Kirjaudu ▼
 

Espanjassa historiallisen surkeat työttömyysluvut

REUTERS/Susana Vera
Espanjassa historiallisen surkeat työttömyysluvut
Talousvaikeuksissa kamppailevan Espanjan työttömyysprosentti kohosi huhti-kesäkuussa korkeammalle kuin yli kolmeen vuosikymmeneen.
Taloussanomat-Bloomberg
27.7.2012 12:12 (päivitetty 13:36)
72

Työttömyys syveni 24,6 prosenttiin alkuvuoden 24,4 prosentista, Espanjan tilastoviranomainen kertoi tänään. Alle 26-vuotiaista puolet on ilman työtä.

Edellisen kerran työttömyys oli yhtä korkealla diktaattori Francisco Francon kuoleman jälkeisenä vuonna 1976, jolloin Espanja oli siirtymässä kohti parlamentaarista monarkiaa.

Nyt työttömyyttä on puskenut ylöspäin pääministeri Mariano Rajoyn höllennys työntekijöiden irtisanomissuojaan sekä maan demokratian aikana tehnyt kovimmat leikkaukset. Hallitus on julkistanut vuoteen 2014 ulottuvia säästöohjelmia ja veronkorotuksia 110 miljardin edestä.

– Olemme hyvin pessimistisiä. Meillä on täydet syyt uskoa, että talouskasvu heikkenee tänä vuonna kaksi prosenttia ja puskee työttömyyden 26 prosenttiin, madridilainen ekonomisti Jose Antonio Herce sanoi.

(Jutussa mainittiin aiemmin virheellisesti, että Espanjan hallitus on julkistanut vuoteen 2014 ulottuvia säästöohjelmia ja veronkorotuksia 110 miljoonan edestä. Pahoittelemme.)

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (72)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jos Espanja ottaa tukipaketin vastaan, on sillä edessä samanlainen ankea tulevaisuus kuin Kreikalla.

Espanjan kannalta parempi on irtaantua eurosta, ja toteuttaa velkajärjestely.
euron pyramidihuijau 27.7.2012 12:10

Anonyymi
Miljoona ihmistä Espanjassa lähti kaduille mielenosoituksiin koska kaikki kärsivät kriisistä. Ei tosin koske pankkiireita jotka siirtävät taskuihinsa hyväntahtoisten hölmöjen veronmaksajien rahoja.

Huvijahdit ovat hulppeita, nuoret mallit kauniita ja samppanja virtaa!
da daa 27.7.2012 12:10

Anonyymi
Siis 50% ei ole työttömänä.
Ei hassummin.
Positive vibration 27.7.2012 12:11

Anonyymi
Taitaa Spanjuulimaan talous olla sen verran kuralla, että 110 miljoonaa veronkorotuksilla on pahasti yläkanttiin...
Nimetön 27.7.2012 12:11

Anonyymi
25 % mahtuu aina tänne marjastamaan ja sienestämään. Kotimaisia te-alan ammattilaisia seuraten löytyvät antoisimmat apajat.
pisapoliitikkojemme 27.7.2012 12:15

Anonyymi
Vanhoja siirtomaariistovaltioita.
NYT SUOMEN VERONMAKSAJIEN RIISTETTÄVÄNÄ.
Nimetön 27.7.2012 12:16

Anonyymi
Tuommoisia työttömyyslukuja ei mikään talous kestä.
varma romahdus 27.7.2012 12:17

Anonyymi
Muta me tehdään tosi hyvää bisnestä näillä tiku taku takuutuksilla!
Jyrki ja Jutta 27.7.2012 12:17

Anonyymi
Demarit voivat käydä opastamassa, kuinka työttömyystilastot saadaan siistittyä. Järjestävät vähän "koulutusta" ja 9?/päivä "harjoittelua" työttömille. Lisäksi työttömiä voisi vähän pompottaa virastoissa parin kuukauden ajan niin pysyvät poissa.
Kofka 27.7.2012 12:19

Anonyymi
Nyt olisi kiva tietää miten tuo usein mainostettu 50% lasketaan. En tiedä milloin Espanjassa loppuu oppivelvollisuus, mutta oletetaan, että tilastossa on 16-26-vuotiaat. Jos luku on laskettu niin, että jokainen 16 täyttänyt on oletusarvoisesti työtön jos hän ei ole ansiotyössä vaikka kävisi koulua tai opiskelisi niin on selvää, että ainakin ikähaarukan alapäässä olevilla nuorilla ei mitään työpaikkaa voi ollakaan. Jos taas siitä on karsittu pois ne, jotka ovat kirjoilla oppilaitoksessa, niin silloin puolet noin puolesta on työttömiä, jolloin työttömyysaste koko ikähaarukkaan nähden ei ole 50%.
Noin yleisesti ottaen 26-vuotias ei ilmeisesti oikein ole enää mikään nuorisotyötön.
Late 27.7.2012 12:20
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä