Näin kävi Pekingin 2,5 miljardin olympiasatsauksille
Olympiaunelmien täyttäminen koituu kalliiksi, kertoo kiinalainen verkkolehti Caixin. Valtio-omisteinen lehti muistuttaa asiasta sopivasti Lontoon olympialaisten kynnyksellä.
Kiinan tilintarkastusviraston mukaan Kiinan valtio käytti Pekingin vuoden 2008 olympialaisten tapahtumapaikkojen rakentamiseen ja kunnostamiseen lähes 19,5 miljardia yuania, eli 2,5 miljardia euroa. Nyt suureelliset rakennukset kärsivät tyhjän pesän syndroomasta, lehti kirjoittaa englanninkielisellä sivustollaan.
Esimerkiksi 3,6 miljardia juania maksanut Linnunpesä-stadion toimi viime vuonna vain tusinan tapahtuman areenana. Uintikilpailujen Vesikuutiota lukuunottamatta muut olympialaisten tapahtumapaikat ovat kumisseet tyhjyyttään kisojen jälkeen. Vaikka valtion virkamiesten mukaan kansallista ylpeyttä kohottaneet areenat olivat hintansa väärtejä, ovat monet yksityiset sijoittajat toista mieltä.
Linnunpesä on turisteille lähes pakollinen vierailukohde, mutta sen kävijämäärät pudonneet kahden vuoden aikana 30-40 prosenttia.
– Vilkaisu ulkoapäin riittää, kommentoi eräs haastateltava lehdelle.
Olympiasatsausten tuotolle turistien haluttomuus maksaa Linnunpesän 50 yuanin eli vajaan 6,4 euron sisäänpääsymaksu on tuhoisaa.
Sisäänpääsymaksujen ehtyessä stadion myy nyt 500 lisensoitua tuotettaan. Olympialaisten jälkeen ne ovat tuottaneet 6 miljoonaa yuania, eli noin 765 000 euroa.
Olympiasatsausten taloutta rasittavat edelleen rakentamiseen käytettyjen velkojen lyhennykset.
– Jos velkoja ei olisi lyhennettävänä, kumpikin voisi tuottaa voittoa, uskoo valtio-omisteisen Pekingin varainhallintayhtiön puheenjohtaja Li Aiqing. Yhtiö perustettiin hallinnoimaan olympia-areenojen rakennusta ja valvontaa.
Kisojen päättymisen jälkeen muut tahot olivat kiinnostuneet ostamaan muiden muassa oikeudet Linnunpesän ja Vesikuution nimiin, mutta Li torppasi yritykset.











