Valencia haki apua – Espanjan korot rajuun nousuun
Espanjan kymmenvuotisen valtionvelan korko oli kiivennyt illalla 26 korkopistettä 7,23 prosenttiin. Viisi- ja 30-vuotisten velkakirjojen korot taas kohosivat uutistoimisto Bloombergin mukaan korkeammalle kuin koskaan aiemmin euroaikana.
Eurojohtajat siunasivat tänään Espanjan pankeille suunnatun tukipaketin. Päätöksen tuomaa tuntua vakaudesta kuitenkin söivät tuoreet talousuutiset: Espanja arvioi, että taloustaantuma jatkuu ensi vuoden puolelle ja ennakoidun 0,2 prosentin talouskasvun sijaan tiedossa onkin 0,5 prosentin kutistumista.
Lisäksi Valencian aluehallinto valmistautuu hakemaan suurta tukipakettia keskushallinnolta. Espanjan keskushallinto sopi viime viikolla 18 miljardin euron kokoisesta hätärahastosta, josta velkaantuneita maakuntia voidaan tukea. Valtionvarainministeri Luis de Guindos esitti eilen torstaina, että suunnitelma ei vaikuta Espanjan valtion omaan hätälainan tarpeeseen.
- Valencian avunpyyntö alleviivaa pelkoja siitä, saako keskushallinto kurittomat maakunnat ruotuun. Tämä lisää Espanjaan kohdistuvia paineita, arvioi vanhempi sijoitusstrategi Richard McGuire Rabobank Internationalista Lontoosta.
Epävarmuus eurosta näkyi myös yhteivaluutan heikkenemisenä. Euro laski alimmilleen Japanin jeniä vastaan sitten vuoden 2000. Dollaria vastaan euro taas oli pudonnut alkuillasta 1,217:ään eli kahden vuoden takaisiin lukemiin.













