Kirjaudu ▼
 

Nykyihminen ei olekaan laiska sohvaperuna

Outi Järvinen/Lehtikuva
Nykyihminen ei olekaan laiska sohvaperuna
Luulitko, että länsimaalaisten lihavuus selittyy vähäisellä energiankulutuksella? Tuoreen tutkimuksen mukaan asia ei välttämättä olekaan niin, sillä metsästäjä-keräilijät ja länsimaalaiset kuluttavat yhtä paljon energiaa. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan lihavuuspandemian suurin syy onkin lisääntynyt energiansaanti.
Taloussanomat
26.7.2012 21:10
39

Toisin kuin aiemmin on luultu, syy länsimaiden lihavuuteen ei välttämättä löydykään fyysisen aktiivisuuden vähenemisestä. Tuoreen tutkimuksen mukaan metsästäjä-keräilijöiden ja länsimaalaisten energiankulutuksessa ei ole juurikaan eroja. Tutkimus julkaistiin PLoS Onen sivuilla.

Newyorkilaisen Hunter Collegen tutkimus on ensimmäinen, jossa on suoraan verrattu metsästäjä-keräilijöiden ja länsimaalaisten päivittäistä energiankulutusta.

Tutkijat seurasivat 11 päivän ajan tansanialaiseen hadza-heimoon kuuluvien 30 aikuisen energiankulutusta. Heimo hankkii ravintonsa metsästämällä ja keräilemällä. Kun ruumiin massan vaikutus vakioitiin, kävi ilmi, että hadzat kuluttavat yhtä paljon energiaa kuin länsimaalaiset.

– Energiankulutuksen ja fyysisen aktiivisuuden suhde ei ole suoraviivainen. Meillä on siitä vielä paljon opittavaa, sanoi tutkimusta johtanut Herman Ponzer Hunter Collegesta. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tutkijat huomauttavat, että hadzojen ja länsimaalaisten elämäntavoissa on merkittävä ero. Tutkimustulosten valossa vaikuttaakin siltä, ettei ihmisen energiankulutus ole sidoksissa elämäntapaan. Siksi lihavuus selittyy tutkijoiden mukaan liialla energiansaannilla, ei niinkään sen kulutuksella. 

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (39)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kaikki energiani kuluu pohtimiseen, miten pääsisin helpoimmalla.
nuppi kuumana 26.7.2012 21:18

Anonyymi
nälkä aina vierahamme, mutta onneksi ei ole jano päässyt yllättämään
Nimetön 26.7.2012 21:19

Anonyymi
Tarkennan vielä liikaa eläinrasvaa
alkuperäisasukas 26.7.2012 21:20

Anonyymi
Metsästäjä-kerääjän tarvitsee tehdä duunia 15-20 tuntia viikossa elättääkseen yhteiskuntansa kun länsimaalainen painaa duunia hiki hatussa +40 tuntia. Ja tuossa ei ole vielä mukana miestyötunteja jonka kehittyvistä maista varastamamme energia suo meille.
Apinaa koijataan 26.7.2012 21:20

Anonyymi
Kaikki energiani kuluu pohtimiseen, miten pääsisin helpoimmalla.


Tyottoman pohdiskelut ja ponnistelut tyollistetyksi polttavat lansimaissa nykyaan paljon energiaa.
lihaksikas ilman soh 26.7.2012 21:23

Anonyymi
Se nyt vain on niin yksinkertaista, että jos ihminen saa syömällä enemmän energiaa kuin liikkumalla kuluttaa, hän lihoo. Joka ainoa ylimääräinen kilo on itse haarukalla työnnetty suusta sisään.

Lihavilla suu käy jalkoja nopeammin.
Nimetön 26.7.2012 21:25

Anonyymi
No nbyt kyllä riittää. Minun vaarini ei tämmöstä moskaa mitä tänäpänä ruokana pidetään ois koskenut pitkällä tikulla. Äijä söi läskiä ja leipää ja löi seitenkymppiseksi asti pöllyjä läjään pokerilla. Niveliin sattu ja sota varmaan sielussa kirveli, mutta siitä mie oon satasen varma että tämmösille pahvintaluttajille se ois päästäny pelekän p.skasen naurun. Työ ja teijän työt. Ei yks ukko eikä akka ees tiiä mitä työ on. Muluperoikaa niitä omianne, mutta äläkää herran tähen tuluko sorkkimaan suourakoille.
Haistakaa v 26.7.2012 21:30

Anonyymi
Suomessa ainakin nakee lihaviksi pullistuneita zumaleita. Olisiko paimenen homma kuitenkin kovempaa kuin asiointi sossussa?
Talonmies 26.7.2012 21:36

Anonyymi
Olisi se noloa koko Suomelle, jos joku Hakkarainen tai Soini keskustelisi Draghin kanssa. Saisi hävetä! Onneksi meillä on sentään edustava hallitus! Populistit saa pysyä perunakellarissaan.
ei populisteille 26.7.2012 21:40

Anonyymi
Entäs Siilinjärven pinokkio? Joko on hiki otsalla taas? Verkkosukka-Urpolainen ja Jygä antaa taas Montille pätäkkää pian. Piikki auki
ei kestä enää euro 26.7.2012 21:43
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä