Kirjaudu ▼
 

Le Monde: EKP ja euromaat suunnittelevat kriisimaiden velkakirjojen ostamista

REUTERS/Johannes Eisele
Le Monde: EKP ja euromaat suunnittelevat kriisimaiden velkakirjojen ostamista
Euroopan keskuspankki (EKP) ja euromaat suunnittelevat tukiohjelmaa velkakriisin keskiössä eteneville euromaille, kirjoittaa ranskalainen sanomalehti Le Monde.
Bloomberg-Taloussanomat
27.7.2012 14:02
47

Perjantaina ilmestyneen Le Monden tietojen mukaan EKP ja väliaikainen kriisirahasto ERVV valmistautuisivat parhaillaan ostamaan Italian ja Espanjan valtion joukkolainoja.

Operaatiolla olisi tarkoitus hellittää maihin kohdistuvia paineita. Sijoittajien epäluottamus Italian ja Espanjan velanhoitokykyyn on näkynyt maiden joukkolainojen markkinakorkojen tuntuvana nousuna viime viikkoina.

Euroopan unionin (EU) komissio kiirehti kumoamaan tiedot ERVV:n velkakirjaostoksista. Komission mukaan yksikään euromaa ei ole pyytänyt ERVV:tä ostamaan kriisivaltioiden velkakirjoja.

– Tätä instrumenttia voidaan käyttää vain, jos joku jäsenmaa pyytää sitä. Toistaiseksi yksikään maa ei ole pyytänyt tätä, komission lehdistöedustaja Antoine Colombani kertoi tiedotustilaisuudessa Brysselissä.

Colombani kieltäytyi kommentoimasta suoraan Le Monden uutista.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (47)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ja Mario Monti tulee suomeen voitelemaan juttaa ja jykää niin saavat rahaa ilman vakuuksia.
Muhahahaaa, piikki a 27.7.2012 14:01

Anonyymi
Kiva että noista velkakirjaostoista voidaan sitten lukea jälkikäteen. On myös varsin fantastista että Katainen(kok) ja Sasi(kok) ovat myös saaneet junailtua sen 85%:n EVM-säännön jonka mukaan Hölmölää ei tarvitse "hätätilanteessa" kuunnella kun rahaa päätetään tunkea moolokin kitaan.

Ja samaan aikaan ruotsalaiset katselee kuinka etelä-euroopan velkaankkuri vetää mukanaan koko mannereuroopan. olisko jo parempi siirtyä tarkkailemaan tilanetta yhdessä Ruotsin kanssa.

-----
Ruotsin kruunu, siinäpä oiva valuutta
-----
samaan aikaan Hölmöl 27.7.2012 14:02

Anonyymi
Kohta EKP saa pyyntöjen tulvan.
rvaa kuka maksaa? 27.7.2012 14:03

Anonyymi
Mun mielestä olisi paras jos Kokoomus, SDP, Kritilliset, Vihreät ja Vasemmisto kiellettäisiin lailla.
Ei ole enään muuta v 27.7.2012 14:04

Anonyymi
Mun mielestä olisi paras jos Kokoomus, SDP, Kritilliset, Vihreät ja Vasemmisto kiellettäisiin lailla.


Se on ainoa vaihtoehto pelastaa SUOMI
Pelastetaan Suomi 27.7.2012 14:06

Anonyymi
Hyvältä vaikuttaa...

Heh heh, lainoitamme siis suoraan. Onneksi meillä varaa vipata. Poliittinen uskottavuus riittää velkakirja oston takuudeksi.

Otetaan muutamalla sadalla miljardilla heti Suomen piikkiin.

Kohta ei millään väliä.

Totaalinen moraalikato luvassa koko talouden sektorilla. Kuititon kauppa ja veron kierto räjähtää kohta käsiin.
:O 27.7.2012 14:09

Anonyymi
Osaako joku asiantuntija selittää, mitä tämä uutinen tarkoittaa suomeksi?

Olisi todelle kiinnostavaa tietää.
Nimetön 27.7.2012 14:14

Anonyymi
Mun mielestä olisi paras jos Kokoomus, SDP, Kritilliset, Vihreät ja Vasemmisto kiellettäisiin lailla.


Joku voisi perustaa asiaa varten Facebook ryhmän. Samoin asiasta voisi vaatia lakimuutosta kansalaisaloitteella. Tarvitaan kai 50 000 nimeä.
Pelastetaan Suomi 27.7.2012 14:15

Anonyymi
Mun mielestä olisi paras jos Kokoomus, SDP, Kritilliset, Vihreät ja Vasemmisto kiellettäisiin lailla.

Se on ainoa vaihtoehto pelastaa SUOMI


Voiko Suomessa hakea puoluetta holhoukseen, jos se ei ymmärrä, mitä on tekemässä?
Muuan mies 27.7.2012 14:15

Anonyymi
Tässä ei olla pelastamassa euroa tai valtioita, vaan EU-byrokraattien uskottavuutta.
eivät osaa myöntää o 27.7.2012 14:23
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä