YK:n asekauppasopimus karille, "aselobbarit takana"
haluavansa vielä lisäaikaa.
Britannian yleisradion BBC:n kirjeenvaihtaja kuvasi tunnelmia "lamaantuneiksi" kuukauden kestäneiden intensiivisten neuvoitteluiden epäonnistuttua aivan.
Neuvottelujen puheenjohtaja Robert Garcia Morita uskoi silti edelleen, että sopimukseen voidaan päästä vielä loppuvuonna.
– Tarvitsemme sopimuksen, ja myös saamme sellaisen, Morita vakuutti BBC:n mukaan.
Myös muun muassa YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty ilmaisivat turhautumisensa lopputulokseen.
– Kun maailmassa kuolee aselliseen väkivaltaan yksi ihminen joka minuutti, suurvalloilla on tehtävänsä hoidettavana, Amnestyn pääsihteeri Salil Shetty sanoi.
– Pesidentti [Barack] Obama on pyytänyt lisäaikaa. Paljonko aikaa hän oikein tarvitsee?
Eräiden YK-edustajien mukaan sopimuksen karitumiseen vaikutti Yhdysvaltain asejärjestöjen voimakas painostus presidentinvaalien alla.
Loppuviikolla 51 aseiden kanto-oikeutta puolustavan yhdysvaltalaisen senaattorin ryhmä uhkasi kumota jokaisen sopimuksen, joka rajoittaisi oikeutta.












