,5 miljardin säästöpaketista ollaan pääsemässä sopuun. Vuosina 2013-2014 toteutettavista säästöistä päästiin aiemmin tällä viikolla sopuun noin 10 miljardin euron osalta. Viimeiset 1,5 miljardin säästöt saatetaan puristaa eläkkeistä ja palkoista.
Reuters–Taloussanomat
29.7.2012 15:40
67

Kreikan hallitus on lähellä sopua maan viimeisen 1,5 miljardin euron lisäsäästöerän osalta, kertoo keskusteluja läheltä seurannut nimetön lähde uutistoimisto Reutersille. Tarvittava säästöerä koottaisiin eläke- ja palkkaleikkauksilla.

Maan suurimpien velkojien EU:n, Euroopan Keskuspankin (EKP) ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) muodostama troikka on asettanut Kreikalle vuosien 2013- 2014 säästötavoitteeksi yhteensä 11,5 miljardia euroa.

Troikan edustajat ovat tällä hetkellä Ateenassa seuraamassa säästöneuvottelujen etenemistä. Vaadituista menoleikkauksista sopiminen on ehtona sille, että Kreikan kansainväliset luotottajat jatkavat maan hätälainoitusta. Pääministeri Antonis Samarasin vetämien neuvottelujen odotetaan jatkuvan maanantaina.

Kreikkalaisten kärsivällisyys on jo monta vuotta kestäneen säästökuurin myötä kovalla koetuksella.  Uudet palkkojen ja eläkkeiden leikkaukset pahentaisivat tilannetta edelleen. Esillä onkin vaihtoehtoisia leikkausesityksiä, joilla turvattaisiin kaikkein pienimpiä eläkkeitä saavien etuja ja julkisen sektorin matalimpia palkkoja.

Leikkauksia on kuitenkin tehtävä. Mikäli asetettuihin tavoitteisiin ei päästä, ulkopuolisten rahoittajien rahahanat sulkeutuvat. Kreikan talous on pitkälti ulkomaisen rahan varassa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Konkurssin partaalla horjuva Kreikka edessä saattaa olla maan eroaminen euroalueesta.

Kreikan euroero maksaisi Suomelle arviolta 5,4 miljardia euroa. Tie­to käy il­mi sak­sa­lai­sen ta­lous­tut­ki­muk­seen kes­kit­ty­neen Ifo-ins­ti­tuu­tin Hel­sin­gin Sa­no­mil­le te­ke­mäs­tä las­kel­mas­ta.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (67)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tulevatkos nämä säästöt aiempien, toteuttamista odottavia, säästöjen lisäksi vai niiden tilalle?
Nimetön 29.7.2012 16:13

Anonyymi
Kreikka konkkaan vaan!! menee kyproskin toivottavasti samalla.
Nimetön 29.7.2012 16:16

Anonyymi
Kyllä kreikkalaiset yrittävät ja todennäköisesti onnistuvatkin, sitä on monen perussuomalaisen "vellihousun" vaikea ymmärtää. Nurkkakuntaisuus ja pelkuruus eivät Suomea pelasta, vaan Euroopan on tehtävä yhteistyötä.
Realisti 29.7.2012 16:20

Anonyymi
Euroopan tyhmät kansat jo yhtä pimennossa kuin suurvaltojen kansat. Ainakin yhtä laiskoja ja mukavuudenhaluisia älyllisesti.
Suomen Lammasfarmi O 29.7.2012 16:22

Anonyymi
populismia me tienataan tällä hyvät korkotuotot ja takuudet


kesäisin terveisin orjalaumalle t:jyrki ja jutta
Nimetön 29.7.2012 16:26

Anonyymi
Uutinen euroerosta on otsikoitu väärin. Ifo:n laskelman mukaan Kreikan pysyminen eurossa maksaisi enemmän kuin ero.

Laskelman ero on siinä, että Kreikan pysyminen euromaana kaataisi pankit euromaiden syliin.

Laskelma menee näin:

Pankkien arvoton omaisuus > TARGET2 + LTRO + ELA


Pankkien arvoton omaisuus koostuu etupäässä Kreikan valtion velkapapereista. Onko Ifo:n "maitotyttölaskelma" oikein? Voi ollakin.
Ero halvempi 29.7.2012 16:28

Anonyymi
Leikkauksista ei pidä joustaa yhtään vaan ne on vietävä sellaisenaan läpi. Maan on aika oppia että velkaa ei pidä ottaa liikaa ja se pitää maksaa takaisin.
Nimetön 29.7.2012 16:28

Anonyymi
Vuosina 2013-2014 toteutettavista säästöistä päästiin aiemmin tällä viikolla sopuun noin 10 miljardin euron osalta. Viimeiset 1,5 miljardin säästöt saatetaan puristaa eläkkeistä ja palkoista.

Tämähän on vasta pelkkä lupaus Kreikan osalta. Jokin aika sitten EU:n rahaliiton Troikka kävi tarkastamassa tilanteen Kreikassa ja totesi, että Kreikka ei ole suoriutunut aikaisemmin lupaamistaan toimenpiteistä taloutensa hoitamisessa. Nyt kuitenkin taas ollaan työntämässä lisää apupakettirahaa Kreikalle, vaikka on todettu että ei sen säästöistä mitään tule. Miksi Suomen pitää osallistua tällaiseen rahojen tuhlaamiseen. Onhan jo monta kertaa todettu, että Kreikka ei tule koskaan selviämään veloistaan. Makselkoot Kreikan kanssa velkapeliä pitäneet pankit Kreikan apupaketit.
Pankkejahan tässä ollaan pelastamassa eikä Kreikkaa.
Älytöntä touhua 29.7.2012 16:29

Anonyymi
kokomuus ja sossut, oppositioon 10000000v
Nimetön 29.7.2012 16:30

Anonyymi
Kreikalle ei pidä antaa tukea ennen kuin suurin liiketoiminta eli varustamot on saatu verotuksen piiriin. Nyt sen verovapaus on oikein perustuslaiilla tuvattu.
Nimetön 29.7.2012 16:31
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä