Kirjaudu ▼
 

Luottoluokittaja: Espanja on lähellä toisen hätäapupaketin pyytämistä

THIERRY ROGE
Luottoluokittaja: Espanja on lähellä toisen hätäapupaketin pyytämistä
Espanjan valtiovarainministeri Luis de Guindos on tiukassa paineessa.
Luottoluokitusyhtiö DBRS ilmoitti tiistaina olevansa hyvin huolissaan Espanjan taloustilanteesta. Jos DBRS laskee Espanjalle asettamaansa luokitusta, EKP alkaa periä ylimääräistä sakkoa Espanjan valtionlainojen käytöstä pankkien vakuuksina.
Reuters
25.7.2012 11:15
93

Kanadalaisen luottoluokitusyhtiö DBRS:n mukaan Espanja on lähellä tilannetta, jossa maa joutuu korjaamaan sijoittajien luottamusta tai pyytämään lisää hätäapua kestämättömien rahoituskulujensa vuoksi.

– Jos sijoittajien luottamus ei korjaannu lähitulevaisuudessa, talouden vakauttaminen ja elpyminen todennäköisesti lykkääntyvät. Se vaikeuttaisi elvytystoimia ja pankkien pääomittamista, sanoivat DBRS:n analyytikot Fergus McCormick ja Alan G. Reid.

Analyytikoiden mukaan vaarana on, että pitkittyvä epävarmuus Espanjan valtionlainojen korkotasosta voi tehdä Espanjan valtion rahoituskulut liian kalliiksi. Silloin Espanja voi joutua pyytämään velkojilta lisää apua jo haetun pankkitukensa lisäksi.

DBRS päättää elokuun loppupuolella, laskeeko se Espanjan ja Irlannin luottoluokitusta kriittisen A-rajan alle. Luokituksen lasku merkitsisi rahoituskulujen tuntuvaa kasvua maiden pankeille.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Euroopan keskuspankin EKP:n nykyisten sääntöjen mukaan luokituslasku tarkoittaisi, että EKP perisi pankeilta ylimääräisen viiden prosentin sakon siitä, että ne käyttävät Espanjan valtionlainoja vakuuksina.

DBRS on yksi neljästä luokitusyhtiöstä, joiden luokituksiin EKP:n vakuussäännöt perustuvat. Tällä hetkellä kanadalaisluokittaja on ainoa yhtiö, jonka luokitustason turvin Espanjan ja Irlannin valtionlainat ovat välttäneet ylimääräisen viiden prosentin sakon.

Yritykset DBRS
Tagit euronkriisi
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (93)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava

Anonyymi
espanja tietää että eurooppa lainaa sille suurena taloutena rahaa ilman ehtoja....
dsdsd 25.7.2012 11:09

Anonyymi
Ajanpeluu loppuu pian.
Kriisi tulee kestämään vuosikausia.
Hullua lapioida raha 25.7.2012 11:10

Anonyymi
Keräkkää ny niitä veroja ristuksen spanskit.
Nimetön 25.7.2012 11:11

Anonyymi
esto 150 miljardin aivotuhnulle
tämä on 25.7.2012 11:11

Anonyymi
eka sivu täynnä
nyt 25.7.2012 11:11

Anonyymi
Olympialaisessa hengessä mennään. Nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin tähtäämme apupaketteihin.
Nimetön 25.7.2012 11:12

Anonyymi
kumpi tulee ensin kreikka 3 vai espanja 2?
veikkauksia!
tietysti voi väliin keretä myös joku musta heppakin:D
jep jep koska me tie 25.7.2012 11:13

Anonyymi
Jygä "Thalidomidi" Cash otti niskalenkin markkinavoimista... Kädet eivät vaan ylettäneet kaulan ympäri.
Nimetön 25.7.2012 11:14

Anonyymi
Mun mielestä olisi hyvä jos Suomen veronmaksajat "lainaisivat" Espanjalle vaikka 150 miljardia.

Sopimusehto voisi olla, että Suomi toivoo että Espanja maksaisi velkansa joskus. Sitovaan sopimukseen ei tulisi kuitenkaan pykälää että velka pitäisi oikeesti maksaa.

Tärkeetä on kuitenkin se että toivoo.
Toivo on tärkeintä e 25.7.2012 11:14

Anonyymi
Noh, Jyrki. Mitenkäs suu nyt pannaan?

Oletkos avustajinesi jo keksinyt joukon uusia tekosyitä ja hätävalheita kansan höynäyttämiseksi?
Asioita seurannut 25.7.2012 11:15
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä